5.1.2019

Vanhoja sanoja


Rudolph Stratz: Ikuinen linna
Kustannusosakeyhtiö Otava 1921
Alkuteos: Die ewige Burg. Roman aus dem Odenwald (julkaistu 1900)
Suomentanut Helmi Krohn

Ikuinen linna oli tarina kielletystä rakkaudesta. Oikein hauska lukea sekä sujuvan tekstin että mukaansatempaavan juonen ansiosta. Näissä vanhoissa kirjoissa kieli on usein hyvin rikasta ja nautin siitä suunnattomasti. Sadassa vuodessa on kuitenkin ehtinyt tulla joitakin muutoksia sekä vallitsevaan ympäristöön että käytössä olevaan sanastoon, ja joskus käy niin että törmään aivan vieraaseen sanaan. Tässä kirjassa se oli lusikannuolija. Mitä se tarkoittaa?

Molemmat nuoret miehet olivat nousseet pystyyn. Paljaspäin, vaatteet loassa ja repaleisina, he vapisivat koko ruumiiltaan. Äkkiä toinen heistä päästi kovan porinan ja juoksi minkä jaksoi pellon poikki - toveri hänen kintereillään. "Antaa heidän juosta!" naureskeli nuori isäntä. "Toisen minä tunnen. Se on nuori lusikannuolija, joka ennen oli Mannheimissä. Minä annan hänet ilmi santarmille. Pitäköön hän häntä kovalla."

Ja hiukan myöhemmin:

"Lusikannuolija!" huusi lapsijoukko juosten katua alas. "Santarmi on ottanut hänet kiinni! Tuolta he tulevat." Tehdastyöläisten kovaääninen huuto kajahti välillä. Kaikki kerääntyivät santarmin ympärille, joka pyssy olalla kuljetti ranteesta toista vankiaan, tämän yhtä pörröisen ja lokaisen toverin astuessa uhmaillen, nyrkit housuntaskuissa hänen edellään. "Voi päiviäni! Miltä nuo näyttävät! Rajakartanon Kaltschmidt on antanut heille selkään ja uhkasi tehdä samaa kaikille sosialisteille! Parasta se olisikin!"

Onko lusikannuolija tarkoittanut kerjäläistä tai irtolaista? Jotain elättiä tai pikkurikollista? Ehkä sittenkin kokin apulaista tai tiskaajaa? Kirjan tarinassa sanalla tuntuu olevan hyvin negatiivinen kaiku, ehkä myös jonkinlaista poliittista painoarvoa (viittaus sosialistehin tuli ilmi useamminkin). Onko sana ollut tuollaisenaan käytössä Suomessa vai onko se vain käännetty suoraan saksankielestä? Kertokaa te, kun paremmin tiedätte!

Vanhat kirjat ovat hauskoja sisältä ja kauniita ulkoa. Todellisia taideteoksia! Raaskin silti viedä tänään neljä kirjaa takaisin kirjaston vaihtohyllyyn, että mahtuu uusia (vanhoja) tilalle...


1.1.2019

Migreeni 2018


Vuosi vaihtui, ja on taas migreenitilinpäätöksen aika. Vuosi sitten toivoin, että vuodesta 2018 tulisi migreenin suhteen helpompi kuin vuosi 2017 oli ollut. Kilinvillat. Vuosi 2018 oli merkittävästi raskaampi sekä kokemus- että tilastoperäisesti arvioiden. Ihan perästä oli koko vuosi.

Vuonna 2018 minulla oli särkylääkettä vaatineita migreenipäiviä yhteensä 130 (niitä päiviä ei lasketa, kun vähän jomottaa mutta ei viitsi ottaa lääkettä). Vuonna 2017 niitä oli "vain" 110. Pisin yhtäjaksoinen särytön aika vuonna 2018 kesti 9 päivää. (Vuonna 2017 päästiin sentään kuuteentoista.)

En keksinyt (taaskaan) mitään kaavaa kipuuni enkä ole oppinut sitä mitenkään välttämään tai estämään. Se vain tulee ja vie mennessään. Tämä voimattomuuden tunne kivun edessä on nitistävä. Kyvyttömyys auttaa itseä tekee synkkämieliseksi, enkä katso tulevaisuuteen mitenkään erityisen innokkaana. Vaan eihän se auta. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uutta kärsimyksen vuotta 2019.

30.12.2018

Hymy


Viimeksi kirjastossa käydessäni kävin taas tonkimassa läpi "vie mennessäs, tuo tullessas" -hyllyn. Olen vienyt sinne vuosien mittaan aika paljon kirjoja, joten en koe omantunnon tuskia ottaessani matkaani kirjan silloin tällöin ilman vaihdokkiakin. Pidän edelleen sääntönä sitä, että otan luettavakseni vain vanhoja kirjoja (lasken vanhoiksi ne, jotka on painettu ennen 1950-lukua). Tällä kertaa löydökseni oli Birgit Th. Sparren kirja Hymy (julkaistu alunperin vuonna 1926, minulla on painos vuodelta 1948).

Tein juuri äsken löydön: sivujen 56 ja 57 väliin oli joku jättänyt nelilehtisen apilan.


Talletin hauraan löydökseni kahden kontaktimuovin väliin ja se toimii nyt kirjanmerkkinäni. Minusta on hauskaa pohtia, millainen apilan löytänyt henkilö on ollut ja miten apila on mahtanut päätyä kirjan väliin. Onko se jätetty tarkoituksella seuraavan lukijan löydettäväksi? Oliko apila löytäjälleen onnentuoja? Jos ei onnea, niin ainakin hymy tästä irtosi.

Tämän myötä toivotan kaikille onnea pian alkavalle vuodelle 2019!

28.12.2018

Tähdellistä tekemistä


Tänä vuonna joulukorttiaskarteluissani oli tähtiteema. Ei mitään turhia krumeluureja, kun en niitä harrasta.




15.12.2018

Luetun ymmärtämistä ja hyviä ideoita


Puoluerekisteriin on merkitty joulukuussa uusi puolue, Suomen Kansa Ensin. Puolueen virallisissa säännöissä on kohdassa 3.4 seuraava itsenäisyyspyrkimys:

Ulkomaiden pankeissa säilössä oleva Suomen kulta tarkastetaan ja kotiutetaan jakamalla ilmaiseksi kansalle kultakolikkoina.

Puolueen perustamiseksi vaaditaan muun muassa vähintään 5000 oikeusministeriön vahvistamaa kannattajakorttia. Vähintään 5000 ihmistä on siis pitänyt kultakolikoiden jakamista kannatettavana ideana tai kirjoittanut nimensä paperiin tietämättä millaisia pyrkimyksiä oikeastaan vahvistaa siten kannattavansa.

Se politiikasta. Kirjoitan tähän lopuksi jotain järkevämpää: appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu.

1.12.2018

Ennen puhuttiin ehkä enemmän


Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Alkuteoksen nimi: Jane Eyre
WSOY 1945
Suomentanut Tyyni Haapanen

Olen ottanut tavakseni etsiä kirjaston "vie mennessäs, tuo tullessas" -hyllystä vanhoja kirjoja luettavakseni. Viime kerralla löytyikin todellinen klassikko, nimittäin ensimmäisen kerran vuonna 1847 julkaistu Kotiopettajattaren romaani. En edes tiedä kuinka monta painosta kirjasta on otettu suomeksi, mutta löytämäni kappale on neljäs painos vuodelta 1945.

Tämä ei ole kirja-arvostelu, eli tästä puuttuu nyt juonen kuvaus, teoksen analysointi ja kaikenlainen lätinä hahmojen kehityksestä tai tapahtumien uskottavuudesta. Kuten varsin tavallista, höpisen mieluummin siitä mitä ajatuksia lukeminen minussa herätti. Tällä kertaa minussa syttyi halu kirjoittaa ja puhua koukeroisesti.

Näissä vanhoissa teoksissa minua hengästyttää, huvittaa ja hämmästyttää ihmisten tapa puhua toisilleen. Onko kanssakäyminen ystävienkin kesken oikeasti ollut kuvattuun tapaan muodollista ja jäykkää? Ehkä yläluokalla on ollut hienostunut puhetyyli, ja kielen taipumattomuuden on todella katsottu olevan merkki jos ei nyt suorastaan vähäisestä älystä niin vähintäänkin huonoista käytöstavoista. Nykyään myös kirjallisuudessa voi törmätä puhekieliseen esitystapaan, jossa dialogi saattaisi kulkea vaikkapa näin:

- No kerro ny!
- En.

Menneinä aikoina ei olisi säästelty sanoja tai lukijaa, vaan yllä oleva olisi ehkä kirjoitettu seuraavasti:

- Rakas, pieni ystäväni! Näen tumman murheen varjon liukuvan otsallenne kuin myrskypilvi siniselle taivaalle. Keventäkää mieltänne ja häivyttäkää tuo huolen merkki! Niin miellyttävä on äänenne, että surustakin kertoessaan se kuuluu korvaani kauniina, enkä mitään tahtoisi niin kovin kuin keventää taakkaanne, mikä se ikinä onkin, sillä minuun koskee nähdä teidän kärsivän. Olemmehan ystävät ja toivottavasti olen osoittanut olevani luottamuksenne arvoinen, jotta teidän ei tarvitse salata minulta mitään.

- Ah, ystävä kallis! Kunpa voisinkin kertoa mikä paino on sydämelläni, mutta tämä taakka on yksin minun. Älkää ottako puhumattomuutani osoituksena luottamuksen puutteesta, sillä siitä ei ole kyse. Olette mitä parhain ystävä, mutta tässä tilanteessa olen apunne ulottumattomissa. Olen pahoillani että annoin huoleni ilmi ja saatoin siten teidätkin tukalaan tilaan. Pyydän, älkää painostako minua paljastamaan enempää, sillä olen tehnyt päätökseni. Jättäkäämme tämä ikävä aihe!


Toimisiko tämä tyyli nykyään? Ei taida saada kannatusta tässä pienien merkkimäärien maailmassa. Ei mahdu vuodatukset twiittiin! #dramaqueen #janeaustenwannabe #eitartteauttaa

24.11.2018

Käärinliinat


Kynttilöihin käytetyn vahan lisäksi tilasin Lahtisen Vahavalimolta luomulaatuista mehiläisvahaa mehiläisvahaliinojen askarteluun. Mehiläisvahalla kyllästetty puuvillakangas on nyt in ja pop. Näitä käärinliinoja käytetään siis muovikelmun sijaan ruoan suojaamiseen. Mehiläisvahaliinoja myydään kyllä valmiinakin, mutta hinta on aika suolainen. Enkä suoraan sanottuna voinut vastustaa askarteluhoukutusta, kun näitähän voi helposti tehdä itsekin. Pakkohan se oli kokeilla!


Kuvat ovat taas heikkolaatuisia, katsokaa parempia ohjeita Strömsöstä tai vaikka Roosa Blomin blogista. Roosalla oli käytössä iso mehiläisvahakimpale ja raastinrauta, minä tein liinani Strömsön mallin mukaisesti repimällä mehiläisvahalevystä pieniä vahakikkareita puuvillakankaan päälle.


Tämä on oivallinen tapa käyttää vanhoja, useaan kertaan pestyjä ja ohuita lakanoita, jos sellaisia löytyy varastoista. Mitään varsinaista reunojen siistimistä ei tarvita, mutta huolittelin kuitenkin kankaan reunat harkkosaksilla. Leivinpaperi alle ja päälle, ja sitten vain silitellään vahat sulaksi ja tasaisesti kankaaseen kiinni. Vahaa ei tarvita paljoa, ja mitä ohuemmin sen tuohon liinaan saa niin sen parempi. Vahattu liina jäähtyy nopeasti, joten työ edistyy joutuisasti.


Tein sekä suorakaiteen että ympyrän muotoisia liinoja muutamia eri kokoja. Vein pari myös testattavaksi työkavereille, joilla näyttää olevan tapana kääriä eväsleipänsä muovikelmuun. Meillä käytetään todella harvoin muovikelmua mihinkään, joten emme varsinaisesti tarvitse myöskään kelmun korviketta. Mutta innostun aina mahdollisuuksista vähentää muovin käyttöä, joten onhan tähänkin nyt tutustuttava.

4.11.2018

Valoa syksyyn


Jouluiset askartelut ovat hyvällä mallilla: kortit on tehty ja mehiläisvahakynttilät kieritelty. Mehiläisvaha on loistotuote, ja siitä tehdyt kynttilät minun kokemukseni mukaan aivan ylivertaisia muihin nähden. Vahalevyt ja sydänlangan ostin Lahtisen Vahavalimolta.


Verkkokaupan toimitus oli paitsi ilahduttavan nopea, myös ekologisuudessaan erityismaininnan arvoinen: pakkaus ei sisältänyt mitään muovikääreitä. Vahalevyt oli kääritty kevyesti paperiin ja pakattu pahvilaatikkoon. Kokemuksesta tiedän, että nämä kynttilät palavat valuttamatta ja siististi loppuun asti. Jos joku aivan pieni kikkare vahaa jää, sen voi laittaa biojätteeseen. Joten kun käärepaperit ja -pahvit on viety asianmukaisesti kierrätykseen ja kynttilät poltettu, ei jäljelle jää mitään jätettä. Täydellistä.

30.9.2018

Keittiöremontti: ennen ja jälkeen


Täällä on ollut jo hetken aikaa valmista, mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa kuvia. Tai no listat puuttuvat vielä, mutta sitähän ei lasketa! Miehelleni kiitos kuvista (ja kaikesta muustakin).

Tässä ennen remonttia:





Ja tässä jälkeen. Nam!






22.9.2018

Body count: 2


No niin, viime yönä jäi toinen hiiri loukkuun. Tämä on edellistä selvästi pienempi. Otuksen silmät olivat pullistuneet karun näköisesti. Toivon että kuolema on tullut nopeasti. Haluan nämä elukat ulos kodistani, mutta en silti tähtää niiden kiduttamiseen. Kellarin oven kynnys on korjattava ASAP (siinä on niin iso rako, ettei hiirten tarvitse edes kumartua sisään tullessaan).