31.12.2009

Siskolle


Ne on lapaset.


Ei, ne onkin sormikkaat.


Ne on sekä lapaset että sormikkaat! Voi hitsi.

Sisko on toivonut jo monta vuotta joululahjaksi sormikaslapasia, enkä vain ole saanut aikaiseksi. En tosin jouluksi ehtinyt tänäkään vuonna, mutta syntymäpäiväksi sentään. Ja tuli kuulema kerrasta sopivat.

Lanka on Novitan Nallea (58 grammaa), puikot 3 mm. Ohje on oikeastaan oma, mitä nyt Käspaikasta katselin vähän ohjetta sormiosien silmukoihin. Ranteesta tuli taas kerran vähän pitkähkö, mutta parempi niin, eipähän palele.

29.12.2009

Perheenlisäystä


Mies antoi minulle joululahjaksi perheenlisäystä. Saanko esitellä teille Heikin. Se on kuvassa vasemmalla.


Mies leikki syksyn pimeinä iltoina hullua tiedemiestä ja kokosi kolmesta koneenraadosta pienen hirviön, jonka minä nimesin Heikiksi jo silloin kun se oli vasta pilke luojansa silmäkulmassa. Vältin synnytystuskat, mutta olen päässyt mukaan kasvatusprosessiin, kun Heikistä on nyt koitettu tehdä minulle mieleistä. Se on sisäsiisti, mutta ei vielä ihan salonkikelpoinen.

Kuvassa Heikin vieressä pörisee tuttu ja turvallinen Helmi. Sekä Heikki että Helmi kuuluvat joissakin piireissä arvostettuun Linux-sukuun. Heikissä on Arch ja Helmissä Ubuntu. Heikki on nuori ja ärhäkkä, luulen että se alkaa vasta totutella voimiinsa. Helmi on vanha ja hidas, mutta jos ja kun se saa luvattua lisämuistia, se pärjää varmasti uudelle tulokkaalle.

Tutustumista ja säätämistä pitää vielä tehdä. Mutta siitähän minä pidän. Saatan hyvinkin jumittua tunneiksi ihmettelemään pikkuisiani ja niiden omituisia aivoituksia. Harjaantumattoman säätäjän tunnistaa siitä että hän nimenomaan ihmettelee ongelmia tuntikausia, siinä missä vähän osaavampi yksilö korjaisi ne ongelmat muutamassa minuutissa... Mutta eihän kaikkea voi heti osata, tärkeintä on halu oppia.

Mihin ihminen tarvitsee kahta konetta? No ei oikeastaan mihinkään. Mutta kivaa se kyllä on. On tuntunut olo vähän alivarustellulta kun on ollut vain yksi kone. Koulussa ovat nätisti vihjailleet että mahdoinko valita väärän koulutusohjelman ja viihtyisinkö sittenkin paremmin siellä datanomipuolella...

27.12.2009

Vuoden aivopieru?


Jos ei ihan voittaja, niin korkealla listassa kuitenkin. Nimimerkki Taha on julki lausunut suuren viisauden Tiede-lehden foorumilla.

"Homoliittojen kielto ei riko homojen oikeuksia, koska homoliitto on kielletty myös heteroilta."

Tämän lausahduksen logiikka ei ihan avaudu minulle. Mutta hyvät naurut siitä tuli.

25.12.2009

Lahjontaa


Virallisen Arvontalaulun (Amorphis: Sampo) soidessa Virallinen Käsi suoritti jouluarvonnan. Ja voittaja on...


...Villikissa, kuten kuvasta näkyy. Onnittelut voittajalle! Laitapa minulle osoitetietosi, niin saat palkintosi. Kiitokset myös muille arvontaan osallistuneille.

Kiitos myös kaikille niille, jotka tavalla tai toisella muistivat minua tänä jouluna. Sain huippuhienoja lahjoja, joista voin nautiskella vielä pitkään. Aattosauna Rajaportilla oli jälleen kerrassaan mainio, ja seurakin oli hurmaavaa.

Harmillista tässä joulussa oli ainoastaan se, etten voinut lahjoa läheisiäni siinä määrin kuin olisin halunnut. Ei ollut aikaa valmistaa mitään. Ja silloin kun oli aikaa, ei ollut enää energiaa. Rahaa ei tänä vuonna voinut lahjoihin pistää, sen verran tiukilla mennään. Harmittaa, vaikka tiedän etteivät ystäväni ole ystäviäni tavaran tai lahjojen vuoksi.

Toisaalta voin sentään tarjota ystävilleni sitä mitä itse heiltä toivon: läsnäoloa ja yhteistä aikaa. Mikään lahja ei voita sitä, että on aikaa istua ystävän kanssa teekupposen ääreen ja jutustella hetki mukavia.

Kyllä loma on ihana asia.

22.12.2009

Välitodistus


Viimeiset kouluviikot olivat melko haastavia. Eivät niinkään sisällöltään, vaan olosuhteiltaan. Koulussa on nimittäin hirvittävän kylmä.

Eilistä palkanlaskennan tuntia ei sitten ollutkaan, kun opettaja kieltäytyi pitämästä tuntia jäätävässä luokassa. Kirjanpitoa olisi ollut samassa tilassa, eikä niitäkään oppitunteja sitten pidetty. Saimme sentään tehtävän pähkäiltäväksi, niin ei tuntunut niin typerältä olla paikalla. Missään muualla ei tosin ollut juurikaan lämpimämpää, joten hampaat kalisten istuimme sitten kirjastossa. Vaikka aivot tuntuivat vähän hyytyvän, tuli tehtävä kuitenkin tehdyksi.

Siinä ohimennen satuin sitten kuulemaan jonkinsortin huoltohenkilöstön jutustelua. Luokissa oli tehty lämpötilamittauksia, ja alhaisin tulos oli +13,1 astetta. Se on vähän turhan vähän, itse asiassa noin kymmenen astetta vähemmän kuin suositeltu sisälämpötila kevyttä istumatyötä tekeville.

Koulumme on juuri peruskorjattu isolla rahalla, mutta yksi asia sieltä on täysin unohdettu: ikkunoiden tiivisteet. Ilmastointiin panostettiin kovasti, mutta siinäkin kai lähinnä poistoilman kulkuun. Korvausilmaa ei tule riittävästi, joten talossa on alipaine. Niinpä joka ikisestä tiivistämättömästä ikkunasta virtaa pakkasilmaa sisään, joten ei ole ihme että tunteja on peruttu ihan sen takia että työskentelyolosuhteet ovat epäinhimilliset.

Hankalaa tai ei, tänään oli kuitenkin joulujuhla ja todistusten jako. Ja miltäs se minun todistukseni näyttää?

Asiakaspalvelun perusteet: kiitettävä. Toimiston työt ja ohjelmat: kiitettävä. Liiketoiminnan perusteet: kiitettävä. Toimintaympäristö (eli kansantaloustiede): kiitettävä. Työsuhdeasiat: kiitettävä. Kirjanpito: kiitettävä. Laskutus ja reskontra: kiitettävä. Palkanlaskenta: kiitettävä. Viestintä, suomi: kiitettävä. Poissaolot: 0.

Tästä on hyvä jatkaa loppiaisen jälkeen.

18.12.2009

On arvontalaulun aika


Syksyn pimeydessä on hiljalleen valmistunut kevätpäiväntasausyllätyshuivi:


Ja nytpä minä järjestän jouluarvonnan, jonka voittaja saa tämän huivin itselleen. Ilmoita siis kommenttilootaan mikäli haluat osallistua arvontaan (huivia saa siis kommentoida vaikkei sitä haluaisikaan). Arvontaan osallistuminen päättyy 24.12.09 kello 23.59 ja arvonta suoritetaan sitten jossain joulunpyhinä. Hyvin on siis aikaa osallistua, kaikki mukaan!

Olen pahoillani huonosta kuvasta (tosin en niin pahoillani, että yrittäisin ottaa uutta). Vaikka huonokin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, on kai jonkinlainen tuotekuvaus paikallaan. Lanka on tuntematonta vihreää villaa (oletan sen olevan täyttä villaa), oikeampaa väriä voit nähdä aiemmin tehdyistä huiveista (Lehtimetsä ja Gail). Koska se on villaa, sen voi siis tarvittaessa värjätä (tummemmaksi).

Huivi on melkoisen kookas: pituus niskasta alakärkeen on 91 cm ja huivin leveys on 187 cm. Mitat on otettu pingotuksessa, joten huivi saattaa nyt olla sentin tai pari pienempi. Painoa huivilla on kuitenkin vain 142 grammaa. Puikkokoko 3,5 mm.

Ohje on Lankakomerosta. Varsin hauska ohje, tosin lopputulos on minun makuuni hieman liian... monimuotoinen. Jos tekisin tämän toiste, tekisin ehkä joihinkin kohtiin pelkkää sileää. Ja tässä sen taas muistin: näyttävä lopputulos ei välttämättä vaadi mitään erikoisuuksia. Jos osaat tehdä oikean silmukan, nurjan silmukan, ylivetokavennuksen ja langankierron, osaat tehdä tämän huivin. Kaaviot olivat selkeitä ja ohjeet yleensäkin helposti ymmärrettävät.

Käsiala on tasaista, niin kuin minulla tapaa olla, mutta pingotuksen on kyllä tehnyt joku kierosilmä. Aika kiva huivi, jolle etsitään nyt siis uutta kotia. Ja tuota hiiskatin lankaa on vieläkin jäljellä, uusi ohje odottaa jo...

15.12.2009

Virtapiikki


Viime perjantain pikkujoulut olivatkin niin kivat, että on ollut takamus hellänä monta päivää. Pelasin nimittäin lähes koko illan innokkaasti Wii-keilailua, ja tukijalan pakara tuntuu tosissaan käytetyltä. Heittokädestäkin löytyi aivan uusia lihaksia. Pikkuisen meinaa naurattaa, että rampautin itseni ottamalla kapulan heiluttelun melko fyysisesti. No, kokeilkaa itse joskus, kyllä se ihan liikunnasta käy.

Meno ei silti ollut totista vaikka tosissani pelasinkin. Illan ihanin kommentti tuli nuorelta luokkatoveriltani: "susta ei Hehku ollenkaan huomaa ettet oo juonut mitään koko iltana". Voi miten nätisti sanottu se, että olen luonnostani niin estoton ja perverssi että sulaudun loistavasti sievässä nousuhumalassa olevien joukkoon. Iloinen on luontoni, oi.

Nyt olenkin melkoisen energinen, kun pakkaset vihdoinkin saapuivat. Olen jostain kumman syystä melkeinpä parhaimmillani, kun pakkasta on reilut kymmenen astetta.

Kaikkialla on hirmu kaunista ja jotenkin valoisampaa. Taivas on aamuisin turkoosinmusta, ja auringonnousut ovat värikkäitä. Lumi kimaltelee ja narskuu jalan alla. Kuuran kuorruttamat kasvit näyttävät kalliilta joulukoristeilta ja pakkanen saa hiukset tuoksumaan savuisilta. Täällä on ollut tuuletonta ja taivas on ollut kirkas.

Oikeastaan ainoa asia, mistä en tässä pakkasessa pidä, on staattinen sähkö. Näillä keleillä hiuksillani on maanis-depressiivinen olo. Depressiivisessä vaiheessa ne liimaantuvat pitkin päätä ja maanisessa vaiheessa ne leijuvat sähköisinä ympäriinsä. Fleecetakkini rätisee ja paukkuu kun otan sen yltäni. Jos kaikki vaatteeni olisivat keinokuituisia, iskisin varmasti kipinää kulkiessani. Saan jatkuvasti napakoita sähköiskuja metalliesineistä ja ihmisistä.

En tiedä olenko jotenkin keskivertoihmistä sähköisempi. Ilman sähkövarauksella on kuitenkin selkeästi vaikutusta olooni. Sen huomaa aina ukkosella. Kun myrsky kerää voimiaan, oloni on kurja. Sitten kun pilvien sähkövaraukset purkautuvat salamoina, oloni paranee. Zap zap, hyvä tuli.

Pakkasten on luvattu jatkuvan, ja mietinkin tässä että pistäisinkö ihan patterin päälle. Ei niinkään siksi, että täällä olisi mitenkään liian viileää (+21), vaan oikeammin siksi että lämpimässä on mukavampaa nakuilla.

Oi katsokaa kuinka hienosti aasi juoksee sillan yli!

Mies saapuu perjantaina Suomeen joululomansa kunniaksi. Minun lomani tosin alkaa reilusti myöhemmin. Ensi maanantaina on vielä ihan normaalisti koulua ja tiistaina sitten jonkinlainen joulujuhla. Motivaatio osallistua on alhainen, mutta en minä nyt ala lintsata kun olen koko syksystä selvinnyt ilman ainuttakaan poissaoloa (so far so good).

Toivon, ettei joululomalle tule mitään koulutehtäviä. Läksyt ovat ärsyttäviä. Niitä ei tule kovinkaan usein, mutta sitten kun niitä tulee niin ne ovat hankalia ja aivoja solmuunnuttavia. Tai vähintään ärsyttäviä. Tänään hikoilin matematiikan tehtävien parissa. Nopeastihan ne olisi tehnyt jos kopioisi vain kaavaa, mutta kun minulla on semmoinen vamma että haluaisin ymmärtääkin jotain. Prosenttilaskuja yäk. Olen aina ollut niissä äärimmäisen huono, ja olen edelleen.

No, ei voi olla hyvä kaikessa.

11.12.2009

Keikkaa pukkaa


Olen yllättänyt itseni

1) esiintymällä lasten kanssa
2) esiintymällä koulun Lucia-kulkueessa ja
3) odottamalla luokan pikkujouluja positiivisella mielellä.

Metta pyysi minua kaverikseen säestämään erästä kolmivuotiaiden tanssiryhmää eräissä pikkujouluissa viikko sitten. Kenraaliharjoitus ei mennyt ihan putkeen: kun minä ja Metta aloimme laulaa, lapset jäivät tuijottamaan meitä eivätkä osanneet tehdä muuta. Onneksi varsinainen esitys meni sitten paremmin. Vain yksi pieni esiintyjä karkasi lavalta, loput muistivat pomppia, taputtaa ja heilua ainakin melkein oikeissa kohdissa. En ole ikinä jännittänyt esiintymistä niin vähän.

Ruåtsinopettajani sai jostain syystä päähänsä, että minä voisin laulaa koulun Lucia-kulkueessa. No, mikäs siinä. Eftersom jag har glömt allt jag lärde mig i skolan, on ruotsini todellakin ruosteessa ja tarvitsen kaikki irtoavat plussapisteet. Niinpä hiippailin sitten tänään parin muun tytön kanssa Lucian perässä ja lauloin sanctaluciaa suomeksi ja ruotsiksi, både och.

Kun luokkamme aktiiviset juhlijat järjestivät melko pian koulun alkamisen jälkeen yhteisen illanvieton, ei minua kiinnostanut osallistua. Mutta nyt, kun olen ehtinyt hieman tutustua luokkatovereihini, huomaan että siellä on ihan mukaviakin tyyppejä. En tosiaankaan ole mikään sydänystävä kaikkien kanssa, mutta muutamia kollegoja voi kuvitella tapaavansa vapaa-ajallakin.

Ja pitäähän minun mennä, kun minulla ja kolmella muulla tonttutytöllä on illan isännälle, Iirikselle, pieni lahjus. Se sisältää

1) vappulasien kaltaiset huippuhienot silmänkuvarillit, joiden avulla Iiris voi kivasti nukkua tunnilla ja näyttää silti aktiiviselta ja kiinnostuneelta

2) korvatulpat, jotta opettajan puhe tai luokkatovereiden hälinä ei haittaa Iiriksen unia

3) purkin vaseliinia, sillä opiskelija voi joutua tiukkoihin tilanteisiin

4) ja pullon Leijonaa siihen hetkeen kun mikään muu ei enää auta.

Perskännäilyn ja pitkään juhlimisen jätän niille joita se kiinnostaa, minä olen kotona varmasti jo yhdeksältä. Mutta käynpähän kääntymässä ja hetken ihmettelemässä. Tonttuhattu päähän ja menoksi!

7.12.2009

Ei näjy


Eilisen teema oli "lälläslää, etpäs nää".

Ajattelin, että jospa sitä kerrankin kävisi kantapaikassaan Kalevankankaalla seuraamassa seppeleenlaskua. No kävinhän minä, mutta en nähnyt mitään, kun saavuin viime tipassa ja edessäni oli tiiviit rivit mummoja ja pappoja.

Arvelin, että ohimarssin ja ylilennon sitten ainakin näen, ja kipittelin puolijuoksua varaamaan hyvän paikan kadunvarresta. Ohimarssin näinkin oikein aitiopaikalta, mutta sumun takia ylilentoa ei suoritettu. Niin että jäi sitten näkemättä se mitä niin kovasti odotin.

Iltapäivästä oli oikeastaan ensimmäistä kertaa televisiota ikävä, kun en voinut katsoa Tuntematonta sotilasta. Eipä taida olla kovin montaa vuotta elämässäni, että se olisi jäänyt välistä.

Suunnittelin katsovani sitten Linnan pukuloistoa netistä, kun Areenassa luvattiin lähetys suorana. Vaan eipä toiminut, mitä lie teknisiä ongelmia. Sitten kun homma taas toimi, oli kaikki hauskuus jo ohi.

Lälläslään jotenkin kruunasi se, että piti illalla katsoa vielä yksi partavideo, mutta saamani linkki ei toiminut (lähettäjällä kyllä pelasi ihan täysillä).

Ei väkisin. En minä mitään olisikaan oikeasti halunnut nähdä.

4.12.2009

Tontut sammuu, kaikki väki nukkuu?


Tontuilla on joulun aikaan hurjasti töitä, ja raskas työ vaatii kuulema raskaat huvit.


Tämä uuvahtanut tonttu nojaili lyhtypylvääseen Sokoksen jouluikkunassa.

1.12.2009

Sukan varressa on tyhjää


Kuukausituloni ovat 723 euroa (opintotuki + opintotuen asumislisä 423 euroa, opintolaina 300 euroa).

Ja mihinkäs se raha sitten menee?

Kuukausittaiset pakolliset menot:

- vuokra + vesi 432,00 €
- netti 22,90 €
- ehkäisyrengas 15,21 €
- puhelin 17,27 €*
- ruoka 168,73 €*

* viimeisen puolen vuoden ajalta kuukausittainen keskiarvo

Hyvä on, netti ei ole aivan pakollinen elämisen kannalta, mutta sen verran kiinteä osa elämääni että lasken sen pakolliseksi menoksi. Ehkäisyn pakollisuudesta voidaan olla montaa mieltä nyt, kun mies ei ole Suomessa, mutta lasketaan se nyt kuitenkin. Ruokakustannuksia pienentää se, että olen pieniruokainen kasvissyöjä ja syön arkisin yhden ilmaisen aterian koululla. En myöskään käy ravintoloissa syömässä. Ruokakustannuksia kasvattaa se, että ruokavammojeni takia syön tasan tarkkaan sitä mitä mieleni tekee. Ostan siis savujuustoa ja viinirypäleitä jos haluan. Ja usein haluan.

Viivan alle jää siis 66,89 euroa.

Lisäksi tässä kuussa pakollista:

- sairausvakuutus 93,91 €
- oppikirjat 60 € (aika optimistinen arvio)

Tässä kuussa ei sentään tarvitse maksaa sähkölaskua. Vakuutusmaksu on kallis (onneksi sitä ei tarvitse maksaa kuukausittain), mutta siitä on maksettu jo monet isot laskut (kuten vatsalaukun tähystys ja kallon kuvaus). Ennakkojoululahjaksi saamani kirjakaupan lahjakortti kattaa suuren osan kirjahankinnoista, mutta pari kirjaa täytyy kustantaa itse.

Tässä vaiheessa rahaa on siis -87,02 euroa. Hopsansaa! Kuulostaa jossain määrin huolestuttavalta (mutta hyvin tavalliselta). Ja harvoinpa hankinnat jäävät yllämainittuihin. Jostain pitäisi sitten maksaa myös satunnaisemmat pakolliset menot eli ainakin:

vaatteet, kengät, sähkö, gynekologi, hammaslääkäri, kodinhoitotarvikkeet ja käyttötarvikkeet (kuten vaikkapa siivousaineet, pölypussit ja lamput), lääkkeet, kotivakuutus ja bussikortti. Toisinaan rahaa pitäisi löytyä myös isompiin hankintoihin kuten puhelimeen ja silmälaseihin.

Vaan tyhjästä on paha nyhjästä. Paljon on (=olisi) myös muita menoja:

harrastusmaksut, matkat, Aamulehden tilaus, huvittelu ja hemmottelu. Ja joulu.

Vaikka olisitte olleet kuinka kilttejä tänä vuonna, niin joululahjoja ei tipu. Pyytäkää pukilta.

28.11.2009

Patakintaat


Nina "timoteeaan vaimo" Mikkonen tuossa joskus taannoin kertoili, että on köyhinä aikoina pessyt pakastepussejakin. No eihän tuo nyt mikään ihmeellinen juttu ole, kyllä täälläkin pakastepusseja pestään! Tosin minä pistän ne reippaasti pesukoneeseen.

Löysin kaupasta Novitan Huopasta, joka oli tarjouksessa. Tumma ruskea on mielestäni mukava väri, ja yhden kerän luvattiin riittävän lasten lapasiin. Ja kyllähän se juuri ja juuri riitti, vaikka ei tämä kyllä lasten koolta vaikuta...


Arvelin, että kun teen vyötteen ohjeen mukaan pienimmän koon silmukkamäärällä ja suuremmilla puikoilla (10 mm halot), saan itselleni sopivat. Alussa näytti hurjalta, mutta tarkoitushan olikin pistää jättilapaset pesukoneeseen huopumaan. Estääkseni lapasia huopumasta umpeen tungin peukaloihin pakastepussit ja harsin muutamilla pistoilla pussit myös käsiosiin. Kaikki hyvin tässä vaiheessa. Ja sitten vain pyörimään neljäänkymppiin farkkujen kanssa!


Erikoiset pallukat, mutta tällaisia osasin odottaakin. Pussit olivat sentään pysyneet kiinni, vaikka nyt tursusivatkin ulos kun kutistuminen oli merkittävää. Ei muuta kuin venyttelemään.


No nyt ne näyttävät etäisesti lapasilta. (Kuva on kyllä luokattoman huono. Ai mikä luonnonvalo, ei täällä vain sellaista ole.) Tosin vain etäisesti. Pituus on juuri sopiva minulle, ja peukalo on oikealla kohdalla. Mutta leveyttä on edelleen aivan liikaa joka paikassa. Pinta ei ole huopunut kauniin tasaiseksi, vaan se on hämärän nyppyistä. Huopuminen on kyllä sinällään ollut tehokasta, että tiivistä siis on. Niinkin tiivistä, että ei enää taivu. Näppärät kuin nyrkkeilyhanskat!

Eli ei, ei tosiaankaan kannata tehdä pesukonehuovutettuja lapasia Huopasesta. Ei noita kukaan voi lapasina käyttää, mutta hyvät patakintaat niistä tuli.

27.11.2009

Pahantekeväisyyttä


Uskokaa tai älkää: meillä on viikon päästä taksvärkkipäivä.

Kaikille on varmastikin kouluajoilta tuttu tuo taksvärkin idea: mennään päiväksi johonkin "töihin" ja tuodaan siitä sitten koululle joku rahasumma. Muistelen, että moni myös siivosi kotona tai isovanhemmillaan ja sai sitten rahan heiltä. Silloin muksuna sitä ei pitänyt oikein mitenkään erikoisena tapahtumana.

Mutta nyt kyllä näin punaista. Mahdoinko ymmärtää oikein? Siis minä maksan 10 euroa siitä, että en saa opetusta sinä päivänä? No voi sanonkomämikä!

Niin, voisi tietysti jättää osallistumatta kiristykseen keräykseen, mutta sitten joutuisi tekemään laajan etätehtävän. Joten käytännössä kaikki maksavat ja pitävät vapaapäivän. Kukaan meistä ei todellakaan aio mennä päiväksi mihinkään töihin kymmenellä eurolla, ihan naurettava ajatuskin.

Tämän älyttömyyden kruunaa se, että raha piti maksaa etukäteen. Mitenkä minä annan rahaa, joka minun pitäisi leikisti ansaita ensi viikolla?

Onhan meillä sentään hyvä ja tärkeä kohde, johon rahat menevät. Hyväntekeväisyys on hieno asia, mutta mielestäni sen pitäisi olla vapaaehtoista. Tässä on nyt kaikella tapaa vedätyksen, kusetuksen, kiristyksen ja giganttisen ääliöyden merkit.

23.11.2009

Talvilepo


Luonto siirtyy talvilevolle myös neljän seinän sisällä. Vaikka viherkasvini eivät osallistu ruskaan vaan pysyvät yleensä vihreinä läpi talven, on pimeällä vuodenajalla selvät vaikutukset kasvuun.

Värinokkoseni tuntuu horrostavan. Se puski vielä hetki sitten lehtiä tuttuun tapaan (niin että sitä sai jatkuvasti olla uusimassa), mutta nyt se on jämähtänyt. Se on tyystin pysähtynyt, ja herää sitten taas kevätauringon myötä. Toivottavasti.

Pitkälle syksyyn ahkerasti kukkinut mustanmerenruusuni siirtyi tiskialtaan alakaappiin talviunille. Se on minulla nyt ihan ensimmäistä vuotta, joten vähän jännittää että kuinka saan sen keväällä sitten uuteen kasvuun. Tiedän kuinka se teoriassa toimii: keväällä minun pitäisi kaivaa kuivasta mullasta kukan käpyjä ja istuttaa ne uudestaan. Ja sieltä sitten pitäisi ponnahtaa kukkanen. Katsotaan sitten.

Kohtalonköynnös on minulla nyt ensimmäistä talvea, ja se kuulema saattaa pudottaa kaikki lehtensä lepokautenaan. Saapi nähdä, kuinka käy. Viime talvena kovasti kärsinyt muratti sai kesällä kunnon kasvupyrähdyksen ja tuntuu olevan nyt voimissaan. Se taitaa viihtyä keittiössäni. Toivon, että se ei tänä talvena päädy puolikuoliaaksi.

Se selvisi tässä hiljattain, että kodinonni ei taida olla minun kasvini. Tai ei ainakaan tässä asunnossa. Ostin erään kukkakaupan loppuunmyynnistä kodinonnen puoleen hintaan, ja alku sujuikin mainiosti. Sitten se ryökäle vain kuoli. En tiedä missä meni pieleen. Luulen, että huoneilma saisi olla kosteampi. Jotenkin minä sen tapoin. No, ehkä kokeilen joskus toiste uudestaan.

Metta antoi minulle kiinanruusun pistokkaan. Se on nyt vesilasissa juurtumassa. Katsotaan jaksaako se nyt juurtua näin pimeänä aikana, ja jos jaksaa niin jaksaako sitten kasvaa. Toivon, että se viihtyy luonani.

Sitkeyttä, pikkuiseni. Jaksakaa tämä tuleva talvi. Kyllä se kevät sieltä sitten taas vuorollaan tulee, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu. Nukkukaa hyvin.

16.11.2009

Tyly ämmä


Minusta on kuulkaa tullut häirikkö. Olen alkanut tiuskia opettajille. Ja se on ennenkuulumatonta.

Olen aina ollut hiljainen ja kiltti koululainen. Opettajani ovat olleet auktoriteetteja, eikä minulle ole tullut mieleenikään (ainakaan avoimesti) kyseenalaistaa sitä. Jos mölyjä on, ne pidetään mahassa. En tietenkään ole pitänyt kaikista opettajistani, mutta olen sentään kunnioittanut heitä ihmisinä ja ammattilaisina. Myös opettajat tekevät virheitä, se on selvää, ja aikaisemmin olen suhtautunut niihin lähinnä hiljaisen ymmärtäväisesti (tai itsekseni naureskellen). Sisällä on saattanut kiehua, mutta kansi on pysynyt visusti kiinni.

Mutta nyt kiehuu yli.

Hyvä esimerkki on äidinkielenopettajamme, jonka selkärangattomuutta ja turhan verkkaista tahtia me kaikki ihmettelemme. Ei ole mitenkään tavatonta, että hän jaarittelee kerrassaan turhia asioita. Kaikki tuskastuvat, kun mitään fiksua ei tapahdu. Olisi pitänyt tänään saada oppilaiden ilmeet ikuistettua, kun opettaja totesi että "minusta olisi kiva ottaa vähän rauhallisemmin, kun meillä on välillä niin kova tahti". Jos etenisimme yhtään hitaammin, menisimme jo taaksepäin.

Niinpä sitten eräänä päivänä minulta meni tyystin hermo. Napsahti. Taisi olla vielä migreenikin puskemassa päälle, ja silloin sensuuri ei kyllä pelaa sitäkään vähää mitä yleensä. Kun opettaja oli taas kerran käyttänyt puolet tunnista aivan turhan asian selvittämiseen, hän tiedusteli olisiko jollain jotain kysyttävää. Minulla oli. "Joo, voidaanko mennä jo eteenpäin?" Enkä kysynyt sitä mitenkään nätillä äänenpainolla.

Samainen opettaja selvitti meille viime perjantain etätehtäviä, ja puhui jatkuvasti viidennestätoista päivästä. Kaikki kyllä tiesivät, että perjantai on kolmastoista päivä, eivätkä välittäneet siitä että opettaja "taas vähän sekoilee". Tai eivät ainakaan mitenkään ilmaisseet sitä että välittäisivät. Hetkellisen mielenhäiriön johdosta päätin korjata opettajaa. Asiat voisi ilmaista nätisti, jos on pakko ölistä. "Opettaja, onkohan tässä nyt joku sekaannus, kun minä ihan luulin että perjantai on 13. päivä...?" Se olisi ihan korrekti tapa. Mutta ei. "Kolmastoista!", huutaa Hehku kesken opettajan lauseen.

Ei ehkä kuulosta tässä nyt isoilta jutuilta, mutta olivat. Minua ainakin on järkyttänyt. Eihän opettajalle puhuta tuolla tavalla! Kaikki kyllä ajattelevat samalla tapaa kuin minä, en ole ainoa turhautunut. "Etkö ole ihan samaa mieltä", kysyin luokkatoverilta. "No joo, mutta en ikinä sanoisi sitä noin tylysti", vastasi hän. Niin. Minä olen ainoa joka avaa suunsa (ja päästää ulos sen valtavan sammakon).

Eikä äikänmaikka ole ainoa, joka on joutunut tulilinjalleni. Ärtymys ajaa kunnioituksen yli. Minulla on mielipide, enkä näköjään ajattele ennen kuin sanon sen.

Mutta en pitäisi itseäni ainoana syyllisenä. On minulla sellaisiakin opettajia, joiden silmille en hypi. Sellaisia opettajia, jotka pitävät kuria ja tietävät sekä paikkansa että arvonsa. He ovat auktoriteetteja. Eivät ankaria tai julmia, mutta tietyllä tapaa oppilaiden yläpuolella (niin kuin opettajan kuuluu ollakin että häntä voi arvostaa). Ikävä kyllä toiset eivät vain osaa.

Äidinkielenopettajamme toimii tässä varoittavana mallina. Hänellä on aina tapana kysyä että mitä mieltä me olemme tehtävistä ja haluammeko tehdä niitä. "Mitäs mieltä olette, tehdäänkö näin?" "Haluaisitteko te tehdä tämän tehtävän?" Tuollainen toimii ehkä silloin, kun työskennellään korkeintaan viiden hengen ryhmissä. Mutta kun ryhmässä on kaksikymmentä oppilasta, ei opettajan pidä alvariinsa kysellä että haluavatko oppilaat tehdä tehtäviä (jotka kuuluvat opetussuunnitelmaan), vaan opettaja määrää että nämä tehtävät tehdään eikä siitä nutista.

Jos opettaja ei ota johtajan asemaa, sen pyrkii ottamaan joku muu. Jos koiran omistaja ei toimi lauman johtajana, koira alkaa ottaa omia vapauksia. Lemmikkikoiraa ei ole tarkoitettu johtamaan ihmislaumaa, eikä oppilasta ole tarkoitettu ottamaan vastuuta opettajasta ja luokasta, joten hämäristä valtakuvioista seuraa väistämättä ongelmia.

Pahinta on tosiaan se, että opettaja tuntuu hakevan minulta hyväksyntää ideoilleen. Hän on huomannut napakkuuteni, ja tuntuu pitävän minua luokan äänitorvena ja koossapitävänä voimana. Olen toki otettu siitä, että minun uskotaan suoriutuvan vastuutehtävistä, ja hoidan ne jos niitä minulle tulee. Mutta ennen kaikkea kaipaisin nyt sitä, että opettaja ottaisi paikkansa ja minä voisin rauhassa olla sillä tasolla millä muutkin oppilaat ovat. Nyt valtasuhteet ovat jotenkin vinksallaan, eikä se tunnu hyvältä. En ole koskaan käyttäytynyt näin epäkunnioittavasti ja tahdittomasti opettajia kohtaan.

Minusta on tullut tyly ämmä. Psykiatrini olisi varmasti mielissään.

15.11.2009

Koe? Onko se jotain syötävää?


Olen oikein tyylikkäästi ja ovelasti vältellyt kokeisiin lukemista. Perjantai oli etäpäivä. Annetut etätehtävät olivat tällä kertaa ihan siedettäviä, joten niiden kanssa ei tarvinnut kitua turhan pitkään. Kävin kaverin kanssa ihan valoisaan aikaan lenkillä, kun sääkin oli mitä parhain. Sitten sain vieraan, jonka kanssa höpötellessä hurahti mukavasti muutamia tunteja. Paistoin liian ruskeita kauralastuja, mutta ei siitä sen enempää.

Eilen neuloin ystävän työpaikalla (se kuuluu useimmiten lauantain ohjelmaan), kävin ruokkimassa toisen ystävän eläimet ja kipaisin vielä kolmannen ystävän luo saunapainotteiseen illanviettoon. Tänään aion imuroida ja livistää kavereille katsomaan elokuvia. Eli mietin mahdollisimman vähän lähestyvää kirjanpidon koetta. Tulossa on myös liiketoiminnan perusteiden koe ja kansantalouden koe (kyllä, taas) mutta niitäkin miettisin ehkä vähän myöhemmin.

Sen verran olen koulua ajatellut, että lähetin yhdelle opettajalle sähköpostia. Meillä on työssäoppimista ensi vuonna huhti- ja toukokuu, ja meitä on kehotettu hakemaan paikkoja hyvissä ajoin (=nyt). No muuten hyvä ja kiva, mutta meillä on työssäoppimisen ohjausta vasta neljännessä jaksossa, eli juuri ennen harjoittelua. Toisin sanoen paikkoja pitäisi hakea nyt, kun emme tiedä käytännön asioista mitään.

Millaisia vaatimuksia koululla on harjoittelupaikan suhteen? Kuinka työssäoppimisen valvonta suoritetaan? Mitkä ovat harjoittelun vähimmäistuntimäärät? Voinko tehdä sopimuksen itsekseni vai pitääkö opettajan olla mukana? Pitääkö minun tietää asioita, vai haenko paikkaa ja kerron palaavani asiaan myöhemmin keväällä? Nämä ja monet muut asiat olisi kiva tietää ennen kuin menee haastatteluun levittelemään käsiään tyyliin "ei oo tietoo". Lähetin siis työssäoppimisen ohjaajalleni postia, enkä hae paikkaa ennen kuin saan riittävästi vastauksia.

Ärsyttää.

9.11.2009

Illat ilman televisiota


"Mitä sä sitten oikein teet kaiket illat?", kysyi luokkatoverini ihan aidosti hämmästyneenä, kun kuuli ettei minulla ole televisiota.

Kotonani on aina aikaisemmin ollut televisio. Olen kasvanut siihen, että olohuoneessa on eräänlaisena keskipisteenä ruutu, josta katsellaan milloin mitäkin. Television ääreen on toisinaan oikein tarkoituksella rauhoituttu, toisinaan ohjelmat ovat pyörineet vain taustalla. Elokuvia, sarjoja, lastenohjelmia, dokumentteja, uutisia ja urheilua. Videoita ja suoraa lähetystä. Luvan kanssa ja ilman. Televisio on toiminut seuralaisena, viihdykkeenä, ärsykkeenä, puheenaiheena ja taustakohinana.

Olen ollut sitä mieltä, että en haluaisi elää ilman televisiota. Voisin, mutta en haluaisi. Olen ollut sitä mieltä, että ilman televisiota elävät ovat jotenkin omituisia. Samalla olen ollut heille hieman kateellinen, sillä olen toki jo pitkään tiennyt että voisin käyttää aikaani paremminkin kuin televisiota katsomalla. En vain jotenkin koskaan tullut muuttaneeksi vakiintunutta käytäntöä.

Eron ja muuton myötä muutos oli helppo toteuttaa. Exä piti televisionsa, enkä minä ostanut omaa. Sain kyllä pitkäaikaislainaan digisovittimen koneeseeni, ja käytinkin sitä aluksi varsin ahkerasti. Sittemmin sekin jäi, ja nyt voin ihan rehellisesti sanoa televisioluvan tarkastajalle ettei täällä ole lupaa vaativia laitteita.

Ja koulutoverilleni vastasin, ettei minulla ole ollut mitään vaikeuksia täyttää televisiottomia iltojani. Onhan noita harrasteita. Television ohjelmakartta ei toimi kalenterinani. Toisin sanoen minä en koskaan sano ystävilleni etten ehdi, kun Salkkarit/Onnenpyörä/Lemmenlaiva tulee justiinsa. Pystyn keskittymään lukemiseen, käsitöihin ja kirjoitteluun paremmin nyt, kun en voi pistää television taustamölinää päälle.

Ruudun tuijottaminen ei ole kuitenkaan varsinaisesti vähentynyt, se on vain muuttanut muotoaan. Se on nyt aktiivisempaa, tehokkaampaa, keskittyneempää ja valikoidumpaa. Katselen ohjelmia netistä - silloin kun se minulle parhaiten sopii. Nettitelevisio on televisio minun makuuni: näen vain ne ohjelmat jotka haluan nähdä juuri silloin kun haluan ne nähdä (ja ainakin toistaiseksi ilmaiseksi). Ja hyvin usein huomaan, että oikeastaan minulla on mielekkäämpääkin tekemistä kuin muutamien harvojen ohjelmien seuraaminen.

Illat menevät helposti tietokoneen ääressä. Nyt, kun tapaan karvaisempaa puoliskoani vain netissä, olen entistä innokkaampi pikaviestimen (onpa jotenkin typerä sana) käyttäjä. Jutustelen usein ystävieni kanssa tuntikausia. Kirjoittelen sähköposteja ja kirjeitä, päivitän blogia ja luen toisten kirjoituksia. Luen uutisia, kuuntelen musiikkia ja tutustun typeriin ja vähemmän typeriin asioihin. Toisinaan koneella pyörii joku DVD-elokuva, toisinaan vaikkapa Knalli ja sateenvarjo (hieno Yleisradion kuunnelma, ottakaa ohjelmaanne). Ja yllättävän paljon saan aikaa kulumaan ihan puhtaaseen säätämiseen (taidan olla jo menetetty tapaus, älkää yrittäkö pelastaa).

Kone korvaa helposti television, ja tuo vielä paljon lisää. Voin varsin mainiosti elää ilman televisiota, se on helppoa. Mutta tietokoneesta ja nettiyhteydestä en luovu. Tosin en sano etten koskaan.

6.11.2009

Veikaten voittoon?


Kokeiden tekeminen on selkeästi taitolaji. Opettajalukijani voisivat oikeastaan kertoa, että onko heille missään vaiheessa opetettu kokeiden laatimista. Jos ei, niin pitäisi kyllä. Siis opettaa opettajille sitä. On nimittäin turhauttavaa vastailla huonosti tehtyyn kokeeseen.

Tällä viikolla oli kaksi koetta. Niiden pohjalta voisin kertoa jo ainakin kolme ärsyttävää asiaa.

1. Esseevastaukselle jätetty liian pieni tila. Vastaile siinä nyt sitten hienosti, kun annettuun tilaan mahtuu murto-osa tiedoistasi (ellet sitten kirjoita niin pienellä että opettaja tarvitsee suurennuslasia tekstin lukemiseen).

2. Koeaikaan nähden liian laaja esseekysymys. Ei saisi oppilasta sitten arvostella ankarasti, kun ei kyennyt vartissa tiivistämään hienosti kaikkea sitä, mistä opettaja on luennoinut parikymmentä tuntia.

3. Kokeessa kysytään asioita, joita ei ole opetettu. Tarvitseeko tästä sanoa enempää? Ei tarvitse.

Keskiviikkona oli asiakaspalvelun koe. Veikkaan, että se meni ihan hyvin. Tänään oli kansantalouden koe. Se ei ehkä mennyt ihan niin hyvin. Kokeen hienoudesta kertoo jotain erään tehtävänannon perässä ollut opettajan ohje: "arvaa".

No minä sitten arvailin.

3.11.2009

Ostan, olen siis olemassa?


Teen minä toisinaan koulussa muutakin kuin huijaan opettajia ja vääntelen naamaani. Välillä törmään siellä ihan mielenkiintoisiin ja ajatuksia herättäviin asioihin, kuten vaikkapa ostajien tyypittelyyn.

Taloudellinen ostaja seuraa tuotteiden hinta-laatusuhdetta ja etsii ostoksissaan parasta mahdollista hyötyä. Ääritapauksessa taloudellinen ostaja on juuri se tarjousten perässä juoksija, joka ei säästele aikaa eikä vaivaa hyödyntääkseen kuponkeja ja tarjouksia.

Yksilöllinen ostaja haluaa ostoksillaan korostaa erilaisuuttaan ja on valmis käyttämään paljonkin rahaa siihen. Hän ei ole altis toisten vaikutuksille.

Shoppailija-ostaja on aktiivinen ostosten tekijä. Hän nauttii ostoksilla käymisestä ja ostaminen tuo hänelle mielihyvää. Hän ostaa ostamisen ilosta, ei aina siksi että tarvitsisi oikeasti jotain tuotetta.

Innoton ostaja menee ostoksille vain silloin kun on pakko. Hän ostaa nopeasti ja läheltä eli haluaa säästää aikaa ja vaivaa.

Sosiaalinen ostaja haluaa asioida paikoissa, joissa on tutut asiakaspalvelijat. Joillekin ihmisille kaupan kassa on ainoa sosiaalinen kontakti koko päivänä. Toisaalta joillekin shoppailu voi olla sosiaalinen tapahtuma siinä mielessä, että yksin ostelu on tylsää ja kaverin kanssa kaupoilla kiertely on hauskempaa (vaikka varsinainen ostelu jäisikin vähemmälle).

Tärkeiden arvojen perusteella ostava haluaa ostaa esimerkiksi ekologisia tai kotimaisia tuotteita. Hän miettii jäteongelmaa, kierrätystä ja tuotteiden elinkaarta.

Minä olen yleensä innoton ja taloudellinen ostaja, joka toisinaan muistaa miettiä niitä ympäristöasioitakin. Äitini on muutamaan otteeseen huomauttanut, että olen tylsää shoppailuseuraa, kun en osta mitään (en, vaikka äiti maksaisi). Mietin aina, että tarvitsenko tuotetta ihan oikeasti (yleensä en tarvitse). Ostan tarpeeseen, ja vaikka en järin suuresti jaksa tehdä hintavertailuja, pienet tulot kyllä pakottavat miettimään miten laskun loppusumman voisi pitää mahdollisimman pienenä.

Kyllä minä toisinaan ostan ihan ostamisen ilostakin. Saatan ostaa kivan näköistä kangasta tai lankaa ihan vain siksi että se on kivan näköistä ja on kiva saada jotain uutta. Mielihyväshoppailuun käytetyt rahamäärät ovat kuitenkin hyvin pieniä, muutamalla eurolla pärjää pitkälle. Ja yleensä nekin ostokset tulevat ihan oikeasti käyttöön, minulla ei ole tapana ostaa tavaroita joiden ainoa funktio on näyttää kivalta (no, viherkasvit voisi ehkä laskea tähän ryhmään, jos eivät ole syötäviä).

Vaikka yleensä olenkin hyvin harkitsevainen, tulee tietysti välillä ostettua turhuuksia. Joskus pitää ostaa ihan vain siksi että saa jotain halvalla (ehkä typerin syy ikinä). Heräteostoksillekin on paikkansa; kaikkea ostamista ei tarvitse suunnitella etukäteen vaan hyviin juttuihin voi tarttua jos niihin sattumalta törmää.

Koska valtaosan ajasta olen "tylsä" shoppailija, sallin itselleni toisinaan pienet hauskuudet. Haluan tehdä valintoja, joita en joudu katumaan. Haluan olla ympäristön huomioiva kuluttaja ja järkevä sijoittaja. Ympäristöasioissa olisi vielä suuresti parantamisen varaa, mutta muuten olen kulutukseeni tyytyväinen.

Millainen ostaja sinä olet?

2.11.2009

Departure


Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.

Tervetuloa.

-Eeva Kilpi-


Oli ihan epätodellista, kun mies oli fyysisesti läsnä. Ja juuri kun siihen alkoi hiukan tottua, hän lähti taas pois.

Koita tässä nyt sitten.

30.10.2009

Opiskelua


Mitä opin tänään koulussa?

Opin hallitsemaan silmiäni niin, että oikea silmä katsoo suoraan eteen ja vasen katsoo kieroon. Tätä täytyy harjoitella, sillä se ei onnistu vielä kovinkaan hyvin eikä helposti.

Hyödykäs päivä.

28.10.2009

Kukkasta



No niin. Tämä tukevasta puuvillasta ommeltu kassi nielee nyt sitten isommankin kansion (tai vaikka kaksi). Ja hihnat, jotka edellisessä kassissa olivat liian kapeat, ovat nyt ehkä hitusen liian leveät. Koskaan ei ole hyvä. Mutta kangas on ihana, eikä vuori ole ainakaan liian tumma (jos onkin vähän erikoisen värinen). Toimii.

25.10.2009

Neljä yötä vielä


Aloitin päivän reippaalla lenkillä. Jalka nousi kevyesti ja liike tuntui hyvältä. Tihkusateinen ilma helli raskaasti hengittävää ja metsä tuoksui vahvasti syksyltä. Kanssalenkkeilijöiden keski-ikä oli tavallista korkeampi; vanhukset (minä mukaanlukien) liikkuvat mieluusti aamuisin.

En ole viime aikoina ehtinyt polulle niin usein kuin olisi hyväksi. Tai olisin kai ehtinyt, mutta en ole jaksanut/viitsinyt. Koulussa istuminen tekee olon jotenkin nuutuneeksi ja jämähtäneeksi, ja tiedän että reipas lenkki kohentaisi oloa. Silti liian harvoin viitsin lähteä liikkumaan. Mutta vähäkin on varmasti parempi kuin ei ollenkaan. Minä kuitenkin kävelen kouluun (ja takaisin), eli aamu alkaa aina reippaalla puolen tunnin käpöttelyllä.

Tällä viikolla jäi tanssit väliin migreenin takia. Keskiviikkoisin on yleensä ollut ohjelmassa intiaaniaiheinen luento, mutta tällä viikolla sitä ei ollut. Olen kovasti pitänyt luentosarjasta, sillä Pohjois-Amerikan intiaanien elämä on aina kiinnostanut minua. Enkä ole ainoa aiheesta innostunut; luentosali on ollut lähes joka kerralla ihan täynnä, ja toisinaan tulijoita olisi ollut enemmän kuin sisään on mahtunut.

Luennot ovat olleet kevyitä kuunnella, mutta ne ovat aina saaneet ajattelemaan. Intiaanien nimet tuppaavat aina välillä huvittamaan. Jos toisen nimi on Fast brown, en voi olla ajattelematta että raukka on ilmeisesti kärsinyt kroonisesta ripulista. On aika selvää, että hyvä soturi saa nimen Kills often, mutta hieman hämärämpää on se, miksi joku nimetään Hyppiväksi mäyräksi.

Intiaanien elämän- ja maailmankatsomus on kiehtova. Pidän siitä, että intiaaneilla ei ole ollut sanaa uskonnolle. Uskonnollinen elämä on ollut osa elämäntapaa, ei mikään muusta elämästä irtonainen osa-alue, joka muistetaan joskus ja jouluna. Ihmiset halusivat toimia oikein siksi, että elämä olisi hyvää, ei siksi että taivaspaikka olisi kuoleman jälkeen turvattu. Ja se on mielestäni oikein.

Pidän myös siitä, että intiaanien aikakäsitys on syklinen, eikä lineaarinen niin kuin meillä. Se on jotenkin tietyllä tapaa lohdullinen ja looginen tapa ajatella aikaa. Ei ole alkua ja loppua tai menneisyyttä ja tulevaisuutta samalla tapaa kuin lineaarisessa ajattelussa, vaan kaikki on suuremmin läsnä tässä ja nyt. Se minkä jätät taaksesi, tulee kierron mukana ennen pitkää eteesi.

Käsityörintamalla on hiljaista. Sain sentään tehtyä uuden kassin koulua varten, kun se edellinen oli hiukan liian kapea. Yritän ottaa siitä jossain vaiheessa kuvan todisteeksi. Pienenä ikuisuusprojektina on neulehuivi, josta uhkaa tulla naurettavan suuri. Ei se mitään, teen sen silti.

Syyslomalla luovuin televisiosta. Eihän minulla ole varsinaista televisiota ollutkaan tässä asuessa, vaan olen katsellut ohjelmia koneelta, mutta nyt palautin lainassa olleen digisovittimen sen oikealle omistajalle. Niin kovin vähällä käytöllä se oli viime aikoina, että sopi luopua.

Mies tulee ensi torstaina Suomeen muutamaksi päiväksi. Niin että jos minusta ei viikon loppupuolella kuulu mitään, en ole kuollut. Olen turvassa ja hyvissä käsissä ;).

Helppoa ekoilua


Vuodenvaihteessa ekologinen jalanjälkeni pienenee - eikä minun tarvitse tehdä mitään!

"Tampereen Sähkönmyynti Oy siirtyy kokonaan uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun sähkön myyjäksi 1.1.2010 lähtien. Kaikki Tampereen Sähkönmyynnin kotitalous- ja pienasiakkaat saavat jatkossa sähköä, jonka tuotannossa ei ole syntynyt haitallisia hiilidioksidipäästöjä (CO2)."

Lue koko juttu täältä.

Hyvä hyvä!

21.10.2009

Ei laskuja, kiitos!


"Ei mainoksia, kiitos" on toiminut hyvin. Tänään Aamulehden jakaja oli jättänyt mainoksen, mutta muuten ei ole tullut mitään ylimääräistä. Tänään tuli myös puhelinlasku. Maksamisesta ei ikävä kyllä pääse eroon, mutta postiluukusta putoavasta laskusta pääsee.

Olen jo aikaa sitten siirtänyt nettiyhteyden laskutuksen sähköiseen muotoon. Se olikin ihan hyvä systeemi, kunnes aloin tarvita sossun palveluja. Sinnehän piti sitten lähettää kaikki mahdolliset liput ja laput, joten sähköisen laskun idea vähän katosi kun jouduin tulostamaan sen. Mutta nyt, kun en saa rahaa sossusta (opintotuki ja opintolaina saavat siis luvan riittää), en oikeastaan tarvitse paperilaskuja.

Niinpä poikkesin teleoperaattorini sivuilla ja vaihdoin tavallisen laskun sähköiseen laskuun. Se kävi varsin helposti, jäin kaipaamaan ainoastaan sitä että laskusta voisi tilata tekstiviestimuistutuksen. (Nettilaskun kohdalla se onnistuu, ja olen pitänyt siitä ominaisuudesta.)

Saunalahdella on tässä pieni kannustin: sähköinen lasku on ilmainen, tavallinen paperilasku maksaa 0,95 €. Lisäksi sivuilla muistutettiin siitä, että sähköiseen laskutukseen siirtyminen pienentää laskutuskustannuksia, jolloin puheluiden hinnat voidaan jatkossakin pitää alhaalla. Kuinka todennäköisesti laskutuksen säästöt sitten näkyvät tuotteiden hinnoissa, sitä en tiedä, mutta hyvältähän tuo kuulostaa.

Sähköisestä laskutuksesta on tehty vallan paljon tutkimuksiakin. Itellan tutkimuksen mukaan sähköisen kirjeen tuottamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat noin 40 prosenttia pienemmät kuin perinteisen paperikirjeen. Ekonomi Jenni Koskinen arvioi tutkimuksessaan, että suomalaisten siirtyminen sähköiseen laskutukseen säästäisi vuositasolla jopa 2 miljoonaa puuta sekä mittavat määrät polttoainetta ja vettä. Tietoviikon sivuilta löytyy lisää vaikuttavia lukuja: täysin sähköiseen laskutukseen siirtyminen toisi suomalaisille organisaatioille noin 2,8 miljardin euron säästöt.

Mutta koska olen tällainen hidas jäärä kuin olen, en ihan purematta niele tätäkään asiaa. Onko sähköinen laskutus ihan oikeasti ekoteko ja kaikin puolin hyvä juttu?

Sain oikein tosissani etsiä, että löysin vastarannankiisken. Hannes Mäntyranta kritisoi artikkelissaan sitä, että sähkönkulutusta ja tietotekniikan kustannuksia ei oteta huomioon laskelmissa. "Vaikka sähköä ei voi nähdä, se tehdään jostakin, usein fossiilisista raaka-aineista, uraanista tai - puusta. Miksi puusta tehty paperi on paha, mutta sähkö hyvä?" Ihan hyvä kysymys.

Se on totta, että sähkönkulutus kasvaa, jos yritykset siirtyvät sähköiseen laskutukseen (olen pahoillani, tätä sanaparia tulee nyt toistettua tässä aika paljon). Tietoviikon artikkelissa se on kuitenkin WWF:n mukaan pienempi paha kuin paperilaskutus. Varsinkin jos verkkolaskun tarjoaja huolehtii siitä että hänen käytössään olevat laitteet ovat energiatehokkaita ja käytetty sähkö vihreää.

Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta löytyy mielestäni melko perusteellinen laskun maksamisen vaatimien luonnonvarojen kulutuslaskelma. Se tosin on tehty Britanniassa eikä Suomessa, mutta silti. Aika mielenkiintoinen laskelma, josta varmasti minua fiksummat ihmiset tajuavat jotain.

Uskon, että paperilaskuista luopuminen on ympäristön kannalta oikein hyvä juttu. Itsekkäänä ihmisenä mietin kuitenkin myös sitä, että onko se hyvä ja yksinkertainen juttu minun kannaltani.

Voin tunnustaa, että en täysin luota sähköisiin juttuihin. (Olenkohan sittenkin katsonut Terminatoria vähän liikaa...?) Aikaisemmin mainitsemani tekstiviestimuistutus oli tosiaankin hyvä juttu, sillä nettilaskuni oli jostain kumman syystä mennyt sähköpostissani roskien joukkoon. Näin ei ole käynyt koskaan aikaisemmin, mutta se pisti miettimään systeemin luotettavuutta.

Paperinen lasku on jollain tapaa luotettavampi. Sen tarkistaminenkin tuntuu jotenkin helpolta, ja veikkaan että verkkolaskun kohdalla voisi pienet virheet jäädä huomaamatta. Tosin sehän nyt on sitten ihan oma vika jos ei tarkista laskuaan kunnolla, oli se missä muodossa tahansa.

Netissä maksaminen ei minua (enää) arveluta. Nettipankissa minä olen paperilaskunikin maksanut, en ole käynyt pankin konttorissa maksuasioita hoitamassa enää vuosiin. Kun homma toimii, se toimii hienosti. Edut ovat tähän mennessä olleet merkittävät, eikä haittoja ole oikeastaan ollutkaan.

Netti ja puhelin laskutetaan tästä lähtien sähköisesti. Säännöllisiä laskuja tulee lisäksi sähkölaitokselta ja kahdelta eri vakuutusyhtiöltä muutamia kertoja vuodessa (mikäli en unohtanut listalta jotain). Tarkkailen, arvioin ja harkitsen tilannetta, ja ehkäpä sitten luovun kaikista mahdollisista paperilaskuista.

Kertokaapa oma mielipiteenne verkkolaskuista, minusta olisi mukava kuulla ajatuksenne aiheesta.

Ja loppukevennyksenä Pori Energian tiedote e-laskusta. Minusta kun oli jotenkin hauska tuo "tulosta sivu"-nappula tuossa tekstin alapuolella.

18.10.2009

Leikkaa liimaa


Siivosin ahkerasti koko viikon, jotta viikonloppuna voi sitten sotkea oikein kunnolla. Eilen täällä oli neljä ahkeraa naista askartelemassa (viisi, jos minut lasketaan), ja tänään otetaan sama uusiksi. Tosin osin eri ihmisillä. Pääpaino on joulukorttien tekemisessä, mutta kaikki muukin askarointi on sallittua.


Yritän pienentää askartelutarvikevarastojani, joten päätin etten osta mitään viikonloppua varten. On siis tehtävä sillä mitä on. Ja vielä on niin paljon että voisin hyvin jatkaa lomaani ainakin viikolla ja askarrella vähän lisää...

15.10.2009

Huono, huonompi, minä?


En pidä hetkistä, jolloin jostain takavasemmalta iskee järjetön huonommuuden tunne. En hae paremmuuden tunnetta, vaan sitä, että tuntisin olevani edes riittävän hyvä.

Itsensä arvostaminen on joskus vaikeaa. Ja sen muistaminen, että on oikeastaan aika hyvä tyyppi ja monella tavalla ihan oikea aarre.

Pitäisi muistaa arvostaa myös sitä, että kerta toisensa jälkeen nousee sisukkaasti ylös. Niin sitä vain rymistelee eteenpäin hammasta purren, kun itsensä alentaminen alkaa ärsyttää. Kamppaan itseni kuraan, kärvistelen siellä hetken räkä poskella ja sitten nostan itseni jaloilleni. Tiedän suuntani, ja se on ylöspäin.

Hiljalleen minä vahvistun, taon luontoni lujaksi.

14.10.2009

Ei mainoksia, kiitos!


(kuva: seppo.net)

Onko teidän ovessanne tai postilaatikossanne "ei mainoksia"-tarra? Jos, niin miksi? Jos ei, niin miksi ei?

Minä laitoin kieltolapun oveeni vasta tämän viikon maanantaina. "Vasta" siksi, että olen miettinyt sitä jo vuosia, mutta en vain ole tarttunut toimeen. Löysin viikonloppuna jännittävän blogin, jossa kirjoittaja tekee ihan tosissaan töitä vähentääkseen tuottamansa jätteen määrää. Katselin kuvia kirjoittajan viikottaisista jätemääristä, ja ne pistivät miettimään.

CO2-raportin mukaan suomalainen käyttää vuodessa noin 200 kiloa paperia. Se on aika paljon. En tiedä kuinka suuri on mainosten ja ilmaisjakelun osuus, mutta varmasti iso. Tyyne-Kaarina oli viime vuonna ahkera ja punnitsi mainospostinsa parin kuukauden ajan, ja laskeskeli sitten että sitä kertyy vuodessa noin 55 kiloa.

Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV kertoo, että suoramainosten ja ilmaisjakelun vapaaehtoisella vähentämisellä voitaisiin pelkästään pääkaupunkiseudulla säästää 3-4 miljoonaa kiloa paperiroskaa vuodessa. Ikimetsän ystävät ry on laskenut, että jos 4000 taloutta kieltää mainokset, säästetään paperia 20 000 kiloa vuodessa. Isoja lukuja.

Miksi kielsin mainokset vasta nyt? En ole kokenut mainosjakelua mitenkään ylivoimaisen ärsyttäväksi asiaksi. Jaksan kyllä kantaa vuoden aikana 55 kiloa paperia keräyslaatikkoon. Minusta on toisinaan jopa hauskaa selailla kuvastoja ja mainoksia. Joskus mainoksista löytyy hyvää materiaalia askarteluun, ja liimasuttupapereina ne ovat erinomaisia.

Ilmaisjakelulehdet ovat mukavia, vaikka niiden uutisointi ei olekaan kovin ajankohtaista tai laajaa. Olen usein saanut niistä vinkkejä kaupungin tapahtumista, joista muuten olisin tietämätön (nyt kun minulle ei enää Aamulehteäkään tule). Lehdistä olen myös taitellut biojätepussini. Nyt minun täytynee pihistää lehtiroskiksesta biojätepussiainekset.

Minulla ei siis ole ollut mitään suurta tarvetta kieltää mainontaa ja ilmaisjakelua. Mutta nyt kun aloin miettiä, niin minulla ei ole myöskään mitään syytä olla kieltämättä. Nyt kun aloin oikeasti ajatella asiaa, minua alkoi hävettää se, etten ole tehnyt tätä ryhtiliikettä aikaisemmin. Voin ainakin testata miltä elämä ilman postiluukusta tursuavaa roskaa tuntuu. Ja on tietysti oikein hyvä jos siitä on mahdollisesti hyötyä ympäristölle.

Jouduin miettimään hieman kiellon muotoa. "Ei mainoksia" kieltää oikeastaan vain mainokset, mutta käytännössä myös ilmaisjakelun. "Ei ilmaisjakelua" kieltäisi saman tien kaiken, mutta oikeastaan haluaisin edelleen lukea Tamperelaista. "Ei mainoksia, Tamperelainen saa tulla" taas kiusaa jakajaa. Vaikka minulla on kuluttajana ja ihmisenä oikeus päättää siitä mitä luukustani työnnetään, ei minulla ole pokkaa vaatia jakajaa erottelemaan mainoksia ilmaisjakelulehdistä minun luukkuni takia. Niinpä ovessa lukee nyt "ei mainoksia, kiitos", ja jatkossa sitten nähdään että mitä sieltä luukusta putoilee. Jännittävää nähdä, että kuinka monta pizza- ja vaalimainosta saan kiellosta huolimatta.

Onko minun ovessani olevasta kiellosta sitten oikeasti mitään hyötyä? Jos riittävän moni liittyy "ei mainoksia"-liikkeeseen, on sillä varmasti vaikutuksia. Hetihän se ei näy, sillä luultavasti mainoksia painetaan kotitalouksien määrän mukaan, ja jäteauto käy säännöllisesti kierroksillaan vaikka paperinkeräyslaatikko olisi puolityhjä. Mutta ajan kanssa tieto varmasti kulkee: jakajat ilmoittavat siitä että jatkuvasti jää suuresti mainoksia jakamatta, jolloin niitä varmasti painetaan jatkossa vähemmän. Ehkä jäteauton käyntejä voidaan jossain vaiheessa harventaa, kun huomataan että roskalaatikko ei täyty samaan tahtiin kuin ennen.

Haluan kaikessa välttää sellaista "ei minun teoillani ole mitään merkitystä"-ajattelua. Olen tietysti vain pisara meressä, mutta on hyvä muistaa että ilman pisaroita merta ei olisi. Kaupungin paperijätemäärässä tekoni tuskin välittömästi näkyy, mutta olisi typerää väittää ettei sillä olisi vaikutusta.

Ehkä joku näkee lapun ovessani ja lisää omaan oveensa samanlaisen. Tai jos se joku ei kiellä mainosjakelua, hän alkaa ehkä muuten ajatella kulutustaan ja muuttaa sitä ympäristöä säästävämpään suuntaan. Ja silloin "ei mainoksia"-lappuni on toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.

12.10.2009

Kaivinkoneenkuljettajan huono päivä


Täällä oli lauantaina kriisi. Kaivinkone rikkoi keskustassa runkovesijohdon ja iso osa kaupunkia oli hetken ilman vettä. Kun vettä sitten tuli, oli se lähinnä kuraa. Minulla kävi tuuri: asuintaloni on ilmeisesti toisen runkoputken varassa, eikä koko päivänä ollut mitään ongelmaa. Itse asiassa olisin ollut ongelmasta autuaan tietämätön, ellen olisi sattunut lähtemään kaupungille.

Torilla oli vedenjakelupiste, ja naapuritaloista valui sinne ihmisiä ämpäreiden ja kanistereiden kanssa. Ihmettelin hetken tilannetta, mutta koska olin juuri varsin onnistuneesti juoksuttanut vettä kotonani, en jäänyt kyselemään mistä mahtoi olla kyse. Kaupassa kuulin, kun ämpäriä ostamaan tullut nainen puhui puhelimeen että "neljältä lupasivat aloittaa puhtaan veden jakelun keskustorilla". Kysyin naiselta lisätietoja, ja hän kertoi että keskustasta on vedet poikki.

Vesi saatiin kai iltaan mennessä kulkemaan ihan normaalisti, mutta kyllä saattoi mennä monella lauantai-iltapäivän ohjelma uusiksi. Erityisesti katkosalueella toimivilla ravintoloilla on voinut olla mielenkiintoinen päivä. Ja sillä kaivinkonetta käyttäneellä työntekijällä voi olla kuumat paikat.

***

Kyllä loma on ihana asia. Tuntuu jotenkin eksoottiselta kun ehdin neuloa monta tuntia putkeen. On ihanaa, kun mitään ei ole pakko tehdä. Lattialle kaatuneet mullat voi hyvin jättää sijoilleen päiväkävelyn ajaksi, kun ne nyt ehtii siivota myöhemminkin. (Koulupäivinä kaikki on tehtävä heti, tai muuten hommat kasaantuvat mahdottomaksi vuoreksi.)

Jonkinmoista syyssiivousta olen ajatellut loman aikana tehdä. Askartelutarvikkeet pitäisi ainakin käydä läpi, jotta saan ne viikonloppua varten valmiiksi. Ikkunoita pesin viime viikolla, joten lattiat on vuorossa tällä viikolla. Nyt, kun ehtii tonkia paikkoja, voisi myös ihan reilulla kädellä viskata tavaraa menemään. Nan on jo pitkään ollut ahkera omassa romuprojektissaan, ja se inspiroi minua.

Iso juttu oli se, että lauantaina lahjoitin keinutuolini pois. Pidin kyllä siitä edelleen, mutta minusta alkoi tuntua siltä että se on pistettävä kiertoon nyt kun se vielä kiertoon kelpaa. Pian se olisi ongelmajätettä, jota en saisi tungettua mihinkään, nyt se vielä ilahdutti ystävääni.

Tarkoitus on tyhjentää varastoja, ei niinkään tehdä tilaa uudelle. Olen ottanut vielä tavallistakin pihimmän linjan - opiskeluaika on ihan jännittävä tilaisuus testata sitä kuinka vähällä oikeastaan tuleekaan toimeen. (Katsokaa kuinka hienosti yritän löytää positiivisia puolia köyhyydestä.) Vaikka kaikki kiva ja uusi houkuttaisi, sitä ei saa ostaa. Ei, jos ei oikeasti tarvitse.

Ja kyllähän minä aivan välttämättä tarvitsin kilon raakavillaa, kun sellaisen satsin Tallipihan lammasmarkkinoilta sai kolmella eurolla. Nyt täällä haisee lampaalta. Ja minulla menee vähintään pari vuotta että saan tuon määrän villaa pestyä, karstattua, kehrättyä ja neulottua. Enpä tiedä olenko koskaan aikaisemmin saanut kolmella eurolla tekemistä näin pitkäksi aikaa.

***

Ja vielä muistutus kahdesta tärkeästä asiasta: verenluovutus ja heijastimen käyttö. Ensiksi mainittua harrastakoot ne jotka voivat, ja jälkimmäistä harrastakoot kaikki.

9.10.2009

Loma


Loma! Vihdoinkin loma! Viikon mittainen syysloma tulee todellakin tarpeeseen.

Tekemistä riittää, vaikka en mitään erityistä ohjelmaa ole kehitellyt. Ihan normiviikko, paitsi ilman koulua.

Maanantaina tanssitreenit, tiistaina teehetki kaverin kanssa, keskiviikkona intiaaniluento, torstaina vielä vapaata (mutta eiköhän siihenkin jotain ilmaannu), perjantaina kuoroharkat. (Kuorossa teinkin tänään uuden aluevaltauksen: vahvistin bassoääntä.) Lauantaina ja sunnuntaina on sitten askartelua (olen kutsunut luokseni joitakin ystäviäni askartelemaan kaikenlaista mahdollista). Ja sittenhän se viikko jo onkin ohi.

Mutta nyt loma on vasta alussa. Ah.

5.10.2009

Vadelmavenepakolainen


"Suomessa on satanut lunta. Jotenkin minusta tuntuu, että lumikin on Ruotsin puolella puhtaampaa ja kauniimpaa. Lumisateella eron huomaa. Jotenkin lumi sataa Ruotsissa maahan vapautuneemmin, kuin lumihiutaleetkin tietäisivät leijailevansa maahan moniarvoisessa ja suvaitsevaisessa maassa. Suomessa lumi leijailee ahdistuksen maaperään, masentuneiden ihmisten harteille. Lumi sekoittaa liikenteen, aiheuttaa vesivahingon, tekee enkelin eteiseen."

Näin pohtii Mikko Virtanen, tavallinen suomalainen mies, joka ei halua olla tavallinen suomalainen mies. Mikko Virtanen haluaa olla ruotsalainen.

Miika Nousiaisen kirja Vadelmavenepakolainen kertoo kansallisuustransun tarinan. Elämä väärän maan kansalaisena ei ole mukavaa. Suomen armeijasta ei voikaan erota, eikä työnantaja suostu antamaan edes Victorian syntymäpäivää palkalliseksi vapaapäiväksi. Suomessa pankkiautomaateille jonotetaan väärin ja näyttelijät ovat tylyjä. Ruotsissa kaikki on toisin. Siellä ovetkin aukeavat kutsuvasti sisäänpäin.

Kirja on paikoitellen hillitön. Siinä ei ole mitään järkeä. Ja samaan aikaan se on hyvin uskottava. Nousiainen on paneutunut todella tarkasti kansallisuustransun mielenmaisemaan, ja se tekee tarinasta kiinnostavan. Fiktio on yhdistetty taitavasti faktaan ja kokonaisuus pysyy kasassa. Kirja on viihdyttävä, mutta se pistää myös ajattelemaan. Välillä naurattaa, välillä hävettää.

Suosittelen.

En häpeäkseni nyt muista, että kuka minulle tätä kirjaa suositteli. Lämpimät kiitokset kuitenkin hänelle. Ja katselkaa ihmeessä lisää kirjavinkkejä.

4.10.2009

Nukkatyräkki



Nukkatyräkki (Euphorbia leuconeura)

Nukkatyräkki on hauska mehikasvi, joka näin muutamien vuosien kokemuksen perusteella tuntuu kestävän hieman huolimatontakin hoitoa. Helppohoitoinen ja vaatimaton kasvi viihtyy huoneenlämmössä valoisalla paikalla, mutta ei kestä kovaa paahdetta. Kastellaan kerralla runsaasti ja annetaan mullan välillä kuivahtaa. Kasvin lehdet alkavat lurpattaa kun se on janoinen, mutta vettä saatuaan se toipuu nopeasti.

Nukkatyräkin kukat ovat varsin mitättömät (yllä olevasta kuvasta voitte ne nähdä jos klikkaatte kuvan suuremmaksi), ja kasvi kukkii vasta noin 40 senttiä korkeana. Koska kasvuvauhti ei ole päätä huimaava, kukintaa joutuu odottelemaan jonkin aikaa.

Kun sitten tulee kukkia, tulee myös siemeniä. Nukkatyräkki on tunnettu erityisesti siemensyöksyistään - kasvi sinkoaa siemenensä jopa parin metrin päähän. Varsinkin hämärän laskeutuessa alkaa nurkasta kuulua rapsetta, kun siemenet kimpoilevat ikkunaan ja lattialle. Erikoisen siementämistapansa takia nukkatyräkki on saanut paljon lempinimiä: tuhma poika, seksipalmu, isännän syrjähyppy, vaeltava juutalainen ja lähetyssaarnaaja.

Kasvin lisääminen siemenistä on helppoa. Joskus kasvi lisää ihan itse itseään, jos siemenet sattuvat laskeutumaan sopivasti naapuriruukkuun. Yleisimmin pieniä mustanruskeita siemeniä kuitenkin löytyy sieltä sun täältä lattialta, josta ne on helppo kerätä talteen. Sen verran innokkaasti tyräkkini ovat siemeniä tuottaneet, etten ole jaksanut kaikkia kerätäkään, vaan niitä on tullut imuroituakin varmasti kymmeniä.


Pikkuiset valkoraitaiset nukkatyräkit ovat hirmu söpöjä. Kasvi on aluksi kovin hidaskasvuinen ja herkkä. Kuluu reilusti toista vuotta ennen kuin varsi paksuuntuu ja varren alaosan puumainen osuus erottuu selvästi.


Kasvin valkoinen maitiaisneste on myrkyllistä, ja se saattaa herkimmille aiheuttaa iho-oireita myös kosketuksesta.

30.9.2009

Ei näin


Koulu haittaa harrastuksia, käsitöille on nykyään aivan liian vähän aikaa. Varma syksyn merkki on se, että villalangat alkavat taas houkuttaa. Ne huutavat päästä puikoille, mutta kukapa ne puikottaisi kun minä homehdun koulussa. Näyttää pahasti siltä, että ehdin tehdä käsitöitä vain silloin kun on pakko. Eli kun koululaukun sivusauma hajoaa ja kahvat rispaantuvat rikki, on pakko järjestää aikaa uuden tekemiselle.


Kangas on hauskasti raidoitettua. Se on siis olemassaan eriväriraitaista, tämä ei ole tilkkutyö. Jämäkkä puuvilla käyttäytyi varsin kivasti ommellessa, ja kestää toivottavasti käytössä hyvin. Huomatkaa, että aikaa ei tosiaan ole esimerkiksi silittämiselle, joten taitteet saavat suoristua käytössä jos ovat suoristuakseen.

Niin. Ihan putkeenhan tämä projekti ei sitten kuitenkaan mennyt. Otin kyllä pohjan muotoilun huomioon korkeudessa, mutta en leveydessä. Niin että nyt kassi on kyllä riittävän korkea, mutta hieman liian kapea. Se kykenee nielaisemaan kansion, mutta ei niin hyvin kuin olin ajatellut. Tämän virhearvioinnin seurauksena ostin kangasta liian vähän, ja sankoja varten jäi liian kapea suikale. Sangat saisivat olla leveämmät.

Ja sitten! Kuka ääliö keksi laittaa kassiin mustan vuorikankaan? (Minä ääliö.) Se on kyllä kaunis ja siisti ja siten kiva, mutta se on niin synk-pimeä, että kassissa on vain musta aukko kun sinne katsoo! Esimerkiksi musta laskimeni hukkuu sinne täydellisesti. Typerä kassi, kun ei katsomalla selviä että mitä siellä on - paitsi jos katselee taskulampun avulla.

No, tämä kassi saa kelvata kunnes ehdin tehdä toisen. Leveämmän, parempisankaisen ja vaaleampivuorisen.

26.9.2009

Paras/pahin


Stansta kehitteli meemin ja sekä Hanni että Susikairan akka haastoivat minut tekemään sen. Tämä ei ole helppo, katsotaanpa mitä tästä tulee...

1. Mikä on vuorokauden paras aikasi?

Olen tehokkain aamuisin. Jos jotain tärkeää täytyy tehdä, minun kannattaa tehdä se hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Sunnuntaisin paras aika on iltapäivä, joka tuntuu pysähtyneen. Nykyään koulupäivissä paras hetki on se, kun koulu päättyy. Usein saan parhaat oivallukseni ja jännittävimmät ideani puolenyön paikkeilla. Siis lähes kaikki vuorokauden ajat ovat johonkin hyviä.

Entä se pahin?

No se on varmaankin sitten se aika noin aamuyöyhdestä noin aamukuuteen. Silloin minun on parasta nukkua, tai mistään ei tule mitään. Veikkaan, että sinällään melko inhimilliset puoli seitsemän aamut muodostuvat kovasti vaikeiksi kun talvi saapuu.

2. Mikä on viikon paras päiväsi?

Kyllähän se perjantai tuntuu kivalta, kun on kouluviikko takana ja viikonloppu edessä. Parhaita päiviä ovat ne, kun tapahtuu jotain hauskaa.

Entä se pahin?

En voi sanoa että maanantai, koska silloin on mukavat tanssitreenit. Pahimpia ovat migreenipäivät ja päivät, jotka tuntuvat aivan turhilta.

3. Mikä on paras aika kuukaudessasi?

Yleisesti ottaen mikään hetki kuukaudesta ei ole toista hetkeä parempi tai pahempi.

Entä se pahin?

Hih. "Se aika" kuukaudesta. No ei sentään, nykyään kuukautisenikin ovat ihan siedettävät, ei valittamista. Ei kuukaudessa nyt yleensä mitään erityisen hankalaa aikaa ole. Jos kuun lopussa on jotain mitä erityisesti odottaa, niin koko kuun alku tuntuu tietysti liian hitaalta.

4. Mikä on vuoden paras kuukautesi?

Onpa vaikeita kysymyksiä! Yleensä pidän kaikista kuukausista. Keväällä pidän lisääntyvästä valosta ja lämmöstä, kesällä pidän vihreydestä ja valoisuudesta, syksyllä pidän sateista ja kirpeydestä, talvella pidän pimeydestä ja kylmyydestä. Tänä vuonna tähän mennessä paras kuukausi on kuitenkin ehkä ollut elokuu.

Entä se pahin?

No jos nyt on pakko joku valita, niin ehkäpä... ei, en pysty.

5. Mikä on ollut paras vuosi elämässäsi?

Jokaiseen vuoteen mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä, siksi on kovin vaikea sanoa. Tämä vuosi on ainakin tällä hetkellä melko onnistuneen oloinen. Aika kultaa muistot, ja siksi myös lapsuusvuodet vaikuttavat näin kaukaa katsottuna hienoilta.

Entä se pahin?

Vuosi 1997, kun sairastuin. Tosin juuri sairastumistani saan kiittää monista hienoista asioista elämässäni. Ilman sitä en olisi nyt tässä tällaisena. (Ja onneksi olen toipunut aika hyvin, kahden vuoden takainen kirjoituskin tuntuu jotenkin vieraalta.) Vuosi 2007 oli vähän hankala. Toisaalta taas se oli oikein mainio monella tapaa. Sehän tässä hankalaa onkin: vaikeat vuodet ovat johtaneet hienoihin juttuihin ja siksi olen niistä kiitollinen.

6. Mikä on paras lapsuusmuistosi?

Kaikki ne lukemattomat kerrat, kun olen nauranut ystävien kanssa maha kippurassa. Se, kun oli kavereita yökylässä.

Entä se pahin?

Se kun en olisi enää jaksanut syödä, mutta äiti lusikoi suuhuni marjakiisseliä. Itkin ja söin. Tosin pian syömisen jälkeen kävin oksentamassa kiisselin ulos, se ei kertakaikkiaan enää mahtunut mahaan. Pahinta oli se ettei äiti tuntunut uskovan että olen täynnä, että minun on paha olla ja että kävin oksentamassa. En edelleenkään nauti tumman marjakiisselin syönnistä, se ei vain tahdo mennä alas.

Tosin ehkä vielä astetta kurjempaa näin jälkeenpäin ajateltuna on se, kun sain pikkusiskon itkemään. Tein sen tietysti useasti, mutta eräs tapaus on jäänyt mieleeni ikävän hyvin. En muista kuinka vanhoja olimme, aika pieniä, mutta sen verran oli ikää että siskokin osasi jo lukea. Hän oli saanut serkultamme kirjeen. Jostain aivan käsittämättömästä syystä sain päähäni, että minulla on oikeus avata ja lukea se kirje.

No sisko siitä tietenkin aivan oikeutetusti veti palkokasvin nenäänsä. Eikä puhettakaan että olisin tajunnut pyytää anteeksi sitä, että olin tehnyt todella väärin. Arvatkaa mitä minä tein. Minä huusin jotain siskolle takaisin (luultavasti jotain megalomaanisen typerää) niin että sisko pahoitti mielensä vielä suuremmin (jos se nyt enää oli mahdollista). Sisko itki enkä minä varmaan vieläkään älynnyt olla pahoillani. Jälkeenpäin olen kyllä ollut kovasti pahoillani. Edelleen alkaa aina poruttaa kun muistelen asiaa.

7. Mikä on paras teinimuistosi?

Teini...? Olenko joskus ollut teini? Kyllä ne hetket ystävien kanssa ovat varmasti olleet niitä parhaita...

Entä se pahin?

...ja joskus myös niitä pahimpia.

8. Mikä on ollut paras asuntosi?

Ei ehkä paras mutta varmasti hienoin oli oikeasti vanha kartano, jossa majailin opiskeluaikana. Nykyinen asunto on hyvä, tuntuu kodilta.

Entä se pahin?

Ensimmäinen asunto täällä Tampereella. Sähkölämmitys. Ei hyvä. Puoli kämppää koko talven kylmänä. Naapuritkin olivat... mielenkiintoisia. Mutta näin jälkikäteen sitäkin muistelee hymyillen.

9. Mikä on paras seuraamasi TV-sarja?

Top Gear. Myytinmurtajat. CSI. Ensimmäiset kaudet sarjoista Prison break ja 24. Myöhemmät kaudet eivät ole kiinnostaneet enää. Lapsena tietysti McGyver, suuri rakkauteni :D. Nykyään en katso televisiota, joten olen ihan ulkona sarjoista ja muista.

Entä se pahin?

No seuraamattahan ne typerät sarjat jää. BB on sellainen sarja jota en katso vaikka maksettaisi. Paitsi jos maksettaisi todella paljon.

10. Mikä on paras lukemasi kirja?

Viime aikoina yksi parhaista on ollut John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa.

Entä se pahin?

Huonot kirjat jäävät väkisin kesken, joten vaikea sanoa. Kovin montaa kirjaa en ole kyllä kesken jättänyt. Sen sijaan jotkut kirjat ovat sillä tapaa tahmeita, ettei niitä tule ahmittua. Niiden lukeminen tuntuu raskaalta.

11. Mikä on paras näkemäsi elokuva?

Voi, niitä on niin paljon, ei voi valita yhtä! Voisin tietysti heittää tähän sen tavallisen lempparilistan, mutta pistänpä sittenkin esille viime aikojen parhaan: District 9. Käykää katsomassa, vaikka scifi ei innostaisikaan. Erikoisesti mutta erinomaisesti rakennettu elokuva, joka ei jää yksitasoiseksi.

Entä se pahin?

The New World taitaa edelleen olla tylsin koskaan näkemäni elokuva. Huonoista elokuvista pidän, mikäli ne ovat oikealla tavalla huonoja. Mutta tylsiä elokuvia en oikein jaksa. Ai niin: Ghost Rider oli sekä tylsä että huono. Siis jotenkin kuvittelisin, että Nicolas Cage ja moottoripyörä ei voi olla huono yhdistelmä, mutta oli se sittenkin.

12. Mikä on paras lahja, jonka olet saanut?

Sain kerran opettajaltani syntymäpäivälahjaksi Saarioisten maksalaatikkoa. Se oli mainio lahja. Hyvät ystävät ovat mielestäni lahja, ja parasta elämässäni.

Entä se pahin?

En muista saaneeni huonoja lahjoja (ehkä mieleni suojaa minua näiltä muistoilta). Lapsena tietysti pehmeät paketit olivat pettymys. Kuka haluaa taas uudet villasukat?!? Nykyään olen kyllä iloinen kaikista lahjoista, erityisesti villasukista.

13. Mikä on ollut paras vaatteesi?

Keisarin uudet vaatteet :). Ei vaan. En tiedä. Yleisesti ottaen pidän hameistani, ne ovat niin helppoja ja mukavia. Kovasti käytössä on myös isän vanha kakanruskea aamutakki, jonka olen ominut itselleni varmaan yli kymmenen vuotta sitten.

Entä se pahin?

Kun saa itse valita vaatteensa, ei vastaan tule mitään aivan järkyttävää. Yleensä. Jotenkin hankalimpia ovat rintaliivit. Ne puristavat ja kiristävät ja painavat ja ahdistavat, en tykkää. Silti niitä toisinaan pidän, jos paidat ovat sellaisia ettei oikein liiveittäkään ilkeisi olla.

14. Mikä on ollut paras hiustyylisi?

Kyllä minä pidän tästä pitkästä ja punaisesta. Tosin se on nyt vähemmän pitkä, kun ystävä iloisesti leikkasi siitä noin 12 senttiä pois, niks naks. Nyt hiukset ylettyvät vain juuri ja juuri lapojen alapuolelle.

Entä se pahin?

No se epäonnistunut permanentti joskus ala-asteella. Bääää!

15. Mikä on paras ruoka, jonka olet syönyt?

Kerran söin koulussa (en nykyisessä) niin hyvää ruokaa että meinasi itku päästä. Siinä oli tomaattimössössä haudutettuja cashew-pähkinöitä, rusinoita ja jotain kasviksia. Viime ajoilta mieleen on jäänyt sörssö, jota söin tätini luona. Pilkottua kesäkurpitsaa, sipulia ja sieniä paistellaan hetki pannulla ja sitten kipataan kaveriksi kermaa ja jotain juustoisampaa hässäkkää. Kerrassaan mainiota!

Entä se pahin?

Sushi. Se levä ei vain mene alas. Maidossa keitetty kukkakaali.

16. Mikä on ollut paras työpaikkasi?

Krääsäkaupan kassa. Olihan se toisinaan kamalan rankkaa (niin kuin asiakaspalvelu aina), mutta välillä myös todella antoisaa. Lisäksi se oli työkokemuksena arvokas, opin hyvin paljon asioita joita voin varmasti hyödyntää myöhemmin elämässäni.

Entä se pahin?

Mainosten jako. Siivouskin oli kivempaa.

17. Mikä on ollut paras lomareissusi?

Yleensä lomareissut ovat olleet varsin kivoja, parasta on vaikea sanoa. Kovasti lämmöllä muistelen ensimmäistä reissuani Puerto Ricoon.

Entä se pahin?

Ehkäpä Venäjän reissu joskus muksuna. Äiti sai kamalan vatsataudin ja minä elin viikon suklaalla ja vaalealla vetisellä leivällä.

18. Mikä on paras ominaisuutesi?

Tähän en nyt voi laittaa kekseliäisyyttä, kun tuntuu niin vaikealta keksiä vastauksia näihin kysymyksiin... Kokeilkaa itse, ei ole niin helppoa! Ystävällisyys ja auttavaisuus.

Entä se pahin?

Asioiden liika murehtiminen etukäteen.

19. Mikä on paras lahjakkuutesi?

Pistetään tähän nyt sitten vaikka kädentaidot. Jonkinsortin luovuus.

Entä se pahin?

Voiko olla pahoja lahjakkuuksia? No, jos haluan olla ilkeä, osaan olla todella ilkeä.

20. Mikä oli paras kysymys näistä mielestäsi?

Hyviä kysymyksiä kaikki, vaivasivat päätä oikein kunnolla.

Entä se pahin?

Kaikki ne, missä olisi pitänyt valita vain yksi. Eli kaikki kysymykset :D.

Haastautukaa, jos tahdotte.

22.9.2009

Asento!


Pidin tänään äidinkielen tunnilla puheen. Sen kuultuaan opettaja oli valmis uskomaan että olen käynyt armeijan. Läpi olisi mennyt sekin, että olen sotilasarvoltani kersantti. (Se opettaja on ihan täysin vietävissä, ks. Hikipinkoilun lyhyt oppimäärä.)

Ai miten niin tyylini on toisinaan sotilaallisen jämäkkä...? Puheeni aihehan oli niinkin sotilaallinen kuin kuvitteellisen firman ruokalaremontti.

No, se on kyllä totta että olen napakka. Olen aina ollut hyvä tiivistämään ja tiedottamaan. Minulla ei ole tarvetta johtaa, mutta minulla on tarve saada aikaan. En siedä jahkaamista enkä epämääräisyyttä. On hyvä kuunnella kaikkien mielipiteet ja ottaa huomioon ideat ja ehdotukset, mutta jonkun on johdettava joukkoa. Jonkun on otettava ohjat käsiinsä ja organisoitava toiminta. Ja se joku on usein minä. Odottelen aina, että josko joku muu haluaisi olla äänessä, mutta useinkaan ei halua. En halua johtaa, mutta usein minun on pakko. Minulla on ilmeisesti kaikki mitä siihen tarvitaan: lyhyt pinna jahkaamisen suhteen, kuuluva ääni ja jämäkkä ote asioihin.

Niinpä se on nyt vähän turhan usein mennyt (koulussa ja muualla) siihen, että kun kerran yhdessä ei saada asioita sovittua, niin sitten tehdään niin kuin minä määrään. Kun demokratia ei toimi, astuu valtaan diktatuuri.

Eräs toinen opettaja kiitteli minua tunnin jälkeen. "Ihanaa kun olit niin aktiivinen." Oli hyvin hilkulla etten vastannut turhautuneena että "no saakeli, pakko on olla, kun ei täällä muuten tapahdu mitään". Sen sijaan hymyilin - ja jään odottamaan hyvää kurssiarvosanaa.

19.9.2009

Koetukset


Perjantaina nauroin vastaillessani koekysymyksiin kirjanpidon tunnilla. Opettaja joko nauraa tai itkee lukiessaan vastauksiani.

Kysymys:
"Jos verovelvollinen haluaa hakea muutosta toimitettuun tuloverotukseen, mihin muutoshakemus osoitetaan? Mikä on muutoksenhaun määräaika?"

Vastaukseni:
"Tämä oli justiinsa siinä sinisessä laatikossa missä oli muita vastaavia kysymyksiä joista en ymmärtänyt yhtään mitään."

Kysymys:
"Miten arvopapereiden jaottelu pysyviin tai vaihtuviin vastaaviin vaikuttaa mahdolliseen arvonnousujen esittämiseen?"

Vastaukseni:
"Hyvä kysymys! En kyllä yhtään tiedä. Carry back -järjestelmä ja SEPA kiinnostivat enemmän."

Kysymys:
"Mitä tilintarkastuskategorioita Suomessa on?"

Vastaukseni:
"Olenkin näköjään lukenut ihan vääriä juttuja. Kuten sen, että Sinikka Salo toivoi suomalaisten kasvuyritysten suuntaavan rohkeasti ulkomaille. Ja sen, että takakannen palauttaja voi voittaa miniläppärin :)."

Ei voi olla huono juttu, jos koevastaukseen laittaa hymiön. Ja vastasin kaikkiin kysymyksiin - tosin vastaus oli yleensä EOS. No, onneksi kyseessä ei ollut mikään ihan oikea koe. Opettaja oli antanut meille luettavaksi Tilisanomat. Jos kaipaatte unilääkettä, ottakaa lukuun Tilisanomat. Nukahdatte takuulla alle viidessä minuutissa. Opettaja halusi sitten jotenkin tarkistaa että olemmeko lukeneet lehteä. Olinhan minä lukenut, mutta vain osaksi ja juuri ne osat joista ei mitään sitten kysytty. Niinpä minun oli tungettava jokaiseen vastaukseen joku vinkki siitä, että olen sentään silmäillyt lehteä.

Palkanlaskennan välikoe meni hyvin, menetin vain yhden pisteen. Perjantain asiakirjastandardikoe meni mielestäni mukavasti. Tosin saan varmasti huomautuksen yhdestä sarkaimesta, joka lipsahti väärään kohtaan. Paperilla näyttää ihan oikealta, mutta opettaja tarkistaa kyllä sähköisen versionkin, joka kurjasti paljastaa virheen.

Ensi keskiviikkona on koe työsuhdeasioista. Se ei tule menemään hyvin. Kahden viikon päästä on koe kirjanpidosta. Sitä odotan lievän kauhun vallassa, sillä olen vähän turhan hienosti omaksunut opettajan ohjeen "pitää uskaltaa tehdä rohkeasti virheitä". Onnistumisen ja oivalluksen elämykset ovat jääneet melko vähiin kirjanpidon kohdalla.

Tosin sain juuri äsken oivalluksen. Uskon vihdoinkin ymmärtäväni mitä tarkoittaa se, kun varaston muutoksella korjataan ostot vastaamaan myyntien volyymia.

Hip hei.

14.9.2009

Hikipinkoilun lyhyt oppimäärä


Kympin oppilas, hiljainen ja tunnollinen. Tekee aina kotitehtävänsä ja viettää vapaa-aikansa nenä kiinni kirjoissa. Opettajan lellikki ja eturivin mallikansalainen. Niin, hikipinkohan se siinä. Hikari, hikke, pinko.

Haluan korjata yhden suuren väärinkäsityksen ja tehdä mullistavan paljastuksen: hikari ei vietä vapaa-aikaansa nenä kiinni koulukirjoissa, sillä hikari on laiska. Hikari haluaa päästä helpolla eikä halua haaskata aikaansa ja energiaansa opiskeluun. Joudun varmasti esittämään joitakin esimerkkejä tämän uskomattoman väitteeni tueksi. Hyvä, tässä niitä on.

Hikari on tunnilla hiljaa. Ei siksi, että välttämättä kuuntelisi, vaan siksi että hän näyttäisi kuuntelevalta. Hikari tietää, että opettaja muistaa tämän arvosanoja antaessaan ja helposti pyöristää numeroa ylöspäin koska oppilas vaikutti tunneilla tarkkaavaiselta ja kiinnostuneelta. Opettaja ei tiedä, että oikeasti hikke mietti sitä kuinka irstailisi miehen kanssa jos se olisi paikalla eikä toisessa maassa työkomennuksella.

Hikari on hiljaa myös siksi, että haaveidensa lomassa oikeasti kuulisi mitä opettaja sanoo. Tämä on kaiken hikariuden ja laiskuuden perusta. On tärkeää kuulla ja ymmärtää ohjeet oikein heti ensimmäisellä kerralla. Vie valtavasti energiaa, jos joudut jatkuvasti kyselemään kavereiltasi että "siis mitä meidän pitikään tehdä". Lisäksi kaverin käsitys annetusta tehtävästä voi olla väärä, tai hänen antamansa ohjeet epätäydelliset, jolloin teet varmasti turhaa työtä - pahimmassa tapauksessa joudut tekemään tehtävän kahdesti. Tällaista ajanhaaskausta ei hikari halua harrastaa.

Kuunnellessaan hikari saa opettajalta myös hyviä vinkkejä, joiden avulla voi loistaa kokeessa tai tehtävissä. Nämä ilmaiset pisteet menevät täysin ohi niiltä, jotka kokivat tarpeelliseksi jutella vierustoverin kanssa BB:n uusimmista tapahtumista kesken tunnin. Hikari haluaa viettää vapaa-aikansa aivan muissa puuhissa kuin kokeisiin lukien. Tunnilla kuunteleminen vähentää lukemisen tarvetta dramaattisesti.

Hikari suorittaa kuunnellessaan myös hienovaraisempaa tarkkailua eli opettelee tuntemaan vihollisensa. Hikari ei koskaan nuoleskele opettajaa, vaan hän tietää miten opettaja toivoo vastattavan, ja käyttää tätä tietoa häikäilemättömästi hyväkseen. Hän tietää opettajan heikot kohdat ja osaa iskeä niihin neuvottelutilanteissa. Hikari ei ole opettajan lellikki. Valtakuvio on oikeasti aivan toisin päin: hikarilla on opettaja hyppysissään. Ovela pinko saa usein opettajalta paljon anteeksi ja voi täten laiskotella entistä enemmän.

Etätehtävät ja itseopiskelu ovat hikarille kauhistus. Se, että tunteja ei pidetä jonkun typerän urheilupäivän tai opettajan koulutuksen takia, on useiden mielestä mahtavaa mutta masentaa hikaria. Opetussuunnitelman asiat on kuitenkin käytävä läpi, ja jos niitä ei ehditä käydä läpi tunneilla, joutuvat oppilaat tekemään etätehtäviä. Hyvin usein opettajat kehittävät varsin pirullisia, hankalia ja aikaavieviä tehtäviä, eikä se miellytä laiskaa hikaria, joka mieluummin käsittelisi asiat helpommin eli nukkuisi tunnilla silmät auki.

Hikari ei kapinoi tai valita, sillä hän ei viitsi. Hän kyllä näkee ja ymmärtää opiskelun epäkohdat, mutta ymmärtää myös sen, että kaikkia asioita ei voi korjata. Hikari ei tuhlaa energiaansa tyhjänpäiväiseen valittamiseen ja purnaamiseen, vaan tekee tyynesti sen mitä käsketään. Ei siksi että olisi vallitsevien toimintatapojen ehdoton kannattaja, vaan siksi että se on yksinkertaisesti paljon helpompi ja vaivattomampi ratkaisu.

Kaikessa toiminnassaan hikari pyrkii siis siihen, että selviäisi opiskelusta mahdollisimman vähällä vaivalla. Teistä suurin osa on varmasti jo jättänyt opiskelut taakseen, mutta älkää kuvitelko etteikö näistä tiedoista olisi hyötyä työelämässäkin.

Miksi ottaa huonoja numeroita, kun hyviä voi saada niin vähällä vaivalla!

Ryhdy sinäkin hikariksi, pääset vähemmällä!

13.9.2009

Hämmästyttää kummastuttaa


Huomasin äsken, että minulla on keskellä leukaa euron kolikon kokoinen mustelman näköinen... juttu. Kiva. En yhtään käsitä että mistä sellainen on voinut tulla. Ei se ollut tuossa aikaisemmin päivällä. En kyllä arvosta tällaista. Ruhjeita saa tulla, jos kolisee, mutta ei itsekseen.

Tai ehkä se on rutto. Elävöitän keskiaikaa vähän turhan tosissani.

Kaikkea sitä.

11.9.2009

Kiroileva kanaemo


Luokkatoverini lähestyi minua taannoin kysymyksellä:

"Kiroileksä Hehku koskaan?"

"Kyllä kiroilen. Näytänksmää siltä etten kiroilisi?"

"No joo. Kun sä oot tommonen seesteinen ja tyyni ja hallittu."


Hän jätti lisäämättä että olen kiltin näköinen. Minä jätin valistamatta että olen vain tympääntynyt ja väsynyt. Kiva tietysti, jos onnistun koomassani näyttämään seesteisen arvokkaalta enkä vain armottoman kyllästyneeltä.

Koulussa opin tuntemaan paitsi toisia, myös itseäni. Kanaemopiirteet pullahtavat helposti esiin ryhmätilanteissa. Olen huvittanut ja ärsyttänyt itseäni olemalla huolissani muiden asioista tavalla, joka menee jo aikuisten ihmisten älykkyyden aliarvioimiseksi.

Opettajat laittavat usein tunnin alussa nimilistan kiertämään ja oppilaat saavat siihen sitten laittaa rastin läsnäolonsa merkiksi. Minä en kerta kaikkiaan kykene rajoittamaan toimintaani siihen, että piirrän rastin kun lista tulee kohdalle. Ei. Minun täytyy seurata, että lista varmasti kiertää kaikkialla, ettei kukaan jää välistä. Ihan niin kuin se nyt olisi millään lailla minun tehtäväni.

Samoin huolehdin aina nimenhuudossa siitä, että kaikki huomaavat nimeään huudettavan. Joskus opettajat pitävät nimenhuutoja kesken tuntien, niin että opiskelijat ovat enemmän tai vähemmän keskittyneitä koulutehtäviin tai vieruskaverin kanssa jutteluun. Silloin saattaa helposti jäädä huomaamatta että opettaja mutisee nurkassa jotain nimenhuudon kaltaista. Muutamaan otteeseen olenkin sitten kiljaissut että "on Taina/Jussi tuossa", etteivät vain tulisi merkatuiksi poissaolleiksi.

Niin, minä olen juuri se joka huolehtii siitä ettei kukaan jää liiaksi yksin. Minä olen se joka varmistaa, että myöhemmin mukaan tullut oppilas pääsee opiskeluissaan ajan tasalle ja osaksi ryhmää.

Kanaemo.

5.9.2009

Elämän pieniä iloja


1. Housut
Vihdoinkin! Kyllä niitä saikin hakea. Yritin ottaa teille kuvan todisteeksi, mutta ei se onnistunut sitten millään. Mutta hyvät ovat. Lahkeita piti hieman lyhentää, niin kuin aina. Ihan hitusen säädin vyötäröäkin, ja nyt sekin on kohdallaan. Fjällrävenit, ja onneksi olivat puoleen hintaan. Nam.

2. Top Gear
11. tuotantokausi alkoi pyöriä tänään televisiossa. Minusta on jotenkin hykerryttävää, kun auton moottorin ääntä voidaan kuvailla esimerkiksi seuraavasti: "it's like God having very unusual sex."

3. Suojelusenkelit
Bussikuski ei ollut ihan ajan tasalla, vaan ajoi vilkkaaseen risteykseen päin punaisia. Ei siis mennyt vanhoilla vihreillä, vaan ajoi todellakin päin punaisia. Onneksi vain oikealta tuli autoja, mutta niitäkin ehti mennä keulan edestä muutama ennen kuin bussikuski jarrutti tiukasti keskelle risteystä. Matkustajat sentään taisivat kaikki vielä istua, eikä kukaan ollut seisomassa noustakseen pois kyydistä. Melkoinen ihme, että selvittiin säikähdyksellä.

4. Pitkät avuliaat miehet
Pyysin komean urheilijanuorukaisen apua kaupassa, kun marinoitu tofu oli kovasti korkealla.

5. Kylpy
Olen ollut jotenkin epäterve koko viikon. Olen aivastellut, niiskuttanut ja palellut. Kuumetta ei ole ollut, eikä varsinaisesti yskää tai kamalaa räkimistäkään, mutta olo on ollut aika heikko. Ajatus lämpimästä kylvystä on läikähdellyt mielessä jo monta päivää. Tänään minulla oli vihdoin aikaa toteuttaa se. Koska mies ei nyt hetkeen pääse kanssani kylpyyn, hän järjesti itselleen sijaisia.


Ikävä kyllä määrä ei korvaa laatua... Kivaa oli toki tälläkin porukalla. Tosin pikkuankoista vain yksi osasi uida, toiset kelluivat maha pystyssä.

3.9.2009

Muodollinen ongelma osa 2


Shoppailu on kyllä ahdistuksen multihuipentuma. Varsinkin housujen etsiminen vie hermoromahduksen partaalle. Tämän päivän kierroksen tuloksena oli nollat housut ja lannistunut mieli.

Havaitsin sovituskopeissa tuskaillessani, että ongelmana on pituuden ja leveyden suhteen lisäksi myös leveyden ja leveyden suhde. Kun lantion ja vyötärön leveysero on reilut parikymmentä senttiä (lantio ollen siis se leveämpi), ei pötkelömalliin tehdyt housut kerta kaikkiaan sovi. Jos löydän lantioni sisäistävät housut joissa on riittävän korkea vyötärö (eikä siis se sellainen persvakomalli), niin siinä vyötäröllä on sitten tilaa minun lisäkseni jollekin toiselle. Mur.

2.9.2009

Minä, minä!


On kivaa huomata kehittyneensä jossain. Palkitsevaa se on silloin, kun on erityisesti tehnyt töitä kehittymisensä eteen, mutta hauskaa myös silloin kun kaikki on tapahtunut vähän itseltäkin salaa.

Kouluaikoina (siis entisinä kouluaikoina eli yläasteella ja lukiossa) en juurikaan pitänyt esiintymisestä. Ainahan minä olin joka siunaaman kevät- ja joulujuhlassa kuoron kanssa esiintymässä, mutta se olikin eri asia. Olin ujo ja hiljainen tyttö (uskokaa, olin minä) enkä mitenkään nauttinut siitä että piti mennä luokan eteen pitämään esitelmiä. Aina ne hyvin menivät, eivätkä aiheuttaneet suurta ahdistusta, mutta en minä niistä pitänyt. Mieluummin istuin hiljaa ja huomaamattomana pulpetissa.

Jokin on muuttunut. Selkeästi.

Kuudenkymmenen ihmisen edessä auditoriossa puhuminen ei ole mitenkään kamalaa, itse asiassa toivon pääseväni tekemään sitä. Ja mieluiten yksin enkä minkään ryhmän kanssa. Voisinpa jopa sanoa esiintyväni mielelläni. Mikähän ihmeellinen "katsokaa ja kuunnelkaa minua ja vain minua"-syndrooma minuun on oikein iskenyt? Minulle ei ole mikään ongelma korottaa ääntäni (reippaasti) kaikkien muiden yli jotta saan hälisevän ryhmän huomion itseeni ja voin sanoa sanottavani. Ennen se ei olisi ollut näin helppoa.

Tanssit ovat varmasti auttaneet tässä asiassa. En ole koskaan esiintynyt tanssiryhmän kanssa (olen aktiivisesti vältellyt sitä), mutta olen ollut apuopettajana alkeiskursseilla ja olen tottunut tavan harkoissakin olemaan sekä suuna päänä että jonkinsortin johtavana herrana (niin, tanssin useimmiten herrana).

Minulla ei tunnu tällä hetkellä olevan oikeastaan minkäänlaista itseni munaamisen pelkoa (siis mitä luokan edessä esiintymiseen tulee). Munaan taatusti, ei sillä, en vain pelkää sitä. Helpottaa kyllä esiintymistä. Reippaasti ja suoraselkäisesti kohti itsensä häpäisyä!

31.8.2009

Day 1


Nyt seuraa taas tarinoita sarjassamme "usko tai älä, mutta totta on".

Sattuipa niin, että noin kuukausi sitten sain vastauksen sähköpostiin, johon en odottanut vastausta. Vastaus tuli myös toiseen postiin, ja sitä seuraavaan, ja niinpä huomasin yht'äkkiä kirjoittaneeni viikon verran niitä näitä erään puolitutun miehen kanssa. Olimme tavanneet muutamaan otteeseen ystävällismielisissä tilanteissa ja tapahtumissa, ja olin toki pistänyt merkille että kyseessä oli kaikin puolin mukavan oloinen mies. Huomasin odottavani posteja. Huomasin ajattelevani, että tästähän saattaisi tulla jotain, jos olosuhteet pysyisivät suotuisina.

Niinpä niin.

Tapasimme epätreffeillä. Mies istui viereeni ja jotenkin puolihuolimattoman oloisesti kertoi muuttavansa kuukauden kuluttua puoleksi vuodeksi ulkomaille työkomennuksen takia. Oli kuulkaa hyvin hilkulla, etten noussut saman tien ylös ja huutanut taivaisiin kuin Gallen-Kallelan Kullervo. Jumalauta, enkö minä saa edes yrittää! Miksi, voi miksi?

Loppuilta meni elämän epäreiluutta kirotessa ja päätä seinään hakatessa. Vannoin noin viidettäsadatta kertaa, että en sitten ikinä enää edes mieti miehiä, kun en näköjään saa edes tutustua rauhassa. Ei sitten, ei väkisin.

Aivot piti asetella uudestaan, kun sain seuraavana päivänä mieheltä sähköpostin, jossa oli tarkempaa selvitystä matkasta ja lause jota en uskonut todeksi vaikka sen ainakin sata kertaa luin.

"Alkoi tulla sellainen olo, että tästä voisi tulla jotain, joten oli reilumpaa varoittaa etukäteen."

Siis mitä? En ollutkaan yksin sitä mieltä? Siis oliko todellakin tapahtunut sellainen ihme, että joku josta olen kiinnostunut on kiinnostunut minusta takaisin? Ilmeisesti. Ja sitten se joku karkaa maasta juuri tutustumisen kynnyksellä. Jotenkin epäreilun oloista. Ja omituista. Niin tuli puskasta koko juttu, etten oikein edes tajunnut. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin kuin tapana on.

Seuraavien päivien päänsisäistä tilaa kuvaa parhaiten sana kaaos, ja se kaaos tiivistyi kysymykseen "mitäs nyt sitten". No, lyhyesti sanottuna jätimme hissuttelut heikommille ja hyppäsimme suoraan suhteiluun. Arvaatte varmaan, että koulu ei ole nyt ollut päällimmäisenä mielessä.

Miehen lento lähti tänä aamuna 06.35. Näemme seuraavan kerran ehkä joululomalla. Oli vaikeaa päästää irti illalla, kun saatoin hänet bussille. Pääsin etenemään bussilta ehkä viisi metriä ennen kuin itku tuli.

On turha yrittää lohduttaa sanomalla että puoli vuotta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä aika. Jokainen, joka tuntee ikävän anatomiaa, tietää kyllä että tässä tilanteessa puoli vuotta on yhtä kuin ikuisuus.

Aika näyttää kuinka siitä selvitään.