21.1.2009

Shoppailua


Toisinaan tuntuu hyvältä ostaa itselle jotain uutta. Nuorempana oli jotenkin hohdokasta, kun ensimmäisiä kertoja osti itselleen jotain ihan oikeasti omilla rahoilla. Sellaisilla, jotka oli tienannut ihan oikeasta työstä. Erityisen palkitsevaa oli, jos ostos oli edellyttänyt pidempiaikaista säästämistä. Nyt, kun omilla rahoilla itselleen ostaminen on oletusarvo eikä harvinaista herkkua, se ei useinkaan ole mitenkään jännittävää tai riemukasta.

Hauskinta onkin se, jos pääsee ostamaan itselle jotain toisen rahoilla. Sitä ei oikeastaan tapahdu. Seuraavaksi hauskinta on ostaa toiselle jotain toisen rahoilla. Tätä pääsin harrastamaan, kun sain jännittävän tehtävän ystävältäni. Hänellä oli Stockmannin lahjakortti, jonka voimassaoloaika oli uhkaavasti umpeutumassa, eikä ystäväni päässyt sitä erinäisistä syistä johtuen itse käyttämään. Niinpä minä sain kortin ja käskyn käydä tuhlaamassa se Akateemisessa kirjakaupassa hänen puolestaan (hän hakisi kirjat sitten joskus myöhemmin).

Olipa haasteellinen homma! Vaikka voinkin sanoa tuntevani ystäväni jokseenkin hyvin, oli silti vaikeaa miettiä, että millaisia kirjoja hän itselleen valitsisi. Löysin useitakin kirjoja, jotka olisin saattanut ostaa hänelle lahjaksi, mutta oli hankala päättää mitä hän itse ostaisi. Omia rahoja voisi vaikka tuhlata, mutta toisen rahoja ei haluaisi haaskata turhuuteen. Mikä vastuu! No, pitkän pohdinnan jälkeen päädyin ratkaisuun, joka toivottavasti miellyttää myös ystävääni :).

Jotain olen ostanut myös itselleni. Kerrankin huvin vuoksi enkä pakosta, ja siksi hymyilen :). Ostin vessaan pienen sinisen poljinroskiksen. Se on hirvittävän söötti! Tein myös kirpputorilla kaksi hyvää löytöä. Törmäsin mustaan puolihameeseen, joka näytti kaikin puolin hyvältä. Ajattelin että samalla vaivalla sovittaisin jotain muutakin vaatetta (talviaikana sovituskoppikäynnit ovat erityisen tuskallisia!) ja nappasin naapuripöydästä mukaani sievän neuletakin. Ja ihme tapahtui: molemmat sopivat minulle! Oi onnea :).

(Ihan toisen postauksen aihe voisi olla ihmetys siitä, että olen viime aikoina halunnut yhä enenevässä määrin näyttää sievältä. Söpösti naiselliselta ja pehmoisen pörröiseltä. Herttaiselta. Semmoiselta herkän hauraalta kukkaselta, joka vain odottaa sitä että joku sulkisi suureen ja suojelevaan syliinsä. Sievä. Mitä minulle oikein on tapahtunut?)

8 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Ehkä sie vihdoin näet itsesi oikeammassa valossa :)

Jokatapauksessa, nauti! :)

Hannele kirjoitti...

Sie olet alkanut itekin uskoa siihen, että sie söpöytät asioita. Myös itseäsi.

Kirsi kirjoitti...

Neuletakista tuli mieleeni, mitä sä tykkäät violetista? Tää on taas niin tätä, mutta ostin kerran kivan (ja sopivan) violetin neuletakin itselleni ja sitten... tadaa... pesin sen... :-D Eli nyt ois yksi violetti neuletakki kokoa Hehku vailla uutta omistajaa... :-)

Hehkuvainen kirjoitti...

Johanna: itse asiassa psykiatrini käytti lähes tismalleen samoja sanoja kuin sinä :D.

Hannele: huuu, pelottavaa. :D

Kirsi: riippuu kovasti violetin sävystä, mutta yleisesti ottaen pidän siitä. Pidäpä tallessa, katsotaan kun kohdataan :).

Hannele kirjoitti...

Mie laitoin sulle halauksen blogiini. Halaa siellä, tai tuo tänne (se ei oikein väreiltään passaa tähän beessiin...), jatkaa ei ole pakko.

Hehkuvainen kirjoitti...

Ihanaa, kiitos! Minä halaan joka paikassa :).

khr kirjoitti...

Onpa pelottavan vastuullinen tehtävä. Olisin mielelläni se, joka saa lopulta kirjat sillä rakastan yllätyksiä. Ostaminen olisi ihan hirmuisen vaikeaa.

Ja niin. Ehkä minulla on ennen coniakin aikaa hieman jossakin välissä, esimerkiksi torstaina ja perjantaina aamu/päiväaikaan. Tosin silloinkin voi askarrellapaskarrella mutta ehkä tekisi hyvää hengittääkin. En tosin tiedä puhunko mistään muusta :(

Hehkuvainen kirjoitti...

Tämä viikko on minulla melko ohjelmallinen, enkä näköjään pääse tästä flunssasta ihan äkkiä eroon. Joten ehkäpä siirrämme suosiolla tapaamista parempaan aikaan :). Kiva olisi kuitenkin nähdä :).