13.5.2009

Hop!


No niinhän se taas meni, että kun ei ollut mitään suunnitelmaa, päivä täyttyi aivan itsekseen. Sain eilen yllättäen vieraan (sen verran hyvällä varoitusajalla onneksi että ehdin leipoa omenapiirakan). Korjasin hänen housunsa ja siitä ilostuneena hän vei minut illalla konserttiin (kiitos, TYL, aina yhtä hienoa on) ja auttoi minua kirjoittamaan yhden hakemuksen (olin itse aivan umpikujassa sen kanssa). Loistava vaihtokauppa. Sitten sain yövieraaksi kämppänsä putkiremonttia pakoilevan ystävän. Siinähän se tiistai meni vallan hujauksessa.

Hyvä päivä, mutta illalla pääsi ihan spontaanisti kirosana. Satuin nimittäin näkemään uutisissa pätkän Pentti Oinosen puheenvuorosta. Eduskunnassa keskusteltiin samaa sukupuolta olevien oikeudesta perheen lasten sisäiseen adoptioon (eli homoparin toinen osapuoli saisi adoptoida toisen lapsen). Oinonen on sitä vastaan. Hän pohti esimerkiksi sitä että jos tämmöinen adoptio sallitaan niin koska joku ryhtyisi vaatimaan oikeutta avioitua rakastamansa hauvelin kanssa.

Voi oksennus! Kyllä kiehahti, ja pahasti. No, koska en aio tässä nyt asiasta paasata, annan puheenvuoron Lehdelle. Se iskee osuvasti.

Ja tänään olisi tehtävä vaikka mitä! Vauhtia! Hop!

5 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Hahhah, hyvä oivallus Lehdeltä! Oli täysin alta riman se puheenvuoro kaiken kaikkiaan. Kaiken maailman hulluja eduskuntaan äänestetäänkin!

Susikairan akka kirjoitti...

Lehti osuu kyllä ytimeen;D Mainiota! Ja koska kunnioitan päätöstäsi olla paasaamatta asiasta, en minäkään paasaa. Voin sitten riehua Ukolle tämänkin Poinosen älyttömyyden!

Oikein riemukasta päivää sinulle:)

Hehkuvainen kirjoitti...

Hannele: no se meni kyllä niin alta riman että oli jo naamallaan mudassa. Huh huh. Vieläkin puistattaa.

Susikairan akka: Lehteä kannattaa lukea, siellä usein on osuvia juttuja :). Voi, kyllä täällä saa kommenteissa paasailla - varsinkin jos sillä voidaan välttää Ukon kärsimys ;).

Mustikkamaa kirjoitti...

Facebookissa on osuva ryhmä! Pitää hieman valistaa sua, kun et sitä kanavaa käytä.

Elikä siis, ryhmän brief:
"Kansanedustaja Pentti Oinonen(perus) kysyi tiistaina eduskunnan täysistunnossa mahdollisuuksista saada avioitua koirien kanssa tässä vapaamielisessä maailmassa, kun käsittelyssä oli laki perheen sisäisestä adoptiosta."
(Lähde HS.fi)

Itse ryhmä on tällainen varsinaiselta kuvaukseltaan: "Kannatamme Pentti Oinosen (perus) haluja avioitua koiran kanssa! - Me tässä ryhmässä tuemme Pentti Oinosen haluja avioitua koiran kanssa tässä vapaamielisessä maailmassa! Paljon rakkautta Pentille ja hänen rakastetulleen koiralle! Ilman Pentin kaltaisia rohkeita ihmisiä maailma olisi kylmempi paikka!"

:D

Hehkuvainen kirjoitti...

:D Hahaa!

Kiitos tästä infosta. Hyvä on tietää että Facebook on ajan tasalla ;).