21.2.2009

Helmiä


Ooppera on sitä kun kaveria isketään puukolla selkään,
ja sen sijaan että vuotaisi verta, hän laulaa.
- Ed Gardner

Tällä viikolla opin että Anthony Head osaa paitsi näytellä, myös laulaa. Ja kun hän esiintyy oopperassa, hän tosiaan laulaa vaikka hänen pitäisi kuolla (no, kyllä hän sitten hetken laulettuaan kuoli). Tosin häntä ammuttiin, eikä puukotettu, mutta sama se. Eksyin nyt vähän aiheesta. Pääsin katselemaan peräti erikoisia elokuvia hauskassa herraseurassa. Repo! The Genetic Opera oli oikeasti enemmän vaikuttava kuin hauska, vaikka joissain kohdin homma lipsahti komiikan puolelle. Hyvällä tavalla vähän häiritsevä elokuva. Päähän jäi soimaan leffan lopussa ollut kaunis kappale. Toisena elokuvana katsottiin Cannibal! The Musical. Ihan käsittämätön leffa, repeilin jatkuvasti. Let's build a snowman! :D

***

Jos Tampereen tuomiokirkko on lohikäärme, niin Aleksanterin kirkko on oikeasti valtavan hämähäkin koti. Katsokaa nyt vaikka tätä kännykällä otettua huonoa kuvaa (klikkaa isommaksi, niin näkyy vähän paremmin).


Siellä on katossa valtava seitti, jonka keskeltä saliin laskeutuu massiivinen otus! Miten minä en ole tuota aiemmin huomannut?

***

Tänään olin sillä helmikorukurssilla, jonka ihanat ystäväni kustantavat (kiva nautiskella joululahjasta helmikuussa). Huomenna näprätään vielä lisää. Voi, siellä menee helmihullu ihan sekaisin! Aarteita! Herkkuja! Jos jotain esittelykelpoista valmistuu ja yhteistyö lainakameran kanssa sujuu, saatte nähdä tuotoksia joskus tulevaisuudessa.

Pyykki on pesty, radiosta tulee kiakkoa ja illemmalla tuijottelen luultavasti Tappava ase kolmosta (ehkä kymmenennen kerran). Ellen sitten nukahda; oikea silmäni ei ole herännyt koko päivänä. Maanantaina lähden reissuun, ja palaan kotiin joskus loppuviikolla. Reissussakin olen kyllä nettiyhteyksien äärellä, niin että en minä mihinkään varsinaisesti häviä.

7 kommenttia:

Saoka kirjoitti...

Hohoo, kaamea valohämähäkki! Minäkin haluan helmikorukurssille... Tai yleensä jollekin kurssille. Eivät ottaneet minuakaan työkkärin kurssille, perhanat.

Omppu kirjoitti...

Anthony Head laulaa kauniisti myös Buffy the Vampire Slayerin musikaalijaksossa Once More With Feeling. Sarjan parhaita jaksoja ikinä!

Hehkuvainen kirjoitti...

Saoka: eikö olekin kaamea! Siellä se katossa killuu :o. :D
Ja voi rähmä, ei otettu sinuakaan mukaan :/. Otan osaa.

Omppu: oho, jännittävää :D.

Mie taas kirjoitti...

Yäk, jättihämähäkki! :-X *puistatus*

Hanneles paradis kirjoitti...

Olen oppinut pitämään oopperasta, pari kertaa vuodessa yritän käydä. Äitini tekee hienoja helmikoruja.

Metta kirjoitti...

Hei, toi hämähäkki on tuttu niiltä vuosilta kun koulun joulujuhla oli tuolla kirkossa! Välillä oltiin Tuomiokirkossa ja Kalevan kirkossa, mutta Aleksanterin kirkko oli mun lemppari. Siellä oli ihana akustiikka meidän kuorolle. Välillä sitten oli tylsää ja tuijoteltiin kattoa ja seinämaalauksiakin...

Hehkuvainen kirjoitti...

Sie: hihii ^_^. Kirkossa se näyttää kyllä oikeastaan aika kauniilta. Shiny...

Hanneles paradis: kyllä kannattaa oopperassa käydä, jos vain pääsee käymään. Ainakin kerran eläissään, niin tietää sitten mitä se on :).

Metta: minä en ole vieläkään käynyt Kalevan kirkossa. Pitäisi kyllä. Ties mitä eläimiä sieltä löytyy :o.