23.4.2009

Ollaan ihmisiksi


Kun lasta kehotetaan käyttäytymään ihmisiksi, tarkoitetaan sillä yleensä sitä että lapsen tulisi käyttäytyä kiltisti. Ei saa huutaa, kiukkuilla, juosta villisti ympäriinsä tai itkeä, vaan pitää hymyillä ja istua hiljaa paikallaan. Se on hieman nurinkurista. Raivonpuuskassaan huutava lapsi käyttäytyy nimenomaan ihmismäisesti, vaikka saattaa vaikuttaa leijonan ja pienen pirun risteytykseltä.

Yksi terapeuttini tärkeimmistä tehtävistä oli muistuttaa minua jatkuvasti siitä, että olen ihminen. Kuulostaa varmasti pöljältä. En minä koskaan ole kuvitellut olevani lintu tai kala. Mutta olen kyllä koko elämäni yrittänyt olla jotain muuta kuin ihminen.

Ihmisen elämä on monimuotoista, ja siihen kuuluu monimuotoisia tunteita. On inhimillistä tuntea vihaa, kateutta, ahdistusta, mustasukkaisuutta, epävarmuutta, pettymystä, katkeruutta, pelkoa ja kostonhimoa. Toki on hyvä oppia jossain vaiheessa elämää hallitsemaan ja purkamaan näitä tunteita niin ettei aina tarvitse turvautua itkupotkuraivariin, mutta ei ole mahdollista olla tuntematta näitä tunteita. Vain yli-ihminen, pyhimys tai joku enkeliolento voi olla vapaa ihmismielen nurjasta puolesta.

Teen jatkuvasti töitä alitajuntani kanssa. Joku pieni ja sitkeä osa siitä ajattelee yksinkertaisesti, mutta tappavan tehokkaasti. Edellä lueteltuja tunteita kuvataan usein negatiivisiksi - ja sellaisiahan ne tosiaan ovat. Eivät ne ole kivoja millään muotoa. Mutta on kurjaa kuvata niitä sanalla, joka arvottaa ne, sillä luultavasti juuri se saa aikaan vaarallisen kurtun aivoissani.

Edellä luetellut tunteet on helppo määritellä: ne ovat negatiivisia, jotenkin pikkumaisia, huonoja, karkeita, sivistymättömiä, lapsellisia ja epätoivottuja. Ja alitajuntani alkeellisin osa saa minut tuntemaan itseni jotenkin huonoksi ihmiseksi jos tunnen vihaa, mustasukkaisuutta tai kostonhimoa.

Ja tämä on se pointti, tämä on se mitä minun pitää oppia ja tajuntaani takoa: inhimilliset tunteet eivät tee minusta huonoa ihmistä, vaan ihmisen. Välillä kärttyisen ja hankalan, kyllä, mutta ihmisen. Ei millään tavalla huonompaa kuin kukaan muukaan.

Minulla on oikeus tuntea surua, kateutta, pettymystä ja epävarmuutta - ja minulla on oikeus käyttäytyä sen mukaisesti. Eikä ainoastaan oikeus, vaan jopa velvollisuus. Se on velvollisuuteni ihmisenä. En omista siipiä enkä sädekehää, koitanpa siis olla ihmisiksi.

11 kommenttia:

Saoka kirjoitti...

Siinäpä se just on. Tunteita saa ja pitää tuntea ja elää niiden kanssa, mutta niin, ettei tarpeettomasti vahingoita tunneilmaisullaan toisia. Saa olla kateellinen ja raivoissaan ja kärttyinen, mutta ei saa niiden johdosta kaivaa keneltäkään - itseltäänkään - silmiä päästä. Pitää keksiä joku rakentavampi tapa kuin juosta ympyrää ja huutaa. Tai jos niin on saatava tehdä, niin paikaksi sopii esim. yleisurheilukenttä paremmin kuin vaikka ostoskeskus.

Joskus surku valtaa ja tekee mieli vain surra ja itkeä ja olla vähän katkera ja kateellinen. Siihen on kenenkään turha tulla jeesustelemaan, että kun ei sinullakaan mitään oikeita ongelmia ole, niin älä viitsi. Kyllä kaikilla on joskus oikeus olla huonolla tuulella ja surullinen. Tuollaiset asiat ovat niin subjektiivisia ja syvällä sielussa, että turha tulla kenenkään avautumaan siitä, että köyhät orpolapset kehitysmaissa kyllä olisivat tyytyväisiä vähempäänkin. Ne on siellä ne, ja minä olen täällä näissä olosuhteissa ja minulla on oikeus joskus ärsyyntyä niinsanotuista pikkuasioista. Helvettiin ne Ingallsin Laurat, jotka vain sietää ja antaa anteeksi kaiken kaikille. Ei ole todellista elämää se.

Mie taas kirjoitti...

Saoka kirjoittikin juuri sen, mitä mä oisin vaan yrittänyt saada sanottua! :-) Justiinsakin noin.

Mustikkamaa kirjoitti...

Tuttuja tuntemuksia! Olet niin oikeassa.

Avaruushiiri kirjoitti...

Tähän, kuten niin moneen muuhunkaan asiaan en osaa sanoa mitään sen viisaampaa kuin J. Leskisen huomiot kappaleessaan, jolla on vielä sama nimikin kuin kirjoituksellasi. www.youtube.com/watch?v=s5uWFIjKtzU

Hehkuvainen kirjoitti...

Saoka: kiitos ihanasta kommentistasi!

Sie taas: kiitos sinullekin ^_^.

Mustikkamaa: vielä on paljon opittavaa... *huoh* Mutta tukekaamme toisiamme tässä ihmiseksi kasvamisessa, ehkä se on yhdessä helpompaa :).

Avaruushiiri: tuo biisi alkoi kyllä heti soida päässäni kun keksin otsikon :P. Tosin minun päässäni soi Lappeenrannan teekkarikuoron versio, joka on -anteeksi vain- aivan ylivoimaisesti paljon parempi kuin alkuperäinen.

Eikä täällä mitään viisautta vaadita kommenteissa :D.

Johanna kirjoitti...

Saokahan sen jo tyhjentävästi sanoikin :)

Kyllä sitä itseäänkin välillä hävettää kun kärttyilee, mutta se nyt vaan on kestettävä, kyllä se siitä sitten paremmaksi muuttuu, minä olen sellainen että saatan unohtaa suuttumuksen vaikka viidessä minuutissa jos minun vaan annetaan olla rauhassa :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiva kun jätit jälkesi, muru!

Niinhän se on, että jos saa päästellä höyryjä ulos, paranee olokin nopeasti. Ellei sitten ole niin untelo kuin minä, että kehittää huonon omatunnon siitä että räyhäsi... no, aion opetella siitä(kin) pois.

Elegia kirjoitti...

No ihan totta ja amen! Tämä oli minullekin hyvä muistutus. En ajattele minäkään olevani lintu saati kala, mutta joskus tunnen itseni koneeksi. Tarkoitan, että muilla kaikenlaiset tunteet ovat hyväksyttyjä, mutta minulla ei. Järjellä tajua, ettei tässä ole järkeä, mutta tunnetasolla asia onkin sitten eri.

Negatiivisten (ääh, näille pitäisi keksiä joku uusi termi!) tunteiden tunteminen rinnastetaan nykyään tässä yltiöpositiivisessa ilmapiirissä (tai sen tavoittelussa) turhan usein valittamiseksi tai ruikutukseksi. Ikään kuin niiden näyttäminen leimaisi koko ihmisen pessimistiseksi ruikuttajaksi. Pitäisikö olla koko ajan naama naantalinaurinkona? Sehän se vasta sairasta olisi. Voipa se muuten olla jollekin defenssimekanismikin (siis kuitata kaikki ikävä naurulla).

Kirjoituksesi muuten tuntuu tutulta, ihan kuin se olisi tullut minun päästäni! :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos ajatuksistasi, Elegia :).

Niin, jatkuva hymyily ei ole tervettä. Tai ainakin se on perin epäilyttävää. Ja silti olen aina itse pyrkinyt juuri siihen - tai ainakin siihen ettei kenenkään tarvitse "kestää" känkkäränkkäilyäni. Olen nähnyt niin suuresti vaivaa ollakseni helppoa seuraa. Kamala karhunpalvelus sekä itselle että toisille on sellainen! Hyi! Yritän parantaa tapani :).

Neljän lapsen äiti kirjoitti...

En ole kehoittanut lapsiani käyttäytymään ihmisiksi... Kun lapsia kuunnellaan ja annetaan heidän olla mukana, niin silloin on itsekin käyttäytyt ihmisiksi.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että olet onnistunut kasvattamaan ihmisiä ;).