27.1.2009

Intohimo on paras mauste


Olen usein kateellinen ihmisille, jotka syövät suruunsa. Ei kannattaisi olla, tiedän. Lohtusyömisessä ei ole mitään kadehdittavaa, se on sairas toimintatapa ja haitaksi harrastajalleen. Mutta silti olen välillä kateellinen, sillä vaihtelu virkistäisi. Kun minä olen surullinen, menetän täysin ruokahaluni.

Jos mieltäni vaivaa jokin, oli se sitten surullista tai suututtavaa, en halua syödä. Minun ei yksinkertaisesti tee mieli ruokaa. Minulla on kovin harvoin nälkä muutenkaan, ja olen jo tottunut jossain määrin pakkosyöttämään itseäni, mutta tämä on nyt vähän eri asia ja selkeästi psykologinen vaiva. Joskus en suruisena kärsi ainoastaan ruokahaluttomuudesta, vaan suoranaisista nielemisvaikeuksista. Rintakehää ja palleaa tuntuu puristavan vanne, joskus niin kovasti että yököttää. Tunnen olevani kurkkuani myöten täynnä - sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti. On helppoa kuvitella että voisin murehtia itseni hengiltä.

Mikä tähän sitten avuksi?

Ainoa vaihtoehtoni on selvittää asiat, jotka mieltäni painavat. Jotkut ovat joskus sanoneet minua rohkeaksi, kun otan reippaasti puheeksi vaikeitakin asioita ja puhun suorin sanoin. Kyse ei useinkaan ole rohkeudesta, vaan silkasta pakosta. Kyse ei ole tarkkaan harkitusta liikkeestä, siitä että olisin punninnut jokaisen sanani ja asetellut ne parhain päin. Usein paniikkiratkaisulta vaikuttava juttu on todella paniikkiratkaisu. Minulla on hätä: jos en saa tätä asiaa selvitettyä, en voi syödä. Joskus minä puhun suuni puhtaaksi vain siksi, että sinne mahtuisi ruokaa. Puhuminen siis parantaa ruokahalua :).

Henkinen toiminta kasvattaa ruokahaluani paremmin kuin fyysinen aktiviteetti. Tärkeintä on, että tekeminen on mielekästä. Jos innostun jostain oikeasti, minussa syttyy halu elää (edes pienen hetken). Intohimo, oli se miten pientä hyvänsä ja kohdistettu mihin tahansa, synnyttää elämän nälän. Silloin ruokakin maistuu. Silloin ahmin elämää kaikilla aisteilla, ja kehoni huutaa ravintoa.

Harmi, että tämänhetkinen elämäni maistuu lähinnä pakkopullalta. En jaksaisi syödä enää palaakaan tätä hapanta ja kuivaa kökköä.

10 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Kivasti kirjoitettu, tuollaista. Minäkään en syö (enkä juo) lohdutukseksi. Mutta helposti innostun, mistä vaan.

Hehkuvainen kirjoitti...

Lohtusyöminen on haitallista, lohtujuominen jo vaarallista. Onneksi et sellaista harrasta. Ja hyvä että jaksat innostua, se on kadehdittavaa :).

Hannele kirjoitti...

Menee nurinkurisesti, kun sun nimenomaan pitäisi syödä, lohdutukseksi tai muuten vaan. Mie harrastan jossain määrin lohtusyömistä, mutta jos on oikein iso suru tms, en saa nieltyä ruokaa, vaan se palaa kurkusta takaisin. Näin laihduin 3 kg/ viikko eron aikaan. Mutta sitten toivuin erosta ja söin kilot siitä ilosta takaisin. Niin, iloisenakin voi syödä paljon :D Aina voi syödä paljon. Ja juoda! Se vasta kivaa onkin, persekännit! (elämänohjeita vanhemmalta tätsyltä)

Hannele kirjoitti...

Mie haastoin sut tuolla blogissani. En malttanut olla...

Hehkuvainen kirjoitti...

Musta tuntuu että koko elämäni on jotenkin väärinperin :/. Juomaan en ala, mutta syömistä aion harjoitella :). Tartuin haasteeseen!

Omppu kirjoitti...

Minä lohtusyön, ja juhlin syömällä. Nyt on menossa painonvartijapisteillä laihdutus, ja on nälkä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Tsemppiä projektiin :)!

KTL tutkimus riippuvuuksista kirjoitti...

Laitanpa tuohon linkkiin vastauksen sulle. Olis hyvä tietää, vaikuttaako, jos jätät glutamaatit pois sapuskasta. Mun elimistö ei niitä siedä ollenkaan, kun niistä tulee migreeni, mutta... No,mistä tietää, vaikka et niitä söisikään? Käytätkö aromisuolaa, pansuolaa, hiivauutteita, hydrolysaatteja, arominvahventeita jne?

Lunara kirjoitti...

Mie olin joskus lohtusyöjä. Ja siitähän tulikin sitten ISO ONGELMA silloin masennukseni aikana. Niitä jälkiä tässä vieläkin laihdutellaan...

Nykyisin osaan onneksi olla mässäämättä suruuni, joskus kyllä huonona päivänä kuin huomaamatta kauppareissulla tarttuu joku suklaalevy mukaan... :/ Siitä vaan tulee niin pahat morkkikset, että huhhuh. Ehkä kuitenkin nykyään menee enemmän niin päin, että jos joku vaivaa ja stressaa (niinkuin nyt!!), niin ei oikein ruokakaan maistu.

Mutta ei ole kadehdittava tuo siunkaan ongelmasi! Voi että, toivottavasti se vielä helpottaa. Toisaalta, sie et voi ainakaan liiaksi pantata huonoja fiiliksiä, vaan on tosiaan pakko selvittää ne, kun eihän sitä syömättä selviä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Hmmm. En ihan ymmärrä, että kuinka tutkimus rottien päihderiippuvuudesta liittyy lohtusyömättömyyteeni. Mutta mielenkiintoista toki silti. Glutamaattia on paha jättää kokonaan pois, kun sitä esiintyy luonnostaankin joissain aineissa ja syntyy ihmiskehossakin. Saahan sitä olla, mutta lisäämään en ala (eli kyllä täällä pärjätään ihan merisuolalla) :).

Lunara: tasan ei koskaan mene :D. Ja se on kyllä hyvä asia, että ei tule liian pitkään haudottua mitään juttua :).