25.5.2009

Turha Toivo


Olen pitänyt itseäni melko fiksuna henkilönä, mutta ilmeisesti en ole. En voi olla tuntematta itseäni ääliöksi, kun kerta toisensa jälkeen haluan sellaista mitä en voi saada. Järjellä tiedän mahdollisuuksieni rajat, ja tunnistan mahdottomuuden kun näen sellaisen, mutta luulen että järki onkin jätetty taka-alalle jo aikaa sitten.

Olen nähnyt melkoisesti vaivaa päästäkseni tähän pisteeseen. Olen joutunut venymään tavalla, johon en tiennyt pystyväni. Olen saavuttanut jo nyt enemmän kuin uskalsin toivoa, mutta olen silti saavuttanut vasta pienen osan siitä mitä haluaisin. Tuntuisi jotenkin tyhmältä luovuttaa nyt ja tyytyä tähän, mutta olisi viisasta myöntää että en pääse tämän pidemmälle.

Olen jumissa, sillä en pääse eteenpäin, mutta en myöskään taaksepäin. Tehtyjä asioita ei saa enää tekemättömiksi eikä saavutettuja asioita voi pyyhkiä pois. Eikä se haittaa, sillä nyt on hyvä. Mutta myönnän olevani ahne. Minulla on haave, eikä se ole toteutunut.

Ja järki sanoo, ettei se koskaan toteudukaan, vaan jää ikuiseksi haaveeksi. Ikävä kyllä sisälläni elää pieni loinen. Sen nimi on Toivo. Se herää aina välillä, ja potkii minua sydänalaan. En pidä siitä. En pidä siitä, miten lämpimästi rinnassani toisinaan läikähtää.

Minun olisi paljon helpompi olla ilman Toivoa. Sen jekkujen takia joudun kokemaan jatkuvasti luopumisen tuskaa. Kerta toisensa jälkeen petyn ja suren sitä, että suora tie tavoitteeseen olikin kangastusta. Mahdoton on edelleen mahdotonta, minä vain näin hetkellisesti jotain muuta. Karun todellisuuden paljastuminen on aina yhtä musertavaa, vaikka tajuan kyllä ettei mitään muuta ole koskaan ollutkaan.

Olen jotenkin vihainen itselleni. Ehkä sen takia etten oikein voi olla vihainen kenellekään muulle. Paitsi Toivolle. Olet aivan turha. Mene pois äläkä tule takaisin. Anna minun olla tyytyväinen siihen mitä minulla on. En jaksa enää hyppiä sinun tahtiisi, olen väsynyt tappelemaan kanssasi. Minä luovutan.

11 kommenttia:

Saoka kirjoitti...

Jessus nainen! Pitäisikö tässä ihan pelätä puolestasi?

Hehkuvainen kirjoitti...

Hyvänen aika, ei missään nimessä! Kyse ei ole mistään vakavasta, vaikka välillä vakavaksi vetääkin. Pikkuisen voi minua sääliä, jos välttämättä haluaa, mutta vain pikkuisen :).

Avaruushiiri kirjoitti...

Hmm. Kylläpä kuulosti taas tutulta... Mutta senhän sinä kyllä tiesitkin.
Vaan älähän höpise. Et sinä mitään luovuttamassa ole.
Kuten en ole itsekään.

Ipo kirjoitti...

Ymmärrän. Mulla kesti taannoin hyvin, hyvin kauan aikaa saada oma loiseni vaiennettua. Mutta nyt se on hiljaa ja järki vallitsee. (Samalla myös kuivakan pitkäveteinen, rikkumattoman yksinäinen arki.)

Jaksamista - tai mikä nyt olisi sopiva toivotus?

Hehkuvainen kirjoitti...

Avaruushiiri: arvelinkin, että sinä ymmärrät fiilikseni. Ehkä paremmin kuin kukaan muu. Ja kyllä minä aion luovuttaa. Kai. En aio luopua siitä, mitä minulla jo on, mutta ajattelin luopua turhista toiveista. (Ja kuten arvaat, se ei tule onnistumaan. *huokaus*)

Ipo: luulen että minä en pysty siihen mihin sinä. En, vaikka kuinka tässä uhoan. Se lie kiroukseni - mutta samalla ehkä pelastukseni. Katsotaan kuinka ämmän käy. Jaksamista voi toivottaa aina :). Sitä myös sinulle, muru!

Mustikkamaa kirjoitti...

Louisa May Alcott: "Far away there in the sunshine are my highest aspirations. I may not reach them but I can look up and see their beauty, believe in them, and try to follow them."

Nan kirjoitti...

Voi, kun kuulostaa surulliselta :( Jotenkin ymmärrän tuon, että olisi niiiin paljon helpompaa elää ilman jatkuvaa toivoa paremmasta (millä elämän osa-alueella tahansa). Ei oikeasti ole kivaa haaveilla jostain, jota ei näköjään "ikinä" saavuta. Ipon linja olisi sikäli helppo... ja joissain asioissa olen itsekin liukumassa tuohon linjaan.

Toivo taitaa olla kuitenkin sitkeä tapaus: jos sen saakin uinumaan, se voi yhtäkkiä taas herätäkin. Ei se kuole, mutta syrjässä se voi seistä. Ainakin hetken. Mokoma veikko.

Susikairan akka kirjoitti...

Itseasiassa minusta tuntuu siltä, että tämä kirjoitus kannattaisi piilottaa... Anna Toivon vain uskoa siihen, että olet hänet tyystin hylännyt. Nimittäin juuri silloin saattaa tapahtua jotain hyvin yllättävää!:)

Hannele kirjoitti...

Älä hyvä ihminen lakkaa haaveilemasta ja toivomasta. Elämässä voi tapahtua vaikka mitä, ja haaveet käydä todeksi. Jollei niin käy, vaihda haave, terveisin mummonmökistään haaveileva mutta persaukinen Hanni

Johanna kirjoitti...

Miusta toiveet ja haaveet kuuluu elämään. Ei niistä saa eikä VOI luopua.
Niihin pitää sitten kai vaan asennoitua oikein. Mitä se sitten tarkoittaakin..

Hehkuvainen kirjoitti...

Mustikkamaa: ^_^

Nan: perhana, se tosiaan on sitkeä! Toivo - can't kill it, can't live without it. Toivo siis elää edelleen/taas/ikuisesti.

Susikairan akka: hys, ihan salaa vain, ei kerrota Toivolle mitään :D.

Hannele: en halua lakata haaveilemasta, mutta voisinko luopua niistä haaveista jotka aiheuttavat tuskia...? En taida osata. Toivon, että haaveesi mummonmökistä toteutuu jonain päivänä :).

Johanna: kryptistä :o. Pakkohan tämän kanssa nyt on jotenkin selvitä. Itkeä ja selvitä, jos ei muuta. :D