15.3.2009

Kooma


Rikoin perjantaina yhden leipälautasistani. En syytä perjantaita, enkä sitä että se osui kolmannelletoista päivälle, vaan vika oli ihan minussa. Koko perjantain (ja suuren osan lauantaistakin) minua vaivasi migreeniä enteilevä kooma.

Ennusmerkit olivat selvät: tavarat eivät pysyneet käsissäni, väsytti aivan tautisesti, ajatukset eivät pysyneet kasassa, sanat sekosivat, ajan- ja tilantaju hämärtyi. Ei huvittanut tiskata, mutta tiskasin silti (vaikka arvelin ettei nyt ole ihan paras aika tehdä mitään niin vaativaa puuhaa). PILTTI-purkki, tuo niksi-ihmisten paras ystävä heti sukkahousujen jälkeen, teki syöksyn kuivauskaapista suoraan leipälautasen reunan päälle. Olin juuri sekuntia aiemmin sanonut itselleni, että kohta täältä kaapista kyllä putoaa jotain. (Oh, olen meedio!) Purkki säilyi tietenkin aivan ehjänä, mutta lautanen hajosi. Nyt kahdentoista hengen astiastoni ei ole enää täydellinen. Kyllä harmitti. Erityisesti siksi, kun arvasin ettei zombina tiskaamisesta voi seurata mitään hyvää.

Koska harkintakykyni on aina tuollaisen kooman aikana suuresti alentunut, lähdin vielä iltamyöhään keikalle ystäväni kanssa. No mukavaahan siellä oli, mutta en jaksanut yhtään innostua. Tutun artistin keikalla meno on yleensä vähintäänkin hilpeää ja usein myös poskilihaksia koettelevan virnistyttävää. Normikeikan jälkeen kädet on hellinä taputtamisesta ja jaloissa nykii kummasti kun tanssituttaa. Mutta ei nyt. Istuin paikallani kuin patsas (tosin löysähkö sellainen) ja olin onnellinen siitä että sain hukkua parven hämäryyteen. Ja tapahtui sellainenkin ihme, että lähdin pois kesken keikan. En tosiaankaan ollut yhtään vedossa.

Sama meno jatkui lauantaina. Tapasin päivällä pitkästä aikaa erään ystäväni, ja se oli mukavaa. Minua häiritsi vain se, etten pystynyt oikein järkevään keskusteluun, kun lauseet tuntuivat hajoilevan. Ja pian ystävän lähdön jälkeen särky sitten iski. Loppupäivä menikin sitten makoillessa ja hämäriä päiväunia katsellessa.

Koska migreeniä enteilevän kooman ja kohtausta seuraavan lötköyden aikana olisi parasta vain maata hiljaa paikallaan ettei aiheuttaisi vahinkoa itselleen tai tavaroilleen, vietin illan Clas Ohlsonin kuvastoa selaillen ja haaveillen. Haluan ainakin vannesahan, sorvin, nauhahiomakoneen, jiirisahan, lamellijyrsimen ja pylväsporakoneen. Ja sen pienen kansakoulun kokoisen rakennuksen jonka voin ristiä Pajakseni.

5 kommenttia:

Mustikkamaa kirjoitti...

Maanantaikooma. Tahtoo kotiin nukkumaan ;(.

Hehkuvainen kirjoitti...

Voi maanantai! :/ Koita jaksaa, hani.

Hannele kirjoitti...

Mulle on myös tuo kooma tuttua. Raivostuttaa, ja usein jo odottelen, että alkais sitten se saamarin sahalaita näkyä, jotta pääsisi potemaan särkyä, jotta se menisi ohi. Väsymys oli kerran kaataa mut nukkumaan Riikaan puiston nurmikolle, ainoastaan siskon avulla selvisin hotelliin. Ja vuorokauden lomamigreenihän siitä seurasi. Koita pärjätä, hani!

Hannele lisää: kirjoitti...

Hah, nyt luin tuon edellisen kommentin ja sun vastauksen. Sanoit melkein samoilla sanoilla ja hanittelit kuten miekin. Hauska :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Migreeni on ihan pyllystä :/. Mulla se on uskoakseni hurjan paljon lievempi kuin sulla, mutta ei se silti tee omastanikaan kivaa. Sahalaitaa tai muitakaan kuvia en koskaan näe, ennemmin meinaa vain hävitä asiat näköpiiristä. Ei siis varsinaisesti pimene silmissä, mutta jotenkin tuntuu puolisokealta silti.

On oikein ihanaa hanitella ^_^.