17.3.2009

Taatelikakku


Blogeissa on kiertänyt meemi, jossa kuvataan joku lapsuudenkodista säilynyt esine ja kerrotaan sen tarina. Tapoihin kuuluu yleensä toisten bloggaajien haastaminen samaan puuhaan. Minua ei haastettu hommaan, vaan Hannelelta tämän ryöstin. Toteutan jutun tietysti omalla tavallani... eli ei kuvaa, koska kamerani on mitä on, enkä haasta ketään.

Kotonani on varmasti useitakin esineitä, jotka on peräisin lapsuudenkodistani. Ne ovat varmasti oikein kivoja ja/tai tarpeellisia esineitä, koska olen niitä mukanani raahannut. Mutta juuri nyt mieleeni tulee vain yksi lapsuudenkodista matkaan tarttunut juttu, josta aion pitää kiinni kuolemaani saakka. Se on taatelikakun ohje.

Olen kuullut, että joissakin talouksissa taatelikakku kuuluu jouluun, mutta meillä sitä on aina syöty pitkin vuotta. Ja kakku on aina tehty samalla ohjeella. En tiedä ohjeen alkuperää, mutta se tuskin on mikään suvun salainen resepti, joten voin sen nyt kertoa. Kotiohjeessa mittayksikkönä on käytetty kahvikuppia, mutta koska minulla ei kotoa muuton jälkeen ole ollut niitä tietynkokoisia Arabian kahvikuppeja, olen muuttanut mitat desilitroiksi (vähän sinne päin, ei se niin tarkkaa ole).

Hehku proudly presents: iso taatelikakku.

Tarvitaan:
250 g taatelia (sellainen kantikas kuiva kökkäre)
n. 3 dl vettä
250 g voita (no, minulla on käytössä laktoositon leivontamargariini)
n. 3 dl sokeria
4 munaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
n. 4,5 dl vehnäjauhoja

Otetaan kattila (semmoinen kolmelitrainen, jossa voi keittää villatakinkin, on ihan hyvä) ja pistetään sinne taatelipaakku ja vesi. Keitellään ja söhitään puukauhalla kunnes taateli on aivan sössöä. Vettä menee minulla ainakin yleensä enemmän kuin ohjeen 3 desiä. Tarkoitus on tehdä taatelista sellaista sosemaista.

Siirretään taatelikattila jäähtymään, ja lieden jälkilämmöllä sulatellaan voi/margariini. Kun se on sulaa, kipataan taatelikattilaan ja sekoitellaan. Sitten lisätään joukkoon sokeri. Tässä vaiheessa tuotoksen pitäisi näyttää etäisesti paksulta luumukiisseliltä.

Mitään kiirettä ei ole, sillä taateli+voi+sokeri-sössön pitää olla riittävän jäähtynyttä ennen kuin lisätään munat. Jos se on liian kuumaa, menee munat hassuiksi ja sitten ei tule mistään mitään. Kaikessa rauhassa siis.

Lisätään joukkoon munat. Parhaiten sotkeutuvat taikinaan kun niiden rakenne rikotaan ensin haarukalla. Sitten viskataan mukaan jauhot ja sooda ja leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoitetaan kunnes taikina näyttää löysältä lehmänläjältä (mutta haisee huomattavasti paljon paremmalta). Kaadetaan koko komeus voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paistetaan noin tunti, asteita 180. Oma uunini vaatii tunnin ja kymmenisen minuuttia, tai jotain sinne päin. Ei ole minuutista kiinni.

Nom nom.

9 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Oih! Teillä syöty taatelikaakku on niiiiin hyvää..! ^_^

Rippu kirjoitti...

Usein parhaimmat muistot tulee asioista, joita voi aistia kaikilla aisteilla, tai ainakin myös jollain muulla kuin pelkän näön perusteella. Siinä on jotain kokonaisvaltaista, muisto on enemmänkin koko mielen (ja joskus jopa kehon) valtaansa ottava tunne jostakin eletystä ja koetusta. Minun lapsuudenkodissani on huumaavan ominaistuksun omaava hiekkapohjainen kellarikerros, josta lapsena löytyi aina parhaimmat lelut ja kaikkea muuta jännittävää. Aina kun haistan tuon saman hajun jossain muualla, tulee hykerryttävä hyvä tunne :) Voisin haistella sitä aina...

Hehkuvainen kirjoitti...

Kirsi: kyllä se on tuntunut maistuvan ihmisille myös täällä Tampereella :). Ja nythän tässä on ohje, jotta voit tehdä ihan itse herkkukakkua! ^_^

Rippu: olet oikeasssa. Minä muistan hyvin elävästi sen, miten auringon valo pyyhki lattioita lapsuudenkodissani. Se kulki aina samalla radalla (luonnollisesti), tutusti, turvallisesti ja mielestäni hyvin kauniisti. Sitä samaa valoisuutta huomasin hakevani silloin kun etsin asuntoa kaksi vuotta sitten.

Mustikkamaa kirjoitti...

Kaatelitakku. Hah, oli ihan pakko :D. Nokialla on kuulemma sellainen paikka kuin Sorvankylä...

Hehkuvainen kirjoitti...

Ai sulla on tänään tämmöinen päivä... :D :D

Omppu kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Taatelikakku on kauhean hyvää, olen maistanut.

Hehkuvainen kirjoitti...

Sitten tekemään vaan ;).

Miisa kirjoitti...

Täällä on niin hirveesti kaikkea sitten mun viimekäynnin, että en tiedä missä välissä kerkeisin kaikki lukemaan....

Ootko koska tulossa seuraavan kerran pääkaupunkiseudulle päin? Me kun ollaan muutettu, niin kun osaat haagaan, ni osaat sitten myös meille :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Kyllä täällä pitää kerran viikossa käydä että pysyy perässä ;D.

Enpä tiedä koska seuraavan kerran siellä päin pyörin, mutta ilmoitan kyllä sitten kun :).