19.4.2009

Vihollinen näkyvissä!


Vihollisen tekemät tuhot näyttävät tältä (uhrina rönsylilja):


Ja vihollinen näyttää tältä:


Koska kuva roistosta on ennemmin taiteellinen kuin informatiivinen, kerron tarkempia tuntomerkkejä: se on 1-2 mm pitkä ja sen väri vaihtelee lähes mustasta vaalean keltaiseen. Vihollisen nimi on Ripsiäinen. Vaikeasti havaittavat toukat asustelevat lehtien alapinnoilla imien niiden solunestettä ja jättäen niihin pieniä, vaaleita läikkiä, jotka leviävät ja muuttavat lehden hopeanhohtoiseksi tai kellertäväksi. Öttiäistä itseään on vaikea havaita, helpompaa on nähdä sen mustat kakkakikkareet lehden alapuolella.

Voi kanankakka! Ensin havaitsin pientä mustaa murua rönsyliljassa. Luulin, että se oli multaa, joka oli mullanvaihdon yhteydessä varissut lehdille. Epäilyttäväksi homma meni siinä vaiheessa kun se multa tuntui lisääntyvän lehdillä... Sitten löysin kultaköynnökseni lehdistä vaaleita laikkuja ja niiden pinnalta lisää mustia kikkareita. O-ou. Pikainen tarkistus paljasti, että tuholainen oli iskenyt myös kohtalonköynnökseen. Tänään sain sitten vihdoinkin näköhavainnon ötökästä itsestään. Valvontakameran kuva on pieni ja suttuinen (koittakaa itse kuvata millin mittaista kaveria...), mutta netistä löytyy parempia kuvia. Ja googlaus varmisti asian: perhana, on se Ripsiäinen.

Torjuntaohjeiden lukeminen oli aika masentavaa touhua. Ripsiäinen on sitkeä pirulainen, ja usein siitä pääsee eroon vain hävittämällä kasvin. Rönsyliljan heitin roskiin, se oli menetetty tapaus. Mutta muista en aio luopua taistelematta!

Kaapista löytyi onneksi mäntysuopaa, ja purkin kyljestä saatoin lukea että valmiste tehoaa pehmeäihoisiin hyönteisiin ja punkkeihin, esim. lehtikirvoihin, perhos- ja pistiäistoukkiin, vihannespunkkiin, ansarijauhiaisiin ja ripsiäisiin. Ohje oli seuraava: kasvusto ruiskutetaan 2-3% liuoksella, ruukkukasvit voidaan upottaa liuokseen. Kultaköynnös ja kohtalonköynnös saivat siis mäntysuopaliuoskylvyn. Se saattaa auttaa aluksi, mutta jostain luin että Ripsiäinen saattaa kehittyä immuuniksi mäntysuopaliuokselle. Jestas.

Voin vain toivoa, ettei Ripsiäinen ole hyppinyt muihinkin kasveihin. No, heti huomenna otan käyttöön kovat aseet. Käyn ostamassa Provadoa tai jotain vastaavaa, ja suojaan kaikki kasvini! Ha! Siinähän sitten koitat levitä, Ripsiäinen!

14 kommenttia:

Rippu kirjoitti...

Käääääk! :( Nyt juoksen kyllä hirveällä kiiruulla syynäämään omia kasvatteja suurennuslasin kanssa.

Mustikkamaa kirjoitti...

*thumbs up* Onnea jahtiin! Täällä on onneksi säästytty moisilta; onneksi. Mutta. Hyvä kun muistutit! Taidan vaihtaa mullat yhteen kaveriin...

Kirsi kirjoitti...

Voi räkä! Toivottavasti kylvetys auttaa. Mut arvaas mitä, eipä näy Top Gear täällä... Sitä ennen tuleva mainos kyllä näkyy, mutta itse video ei. Kerpele!!

Elegia kirjoitti...

Hyh hyh, mistä noita oikein tulee? Miten tolleen yhtäkkiä vai oletko ostanut jonkun kukan viime aikoina?

Olen siis ymmärtänyt, että jos vaikkapa ostaa kukan, jossa on joku öttiäinen, niin siinä saattaa olla kaikki kotikukat vaarassa, koska ne leviävät kuin rutto.

Nyt aloin heti tietenkin pelätä, että Ornassa asuu joku kaamea ötökkä, joka vain odottaa päästäkseen tuhoamaan sen!!

Hehkuvainen kirjoitti...

Rippu: toivottavasti ei löydy mitään ylimääräistä :).

Mustikkamaa: nyt olen vielä optimistinen, uskon mahdollisuuksiini. Mutta saapi nähdä, kuinka tässä käy lopulta...

Kirsi: no onpa törkeää! Täällä näkyy kyllä ihan kunnolla. Ei kai auta muu kuin koittaa hetken päästä uudestaan...?

Elegia: en voi käsittää, että mistä nuo nyt yht'äkkiä ovat tulleet. Minulla ei ikinä aikaisemmin ole ollut kasveissa tuhoeläimiä, siksikin tämä on nyt niin järkyttävää.

En ole ostanut uusia kasveja, ainoastaan vaihtanut mullat joihinkin vanhoihin (ei kai siellä mullassa sentään ole mitään öttiäisiä ollut?). Sain synttärilahjaksi mustanmerenruusun käpyjä, mutta ne tuskin ovat syyllisiä.

Voi, eiköhän Ornasi ole ihan turvassa. Sitä luultavasti uhkaavat jotkin paljon tavanomaisemmat asiat (kuten kuivuus, liikakastelu tai valonpuute) kuin hirmuötökät :).

Anonyymi kirjoitti...

Tämä vain todistaa sen, että hyönteiset ovat eläinmaailman valtiaita. Planeetta on niiden. Niitä on ylivoimaisesti eniten kaikista eläinryhmistä ja ne ovat myös menestyneimpiä otuksia. Ihmisen ei auta kuin alistua tämän toisinaan harmillisenkin tosiasian edessä.

Toivottavasti tämä erä (Hehku-ripsiäinen) kääntyy silti Homo sapiensin voitoksi!

Avaruushiiri kirjoitti...

No, tuholainen ja sen seurauksena roskistus lieneekin ainoita tapoja saada rönsyliljasta henki pois. Jos ikävä iskee, niin meillä kyllä on nurkat väärällään oikein lahjoituskelpoisia r-liljoja...

Hehkuvainen kirjoitti...

Anonyymi: oikeassa olet :). Ja toivon tosiaan että voitan... onneksi en ole ihan aseeton :).

Avaruushiiri: oi, onpa kiva, että sieltä saa tarvittaessa viidakkotäydennystä! Uskallan ehkä ottaa uusia asukkaita vasta sitten kun tiedän, että tuholaiset on todellakin tuhottu.

Kirsi kirjoitti...

Ei näy Top Gear edelleenkään... :-/ Sitä edeltävä mainos näkyy silti oikein komeasti, nyt en tiiä mitä pitäis tehdä. Muuta kuin repiä hiuksiani.

Johanna kirjoitti...

Hyih! Kamalia otuksia! Poispoishushus!
Toivottavasti pesut ynnä muut tehoaa!

Nan kirjoitti...

Oi ei, näin kasvinystävänä ymmärrän tuskasi! Inhottavia tuollaiset :( Toivottavasti saat pelastettua kasvisi.

Olen aina ihmetellyt, että mistä noita tuollaisia oikein tulee. Minulla nimittäin ei ole ollut ötököitä (kop kop), mutta pelännyt olen niitä aina (syytä onkin, kun viidakkoni koko on aika iso). Nyt kun olen idättänyt yrttejä, olen pelännyt öttiäisiä vielä enemmän.

Juu, minultakin voi mahdollisesti saada täydennystä viidakkoon, jos oikein huonosti käy, mutta toivotaan parasta!

Hehkuvainen kirjoitti...

Kirsi: no johan on! Roistous! Kurjuus! No, sun täytyy sitten täällä katsella :).

Johanna: joo, ei oo kiva :/. Mutta nyt on myrkyt pistetty vaikuttamaan, eiköhän se tästä :).

Nan: en tosiaan tiedä mistä noita tulee, ilmastako sikiää. Tuli mistä tuli, nyt ne kyllä saavat hävitä :D! Kiitos mahdollisesta täydennysavusta ^_^.

Omppu kirjoitti...

Multa saat ainaskin uuden rönsyliljan rönsyn ja kohtalonköynnöstäkin on aika paljon paloiteltavaksi, jos käy huonosti.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos! Toivottavasti en joudu turvautumaan täydennysapuun ^_^. So far so good.