10.11.2019

Vilma


Ostin syyskuussa leipomo Jyvästä vehnäjuuren. Jyvän juuri on nimetty Niskavuoren Hetaksi, ja se on Leipäpajan Eliisa Kuuselan Diiva-nimisen juuren jälkeläinen. Oman juureni, Diivan lapsenlapsen, nimesin Vilmaksi.

Olen nyt harjoitellut Vilman kanssa leipomista muutamaan otteeseen, ja kokeilut sekä maistajien kommentit ovat olleet kannustavia (anoppikin kehui, ja se on sentään merkittävä juttu!). Leipä on ollut aina suorastaan erinomaisen makuista, mutta ongelmana on ollut liika kohoaminen uunissa ja sitä myöten muotopuoli ulkonäkö. Leivissä on ollut myös vaihtelevasti hiukan liian kova tai paksu kuori.

Mutta olen sitkeästi yrittänyt oppia tuntemaan Vilman, ja tänä aamuna paistoin tähän mennessä kauneimman leipäni. Aineksina siis ainoastaan vesi, vehnäjauhot, suola ja juuri.


Yritän nyt pitää Vilman hengissä ja jatkan harjoitteluja. Pidän mielessäni että tämä onnistuminen voi olla myös onnenkantamoinen, taitaa vielä olla pitkä matka siihen että uunista tulisi tasalaatuista tavaraa. Mutta on tämä nyt hieno leipä, olen tyytyväinen!

30.10.2019

Pikkupyykkiä


- Jaa jaa, mitäs ne nämä ovat?

- Moro moro, kiva kun tulit käymään! Nää on mun kestositeitä.

- Jaa niin että mitä?

- Mun kestäviä ja pestäviä kuukautissuojia.

- Ja aattelit sitten levitellä niitä täällä blogissa?

- No juu, kun ovat mielestäni tosi hienoja! Ja sitä paitti tuntuu ettei kaikki vielä tiedä että tämmösiäkin on olemassa niin aattelin että kannattaa vinkata.

- No ketä luulet tän kiinnostavan?

- Emmää tiiä, naisia. Semmosia naisia joilla on kuukautiset. Ja ehkä joitain pervoja.

- Pervoja kiinnostaa kun sää levittelet.

- Niin justiinsa. Mutta katto ny, eiks oo hauskan näköisiä?


- No on kokoa, on näköä! Eikö noi valkoset merkkilaput oo ikävän tuntuset?

- Pönttö, ne jää alapuolelle eikä ihoa vasten. Laitoin vaan kuvaan joka toisen siteen nurinpäin niin että näkyy alapuolenkin kuosi, kun se on erilainen kuin päällipuoli.

- Onko noi pienemmät pienille housuille ja isommat isoille housuille?

- No ha haa. Eiku pienemmät on pieneen vuotoon ja isoimmat on yösiteitä. Ne on just hyvän kokoisia, ei tartte pelätä ohivuotoja vaikka yöllä pyöriikin.

- No mitäs nuo pikku nöttöset on?

- Taittelin pari sidettä malliksi, kun joitakin on mietityttänyt että kuinka likaista sidettä saa kuljetettua. Tolla nepparilla noi saa kätevästi pikku paketiksi, jonka voi huoletta heittää kassiin tai taskuun.

- Hyy, eikö sieltä sitten jotenkin veri tursua sinne kassiin tai taskuun?

- No ei tod tursua yhtään mitään! Nää on tosi imukykyisiä, ja toisekseen näissä mun siteissä on kaikissa kosteussulku eli kyllä se käytettykin side on ulkopinnaltaan ihan kuiva.

- Kosteussulku? Ai niinku jossain vaipassa vai?

- No vähän niin kai. Emmää niin noita teknisiä ominaisuuksia oo miettiny, mulle riittää että tuote on mukavan tuntuinen ja toimiva.

- No mutta eikö noi oo jotenkin paksuja ja ikävän tuntuisia? Siis kertakäyttösiteisiin verrattuna?

- Eipä oikeastaan. On noissa enemmän paksuutta kuin ohuissa kertakäyttösiteissä, mutta ei ne nyt niin kovin kummoisilta tunnu housuissa. Ihan mukavia ovat pitää ja tuntuvat kestävän pesua.

- Niin kuinkas sää oikein saat ne puhtaiksi? Eikös veri tahraa aika tehokkaasti?

- No tahraa! Mutta mää oon huuhdellu siteet aina vaihdon jälkeen heti tuoreeltaan kylmällä vedellä ja hieronu niihin sappisaippuaa ennen konepesua. Hyvin ne on sitten putsautuneet. Mutta onhan siinä kovina vuotopäivinä pesemistä.

- Ällöä! Hyi purjo.

- No ei se pelkkä veri mitään, mutta ne limakalvon skrämmäleet...

- Aivan liian paljon tietoa!

- Tyyppi meni ihan kalpeeks.

- No jotain rajaa.

- Ei se ny ole niin kummoista se pesu. Ton huuhtelupesun jälkeen noi nyt on niinku mitä tahansa rättejä, jotka voi sitten pestä muun pyykin mukana.

- Mistä sää noi oikein hommasit? Ei taida ihan tavan marketin hygieniaosastolla olla? Vai teitkö itte?

- Mää ostin nää netistä, valmistaja on Onnikas. Niitten sivuilta voit lukea tarkemmin myös noista kankaista. Ihan on kotimaista tuotantoa, vaikken ite tehnytkään!


- Oliks kallista?

- Melkoisen hintavaa, mutta näiden onkin tarkoitus palvella minua vuosikausia. Lopulta tulevat toki paljon kertakäyttösiteitä halvemmiksi.

- Jaa meinaakko?

- Vuodan todella pitkään ja runsaasti...

- Purjo.

- ... joten kertiksiä on kulunut paljon ja niihin on mennyt paljon rahaa. Kestositeet säästävät rahaa, se on selvä.

- No säästääks ne luontoo? Kai sää sitäkin oot miettiny, kun sulle ny on tää maailman parannus niin tärkeetä?

- Jaa eiks sen pitäis olla kaikille tärkeetä? No oli tai ei, niin totta kai mää mietin tässä näitä ympäristövaikutuksiakin. Fakta on se, että tuotan nyt vähemmän jätettä kuin aiemmin kertiksiä käyttäessäni. Tosin tässä on monta monessa: onhan noihin kestoihinkin käytetty uusia kankaita, joiden valmistus on omalta osaltaan kuormittanut ympäristöä.

- No eikös se kuukuppi olisi kans jätteetön vaihtoehto?

- No sitä kuppia kokeilin vuosia sitten, mutta ei ollut mun juttu.

- Ai niin tosiaan. No kaikki ei sovi kaikille.

- Ei sovikaan. En yhtään dissaa kertiksiä tai niiden käyttäjiä. Enkä yritä tässä nyt ketään käännyttää veripyykin pesijäksi. Kyllä kuukautiset ovat sellainen riesa, että suon naisille kaikki mahdollisuudet niiden helpottamiseksi. Toisin sanoen kukin valitkoon suojansa sen mukaan mikä itselle parhaiten sopii ja mikä helpoimmalta tuntuu.

- Ai ettei tartte välittää luonnosta ja jätteistä?

- No emmää nyt niin sanonut. Voit toki mennä verta vuotavan ja kuukautiskivuissa kärvistelevän naisen tykö ja kehottaa häntä pohtimaan vähän ympäristön tilaa ja tuottamaansa jätemäärää siinä vuotaessaan. Mene, jään jännityksellä katsomaan kuinka monta sekuntia saat pitää kykysi kävellä omin jaloin.

- Jaa meinaakko ettei ehkä kiinnosta?

- Voi olla ettei just silloin oo ykkösenä mielessä. Mut ny mun täytyy mennä huuhtelemaan nenäni, se tuntuu tukkeutuvan.

- Et suinkaan sää kipeäks oo tulossa?

- Oon jo, siks mää keskellä päivää täällä ehdinkin höpistä. Mää meen ny, mut jos sulle jäi jotain kysymyksiä vielä mielen päälle niin laita tonne kommenttilooraan, käyn sitten myöhemmin vastailemassa. Sommoro!

23.10.2019

Nemesis


Maanantai-iltana heräsin hibernaatiosta kesken lennon. Alus oli kriittisessä tilassa ja yksi miehistön jäsen kuollut mystisesti. Lisäkseni hengissä oli vielä lääkintämies, sotilas, pilotti ja tiedemies. Hajaannuimme alukseen etsimään syytä kaaokseen...


En ollut varma voinko luottaa muihin. Yhtiö oli antanut minulle tavoitteen: vähintään pilotista olisi päästävä eroon, mutta muutkin olivat kuulemma uhrattavissa. Olisin onnistunut tehtävässäni, mikäli palaisin Maahan yksin. Kävi kuitenkin hyvin pian selväksi, että yhteistyö on pakollista. Kohtasimme meille entuudestaan täysin tuntemattoman hostaalin elämänmuodon...


Taistelimme aluksen vallannutta rotua vastaan ja lääkintämiehemme joutui käyttämään kaikki keinonsa pitääkseen meidät hengissä. Mutta hänkään ei voinut pelastaa sotilasta, joka sai jonkinlaisen infektion. Me muut jäimme henkiin kertomaan kokemistamme kauhuista.

13.10.2019

Ihmeelliset jätteidensäpaljastelijat


Otso Sillanaukee: Zero waste - jäähyväiset jätteille
Kustantamo S&S 2018

Koska olen kiinnostunut luonnosta, ekologisuudesta, kierrätyksestä, ilmastonmuutoksesta, kiertotaloudesta, maailmanparantamisesta ja kaikenlaisesta viherpiiperryksestä yleensäkin (silleen positiivisen kotoilevassa ja epäpoliittisessa hengessä), luin Otso Sillanaukeen kirjan Zero waste - jäähyväiset jätteille. Sillanaukee on vähentänyt tuottamansa jätemäärän minimiin ja kertoo siitä avoimesti mediassa sekä Nollahukka-blogissaan.

Kaikissa Sillanaukeen haastatteluissa otetaan tietenkin esiin tämä zero waste -henkilökuvia yleisestikin vaivaava "näin pieneen lasipurkkiin minun vuoden jätteeni mahtuvat" -julistus. Minua vähän ärsyttää tämä lasipurkkihomma. Onhan se kai havainnollistavaa ja kätevää esitellä niitä omia jätteitään lasipurkissa, mutta tulisiko se asia perille vaikka ei ollenkaan näyttäisi niitä jätteitään? Uutisissa kerrottiin että kalifornialainen Bea Johnson lensi ihan Suomeen asti purkkinsa kanssa ja esitteli sitä yleisötilaisuudessa Rovaniemellä. Kyllä on mielestäni hiukan liian ihastunut jätteisiinsä, jos lentelee niiden kanssa ympäri maailmaa, sanon ma. Mutta asiaan.

Sillanaukee ei kirjoita syyllistävästi tai saarnaavasti. Minusta hänellä on ainakin kirjan tekstin perusteella ihan terve asenne:

"Kirjaa lukiessa kannattaa pitää mielessä, että nollahukka on, nimestään huolimatta, jokaiselle henkilökohtainen tavoite. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea heti, eikä kyseessä ole 'kaikki tai ei mitään' -tyylinen elämänmuutos. - - Nollahukka ei ole trendikäs projekti vaan elämänpituinen matka, jonka aikana tulee väistämättä takaiskuja. Niistä ei pidä lannistua, sillä pohjimmaisena tarkoituksena on jatkuvasti tehdä parhaansa sen tiedon varassa ja niillä resursseilla, jotka kullakin hetkellä on käytettävissä. Yksittäinen teko ei määritä kokonaisuutta, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa suorittaa näitä asioita. Tärkeämpää on taustalla oleva ajatus ja arvopohja, joka näkyy arkisissa teoissa ja valinnoissa."

On tärkeää muistaa että kaikilla ei ole samanlaisia resursseja ja mahdollisuuksia elämässä. Kaikki eivät lähde samalta viivalta. Toisen normi on toiselle extremeä, ja maailma muuttuu koko ajan niin että sukupolvien välillä on väkisinkin jonkinlainen kuilu.

Koska minulla on päässä semmoinen vamma, että toinen maailmansota on mielessä jatkuvasti, vertaan väistämättä nollahukkatrendiä pula-aikaan ja säännöstelyyn. Kun kaikesta oli pulaa, elämä oli paikoin hyvin minimalistista. Vähä piti riittää pitkään, mitään ei heitetty hukkaan. Syömäkelpoisen ruoan hävittämisestä saatettiin (ainakin Englannissa) rangaista sakoilla. Sota-ajan eläneille nollahukka ei ole mikään uusi ajatus, vaan veteraanit ovat tämän trendin todellisia pioneereja.

No niin, eksyin vähän aiheesta, tästä kirjastahan minun piti puhua. En tiedä johtuuko se noista "sotamuistoistani" vai siitä, että Sillanaukee on syntynyt vuonna 1994 ja siten minua merkittävästi nuorempi, mutta jotenkin hänen tekstistään puuttuu kypsyys. En haluaisi sanoa että teksti on jotenkin naiivia, mutta en keksi kuvaavampaa sanaa.

Ehkä jonkinlainen vierauden tuntu johtuu siitä, että lähtökohtamme ovat varsin erilaiset. Kirjailija kertoo esimerkiksi että ennen elämänmuutostaan hän osti uusia vaatteita lähes viikoittain ja kahvia take-away-mukissa vähintään kerran päivässä. Tällainen on minulle aivan vierasta. Ei siksi etten juo kahvia vaan siksi etten kahvia juovanakaan kokisi kerrassaan mitään tarvetta ostella kahvia kaupungilla kertakäyttöisiin pahvimukeihin. Ja jotenkin kauhistuttaa se, että maailmassa on varmasti hirveän paljon ihmisiä jotka ostavat uusia vaatteita viikoittain, vaikka ei kukaan tarvitse sillä tahdilla uusia vaatteita.

Esimerkkien tarkoitus oli nyt lähinnä todeta, että Sillanaukee tuntui viettävän ennen sellaista kulutuskeskeistä elämää, mikä on minulle hyvin vierasta, ja olen vain tyytyväinen että hän on herännyt toimintansa mielettömyyteen. Nykyään tämä nollahukkailun esimerkkihenkilö noudattaa tiukasti jätteettömän elämän viittä perusaskelta:

1. Kieltäydy
2. Karsi
3. Käytä uudelleen
4. Kierrätä
5. Kompostoi

Ensimmäisen askeleen Sillanaukee tosin on korvannut toisella koolla: kanna mukana. Kirjassa käsitellään kaikki elämän osa-alueet nämä viisi sääntöä huomioiden. Kirjoittajalle pisteet siitä, että hän on ottanut kirjassaan huomioon myös lapsiperheet, vaikka hänellä itsellään ei lapsia olekaan.

Ihan hirveästi mitään uutta ja mullistavaa ideaa tai vinkkkiä kirja ei tarjoa sellaiselle, joka on jo jonkin verran perehtynyt nollahukka-ajatteluun (tai sotahistoriaan). Vinkit ovat käytännönläheisiä, mutta aika yleistasoisia. Lisäksi välillä tulee sellainen epäilys, että tekisi mieli tarkistaa kirjassa faktoina esitetyt asiat jostain muualta. Onni Tonkija on kirjoittanut varsin napakasti Sillanaukeen tekstin hataruudesta, lukekaa ihmeessä.

Kirja on kivan näköinen ja helppolukuinen. Aihe on hyvä ja ansaitsee näkyvyyttä. Sillanaukee on mennyt toisesta ääripäästä toiseen, mikä ei ehkä useimmille sovi. Olen kuitenkin sitä mieltä että tarvitsemme tällaisia reippaita suunnannäyttäjiä ja rohkeita esimerkkejä.

Ihailen kirjoittajan omistautumista asialle ja uskon että hänellä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme. Ehkä ajan, ikääntymisen ja kokemusten myötä myös kirjallinen tuotanto kypsyy ja saamme lukea myöhemmin jotain ehkä hieman hiotumpaa. Zero waste - jäähyväiset jätteille on hyvä avaus, koen että aiheesta ei ole suomeksi vielä paljoakaan kirjallisuutta.

Suosittelen kirjaa varauksella. Siitä voi olla ehkä eniten iloa niille joille nollahukka on vielä uusi ilmiö. Muille saattaa jäädä vähän ohueksi. Toki jos on samalla tapaa yleisesti innostunut kaikenlaisista kotitalousnikseistä kuin minä, saattaa kirjasta tykätä ihan sen vuoksi että siinä on paljon arkisia vinkkejä. Kokeile itse, sillähän se selviää tykkäätkö vai et.

12.10.2019

Itse maksettu mainos


Jotkut aamut eivät ala hyvin. Heti herätessä migreeni ja sitten sohelluksen seurauksena yksi lempikipoista hajalla.


No, onneksi tämä ei ollut maailmanloppu. Särkyneen astiankin elämä jatkuu, nimittäin Iittalan vintage-palvelun ansiosta se lähtee tiilitehtaalle muodostuakseen uudeksi raaka-aineeksi. Ja minä ostin palvelusta kaksi vanhaa Arabian Teema-kippoa. Nämä ovat aivan uudenveroisia, mutta hinta oli alle puolet normaalihinnasta.


Tällä hetkellä kierrätyspalvelu toimii 13 myymälässä, mutta vuoden loppuun mennessä se laajenee kaikkiin Iittalan Suomen myymälöihin. Loistava juttu!

9.10.2019

Hevijuttuja


Vaikka zero waste -teemainen syyskuu päättyikin, voi nollahukkapuuhailua silti jatkaa. Niin sanotut kestohedelmäpussit ovat olleet jo pitkään työlistallani, nyt sain ne vihdoin toteutettua.


Tampereella on sellainen ihana paikka kuin Nextiili-paja, jossa pääsin käymään viimeisellä kesälomaviikollani. Löysin laarista palan ohutta kangasta, olisikohan tuo nyt sitä valoverhoa tai mitä lie voileeta. Joka tapauksessa siis semmoista henkäyksenkevyttä, läpikuultavaa ja liukasta - siis todella raivostuttavaa leikattavaa ja ommeltavaa.

Löytämäni pala maksoi 30 senttiä (!), ja sain tehtyä siitä kahdeksan pussia (pussin koko noin 27 cm x 32 cm). Nyöreiksi tuli vajaa 10 metriä valkoista puuvillalankaa ja hintalapputarraa varten löytyi palat vanhaa valkeaa tyynyliinaa, joka oli jo hiutunut puhki ja alennettu siivousrättikäyttöön. Yhdelle pussille ei siis tullut juurikaan hintaa, jos ompelutyöhön kuluneita tunteja ei hinnoitella.


Ja niitä tunteja kului kyllä aika monta. Kuten jo mainitsinkin, on tuon liukkaan liurun ompelu aika ärsyttävää. Toisekseen hifistelin näissä kyllä aivan tarpeettoman kauan siihen nähden että nämähän ovat siis muovipussin korvikkeita. Tein sivuihin pussisaumat jotta ne olisivat mahdollisimman kestävät ja siistit. Sulkumekanisminkin päätin tehdä vaikeimman kautta. Pusseista tulikin mielestäni oikein hienot, vaikka hiukan vähemmälläkin vaivalla saisi aivan kelvolliset.

Ajattelin tässä kuitenkin sitä, miten useasti minua on ärsyttänyt se, että nykyään kaupan tuntuu olevan vain mahdollisimman halvalla ja huitaisten tehtyä tavaraa. Teillekin on varmaan tuttua se, kuinka joku isomummon perintöpäristin pelittää vieläkin kun joku viime jouluksi ostettu hilputin on jo päästänyt savut pihalle. Tai kuinka vintagevaatteita voi käyttää nyt, kun ne on silloin 50-luvulla tehty kunnolla laadukkaista materiaaleista, kun taas jossain vinkuintian hikipajassa massatuotettu rääsy kelpaa nykyään kahden käyttökerran jälkeen enää pölyrätiksi.

Eipä siitä sen enempää, ajattelinpahan vain että nyt kun kerran teen kestohedelmäpusseja niin teenpä ne niin hyvin kuin suinkin osaan, jotta ne palvelisivat mahdollisimman pitkään. Katsotaan sitten käytössä että kuinka hyvin pussit pelittävät. Toivottavasti ei joku omenan kara repäise saman tien reikää ohuen kankaan läpi...

6.10.2019

Spartacus


Kaveriporukan rauhallisena alkanut illanvietto päättyi joukkotappeluun kuluvan viikon tiistaina Tampereella. Ainakin yksi kuoli ja useita loukkaantui. Lisäksi vähintään yksi dominus oli hyvin pettynyt taistelijansa suorituksiin areenalla.


Syytän tappiostani huonoa noppatuuria. Alea iacta est - ja joskus siinä käy huonosti.

1.10.2019

Ikkunan syysasu


Lomalla laitoin olohuoneen ikkunan syyskuntoon. Otin pois kesän silkkipaperikukkaset ja piirtelin tilalle syyskranssin ja sen keskelle sekasieniä. Aika hankala kuvata ikkunaa kirkkaana päivänä vastavaloon, mutta näkyy kai tuossa jotain:


Tämä saa nyt piristää sekä meitä että ohikulkijoita aina siihen asti kun tulee talvi ja lumihiutaleiden aika.

30.9.2019

Käpäliköt käpälille


Pienenä syysaskarteluna tein meille uudet pellavaiset pannulaput. Ei juuri minkään näköiset, mutta näissä mennään aina toiminnallisuus edellä.


No sen verran mietin estetiikkaakin, että molempia pannulappuja koristaa hannunvaakuna eli käpälikkö, vanha taikamerkki jonka on uskottu suojelevan pahoilta voimilta ja huonolta onnelta. Näiden lappujen toivon suojelevan meitä nyt vähintään palovammoilta, mutta ei ole haitaksi jos torjuvat myös huonoa onnea. Jospa kokkaukset onnistuisivat jatkossa entistä paremmin!

25.9.2019

Emäntätouhuja


Viime vuonna lainasin rajanaapurilta höyrymehustinta, mutta se ei sovellu keittiöremontin yhteydessä uusitulle induktioliedelle. Tälle syksylle piti siis metsästää induktioliedelle sopiva mehustin, ja minulla kävikin melkoinen mäihä kun löysin semmoisen kirpputorilta viidellä (5) eurolla. Loistohomma!


Tein oman pihan punaisista ja mustista viinimarjoista sekamehua. Onneksi ostettiin kuistille arkkupakastin, jossa kesän valtava viinimarjasato saa rauhassa olla ja odottaa käyttöä. Ei tähän mehuun tuhlaantunut kuin neljä kiloa marjoja, niitä on vielä hyvä määrä jäljellä.

Viimeisen kesälomaviikon hommiin kuului myös perunan nosto. Sitäkin tuli ihan kelvollisesti. Jokunen pottu on toki jo syötykin, ja hyvältä ovat maistuneet. Marjat on pakastimessa ja perunat kellarissa, kyllä nyt on kiva siirtyä viettämään kekriä.