18.2.2018

Kaikkea se luonto keksii!


Kevätaurinko aiheuttaa multasormen kutinaa, mutta ihan vielä en arvannut ryhtyä kylvöhommiin. Jotain uutta vihreää piti kuitenkin saada, joten ostin kaksi pientä ilmakasvia.

Hassuja tupsuja, joiden pitäisi pärjätä sumuttelulla ja pienillä kylvyillä. Multaa tai muuta kasvualustaa nämä eivät kuitenkaan tarvitse, joten esillepano voi kerrankin olla jotain muuta kuin ruukku ikkunalaudalla. Nämä roikkuvat nyt kokeeksi portaikossa metallilangan varassa:



12.2.2018

Chadô


Siitä tulee kohta kaksi vuotta, kun kävin kuuntelemassa japanilaista teetaidetta käsittelevän luentosarjan. Ja nyt jo kirjoitan siitä! Ei oo häpee olla nopee ja sitä rataa...

Luennot järjesti Suomen Chado Urasenke Tankokai yhdistys ry, jonka tarkoitus on edistää chadôn, "teen tien", tuntemusta Suomessa. Urasenke on Japanin suurin teekoulukunta, ja ala on niin vaativa että teeopettajaksi sertifioituminen vie vähintään 20 vuotta. Ihan yhdessä kirjoituksessa en siis oleta pystyväni tyhjentävästi kertomaan kaikkea oleellista japanilaisesta teetaiteesta, vaan keskityn nyt lähinnä kertomaan miksi se kiehtoo minua.

Japanilainen vaikuttaja, maatalousasiantuntija, kirjailija, diplomaatti ja poliitikko Inazo Nitobe (1862-1933) kirjoitti vuonna 1905 kirjassaan Bushido - Japanin sielu myös teeseremoniasta:

"Esimerkkinä siitä, miten kaikkein yksinkertaisin asia voidaan tehdä taiteeksi ja siten henkisen kulttuurin osaksi, saanen mainita cha-no-youn, teeseremonian."

Moni meistä tuntee termin teeseremonia, ja sitä on myöskin Bushidon suomennoksessa käytetty. Se on kuitenkin hiukan harhaanjohtava nimi, sillä kyse ei ole uskonnollisista menoista. Tietyn kaavan ja protokollan mukaan etenevä tilaisuus on tietysti omalla tavallaan... no, seremoniallinen. Mutta toisinaan seremonia voi sanana antaa tilaisuudesta turhan uskonnollisen kuvan, joten opin että on oikeastaan parempi puhua teetaiteesta. Tee ei ole vain juoma tai osa omituista jäykkää näytelmää, vaan se on japanilainen elämäntapa.

Teetaiteessa ja -ideologiassa on tärkeää hetkellisyys, ainutlaatuisuus, läsnäolo, epätäydellisyyden täydellisyys ja aistillisuus. Johtavan periaatteen mukaan jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen ja olennaista on vieraan huomioiminen. Nitobe kirjoittaa:

"Cha-no-youn ensimmäiset edellytykset, mielen tyyneys ja rauhallisuus, käytöksen maltillisuus ja levollisuus, ovat epäilemättä oikean ajattelemisen ja tuntemisen ensimmäiset ehdot. Pieni huone, joka on eristetty hermostuttavan ihmislauman näkyvistä ja kuuluvista, ja sen äärimmäinen puhtaus johtavat jo itsessään ajatukset pois maailmasta."

En voi kyllin korostaa sitä, miten kauniina, arvokkaana ja tavoittelemisen arvoisena asiana pidän juuri tätä osaa teetaiteessa: hetkeen rauhoittuminen ja läsnä oleminen. Teetaide ei ehkä elä nyt suurinta kukoistuskauttaan, mutta tällainen mindfulness olisi nyky-yhteiskunnassa kovasti hyödykästä.

Teetilaisuudessa kukaan ei räplää kännykkäänsä. Kukaan ei kuuntele Spotifyn soittolistaa kuulokkeista tai joudu huutamaan yli liian kovalla olevan taustamusiikin. Huomio kiinnittyy olennaiseen, hetkelliseen kauneuteen ja hienovaraisiin yksityiskohtiin. Nitobe ilmaisee asian näin:

"Karu sisustus ei valtaa huomiota puoleensa kuten länsimaisen vierashuoneen lukemattomat taulut ja rihkama. Seinällä riippuva kakemono kiinnittää huomiotamme enemmän piirustuksen sirouden kuin värien kauneuden puolesta."

Teetaidetta ei opeteta oppikirjojen avulla, vaan opetus perustuu anekdootteihin ja oppilaan omaan oivaltamiseen. Mieleeni jäi eräs luennolla esitetty anekdootti vanhasta teemestarista. Teetilaisuuteen saapunut vieras toi mukanaan runsaasti kukkivan kirsikkapuun oksan teehuoneen koristeluja varten ja ojensi sen teemestarille, joka huoneen valmistelusta vastasi. Teemestari riipi oksasta kaikki muut kukat pois jättäen jäljelle vain yhden. Tyrmistynyt vieras kysyi tähän syytä. Teemestari vastasi: koska osaamme arvostaa yksittäisen kukan kauneutta vasta kun se ei ole kymmenien samankaltaisten ympäröimä.

Tee ei ole erillinen taide, vaan se liittyy saumattomasti muihin taiteisiin: ikebanaan, keramiikkaan, kalligrafiaan, arkkitehtuuriin, lakkatöihin, ruoanlaittoon, tuoksutaiteeseen, runouteen, teatteriin, tanssiin ja tekstiilitaiteeseen. Ja vaikka teetilaisuus on rauhoitettu ulkoiselta musiikilta, on äänimaailma todella tärkeä osa kokemusta. Astioiden kolahdukset, veden kiehumisen ääni ja teen ryystämisen ääni ovat yhtä tärkeässä roolissa kuin tilaisuuteen valittu koristelu tai asustus.

Lainaan jälleen Nitoben sanoja:

"Päämääränä on maun äärimmäinen hienostus, jota vastoin kaikkinainen pöyhistely torjutaan uskonnollisella kammolla. Jo pelkästään se, että teeseremonian keksi mietiskelevä erakko aikana, joka oli täynnä sotia ja sotahuhuja, on omiaan osoittamaan, että se oli tarkoitettu muuksi kuin ajanvietteeksi. Ennen kuin astuttiin teehuoneen levolle pyhitetylle alueelle, seremoniaa varten kokoontunut seurue riisui miekkansa ja niiden mukana taistelukentän hurjuuden tai hallitushuolet löytääkseen teehuoneesta rauhaa ja ystävyyttä."

Monen elämä on melkoista hurlumheitä ja rauhoittuminen olisi paikallaan. Slow life -ideologia ja downshiftaaminen kasvattavat suosiotaan, koska ihmiset kaipaavat muutosta nykymenoon. Jatkuvien ärsykkeiden kaaoksessa meidänkin on ehkä syytä hiukan "riipiä kukkia", jotta osaisimme arvostaa hetken kauneutta ja olla todella läsnä läheisillemme.

Miten onnekasta että pyörää ei tarvitse tässä nyt keksiä uudestaan, sillä japanilaiset ovat jo vuosisatojen ajan osanneet keskittyä olennaiseen:

"Cha-no-you on enemmän kuin seremonia - se on taidetta, se on runoutta, jossa täsmälliset eleet ovat poljentona, se on sielun kurin modus operandi."

6.2.2018

Lintubongausta


BirdLife Suomi ry julkaisi heti alkuvuodesta päivitetyn listan maailman lintulajien suomenkielisistä nimistä. Lista löytyy järjestön nettisivuilta (tässä linkki). Valtava työ tuossa on ollut! Eihän noita kaikkia jaksa lukeakaan!

Iloksenne kävin listan melko hyvin läpi ja poimin sieltä muutamia tutustumisen arvoisia lajeja. Suomenkieliset ja tieteelliset nimet ovat siis oikeita, vaikka joistakin on sitä vaikea uskoa. Lajikuvaukset ovat minun kirjoittamiani ja perustuvat omiin havaintoihini.

***

Toimistolinnut

Isoviuhtoja (Tachyeres pteneres)
Viihtyy korkealla ja tuulisilla paikoilla. Asettuu luontevasti johtotehtäviin. Liikkeet nopeita ja suoraviivaisia.

Valittajakäki (Cacomantis merulinus)
Esiintyy runsaslukuisena toimistoympäristöissä, erityisesti isoviuhtojan alaisuudessa. Ääni naukuva ja korviasärkevä. Pitkäikäinen ja sitkeä laji.

Isonauruli (Garrulax maximus)
Ääni tunnistettava ja hyvin kantava. Sosiaalinen ja utelias laji, parveilee usein avokonttorin käytävillä ja kahvihuoneessa. Yleensä suurikokoinen ja kirjava.

Metsälinnut

Partasaku (Penelope barbata)
Alunperin metsien asukki, mutta tavataan nykyään myös hipsterikahviloissa ja tietotekniikka-alan yrityksissä. Erityisen helppo tunnistaa tuuheista höyhenistä leuan alla.

Jänkäkurppa (Lymnocryptes minimus)
Erakkomainen yksineläjä. Esiintyy harvalukuisena tuntureilla ja erämetsissä. Ääntä ei ole koskaan kuultu.

Marjatyranni (Legatus leucophaius)
Liikkuu kesällä ja syksyllä loikkien marjametsissä ja vattupusikoissa. Palaa joka vuosi samoille seuduille ja puolustaa reviiriään ärhäkästi. Kätkee ruokaa talven varalle.

Vesilinnut

Laineviistäjä (Pterodroma ultima)
Taitava sukeltaja. Viihtyy lämpimissä ja aallokkoisissa vesissä. Solakka, hyvinmuodostunut ruumis ja usein kullanruskea väritys.

Rantapaksujalka (Burhinus vermiculatus)
Lyhytjalkainen ja pullea, hyvä kelluja. Paksu rasvakerros eristää hyvin, joten viihtyy myös viileämmissä vesissä. Talvisin parveilee avantojen läheisyydessä, tosin vanhemmat yksilöt muuttavat toisinaan talveksi etelään.

Rantakurvi (Xenus cinereus)
Käyskentelee kesäisin rantahietikossa pariutumistarkoituksessa. Koiraiden kosiokutsu hyvin tunnistettava vihellys. Muuttaa talveksi solariumiin.

Koti- ja harrastelinnut

Kahvipöllönen (Otus umbra)
Olemus nuhjuinen ja hapsuuntunut. Ääni usein aamuisin äreä, jopa uhkaava. Sointi muuttuu rituaalinomaisen kahvittelun jälkeen kirkkaaksi ja iloiseksi.

Majalavastaja (Amblyornis inornata)
Innokas pesänrakentaja. Vuoraa pesän lukuisilla tyynyillä ja suosii värinä valkoista. Hyvin reviiritietoinen, mutta seuraa kuitenkin kiinteästi muiden majalavastajien touhuja ottaen näistä mallia. Parveilee messuilla.

Harlekiinipenkoja (Orthonyx temminckii)
Antikvariaattien kanta-asukki. Viettää tunteja kahlaten läpi kehnoa kioskikirjallisuutta. Vaatimaton ulkoinen olemus ei yleensä vastaa sisäistä pervoutta.

Ammattilinnut

Tyllihyyppä (Vanellus cayanus)
Liikehtii parvissa kansallisbaletissa ja morsiusliikkeissä. Liike hypähtelevää ja etenkin koirailla suurieleistä. Molemmat sukupuolet koristautuvat näyttävästi.

Taiturimatkija (Mimus polyglottos)
Sekoitetaan usein toisiin lajeihin, joita imitoi taitavasti. Esiintyy sekä pienillä klubeilla että isoilla lavoilla. Hyvin harvoin parvilintu, viihtyy yleensä yksin.

Kenttähyyppä (Vanellus indicus)
Väritys hyvin maastoutuva vihreä tai harmaa. Viettää lähes koko aikuisikänsä kasarmien läheisyydessä. Ääni mahtaileva, käskyttävä. Vanhemmassa kirjallisuudessa käytetään nimitystä "Kuovi".

Luokittelemattomat linnut

Töyhtöromisko (Chauna torquata)
Kyhmynarsku (Netta peposaca)
Hapsumanukki (Phonygammus keraudrenii)
Puhkumomotti (Momotus subrufescens)

***

Ja näitähän olisi vaikka kuinka paljon, piti jo tätäkin listaa karsia. Tutustukaa ihmeessä itse tarkemmin ja bongatkaa suosikkinne!

4.2.2018

Talvi koristelee


Aina kun on pakkasta, yläkerran ikkunat saavat kuurankukkakoristeet.


Jään saniaismaiset muodot hämmästyttävät ja ihastuttavat minua aina. Taiteellinen sulkakuvio on joka kerta uusi ja erilainen.


1.2.2018

Silloin ennen


Luen Marko Leppäsen ja Adela Pajusen kirjaa Terveysmetsä (Gummerus 2017). Ehkä nimi on enne, tai sitten on vain muuten käynyt niin hassusti, että Pajunen ja Leppänen kirjoittavat metsästä ja luonnosta... Oli miten oli, kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja luultavasti haluaisin tarttua moniin siinä oleviin yksityiskohtiin. Mutta tästä helmestä halusin kirjoittaa heti, ettei unohdu.

Tekstissä on toisinaan mukava keskusteleva tyyli. Avojaloin kävelyn ihanuutta ylistävä kappale päättyy seuraavasti:

"Onko sinulla muistoja avojaloin kävelystä? Ehkäpä ne ovat erilaisia kuin eräällä vuonna 1915 Ristiinassa syntyneellä rouvalla. Hän kertoi, kuinka nautinnollista oli työntää jalkansa tuoreeseen lehmänläjään. Näistä lämpötankkausasemista suorastaan kilpailtiin, sillä avojaloin kuljettiin pitkälle syksyyn."

Haa! Minullapa on ihan samanlaisia muistoja! Isäni serkulla oli maatila, jossa vietin lapsena usein aikaa. Tilalla oli silloin vielä maitokarjaa, ja kyllä minä muistan kuinka useammankin kerran olin pikkusiskon ja pikkuserkkujen kanssa pellon laidalla odottamassa aamulypsyn loppumista ja sontijoiden laskua laitumelle.

Aamukasteinen heinä oli yön jäljiltä märkää ja viileää paljaita varpaita vasten. Sitä kuulkaa oikein tarkkailtiin sähköpaimenen takaa, että kuka lehmistä ensimmäisenä nostaa häntänsä. Ja kun lämmin läjä vielä höyrysi, siihen oli mukava astua avojaloin niin että lanta tursui pienten varpaiden välistä.

Ah, muistoja, muistoja!

21.1.2018

Ei nenään vaan pussiin


Tiimini taukojumppavastaavana yritän aina silloin tällöin keksiä uusia ja kivoja keinoja saada ihmiset liikkeelle. (Mikrotaukoauto on ollut nyt talviparkissa kirjahyllyssämme, vaikka senkin voisi toki pian laittaa kierrokselle ilahduttamaan ihmisiä.)

Kaipasin päivittäiseen taukojumppaamme jotain uutta, joten päätin tehdä hernepusseja. Monelle näistä tulee mieleen varmasti vain ala-asteen tai päiväkodin liikuntahetket, mutta minä aion ihan tosissani jumppauttaa näiden avulla työtovereitani.


Päätin tehdä pienikokoisia pyramidin mallisia pusseja, ihan vain siksi että ne ovat hauskemman näköisiä kuin sellaiset littanat suorakaiteen tai neliön malliset. Puuvillakankaat löytyivät vanhoista varastoista, eli uusina ostin vain herneet. Siskoni oli viikonloppuna kylässä ja oli suureksi avuksi punnitessaan herneitä ja täyttäessään pusseja.


Minusta nämä ovat kivoja, toivottavasti tiimiläisetkin tykkäävät.

14.1.2018

Elämän pieniä iloja


Siitä on kai suunnilleen vuosi, kun vaihdoimme imuria. Vanha vinkuja lähti jäteasemalle, enkä ole kyllä hetkeäkään sitä kaivannut. Imuritarjonta on valtaisa, joten valinta ei ole helppo. Tai siis on, jos ensimmäinen vastaantuleva kelpaa, mutta jos alkaa vertailla laitteita niin sitten saakin hetken vertailla. Onneksi mies hoiti meillä esikarsinnan ja suuren vertailutyön, ja minä osallistuin sitten finalistien arviointiin (näin se meillä yleensä menee).

Kävimme imuroimassa noin puolet Pirkkalan Verkkokaupan lattiasta nähdäksemme miltä imurit tositoimissa vaikuttivat. Testin voittajaksi valikoitui Electrolux UltraFlex, pölypussiton imuri. Ja näin suunnilleen vuoden kokemuksella voin sanoa että hyvä valinta tehtiin.

Imuroiminen on vastenmielistä puuhaa, mutta nyt se on ollut vähemmän inhottavaa kuin ennen. Ensinnäkin uusi imuri on hiljaisempi kuin vanha. Ei todellakaan mikään markkinoiden hiljaisin peli, mutta ei myöskään kuurouta samaan tapaan kuin se edellinen laite. Uuden imurin johto on riittävän pitkä; saan imuroitua kaikki kolme kerrosta yhdellä pistokkeenvaihdolla.

No hiukan on tietysti kritiikkiäkin annettava. Imurin tehoa ei voi mielestäni säätää riittävän pieneksi. Alinkin teho on keittiön mattoa imuroidessa liian luja. Noh, liian hyvä imuteho on kuitenkin aika positiivinen ongelma imurissa. Eikä sellaista imuria ilmeisesti ole vielä kehitetty, jonka lattiasuulakkeen liikkuvuuteen olisin täysin tyytyväinen. Sitä odotellessa.

Aivan erityisen ihanaa tässä uudessa imurissa on kuitenkin juuri tuo pölypussittomuus. Ero entiseen on hyvin selvä: enää ei imuroinnin jälkeen leiju kämpässä sellainen tunkkainen "imurin tuoksu". Pölysäiliö on helppo irroittaa ja tyhjentää jokaisen käyttökerran jälkeen. (Vanhoja pölypusseja ei todellakaan vaihdettu jokaisen viikkosiivouksen päätteeksi.) Kaikki suodattimet ovat myös vesipestäviä. Koska niiden irroittaminen on vaivatonta, tulee niitä oikeasti myös pestyä.

Enää meillä ei siis tuskastuta kovaäänisen ja pahanhajuisen pölypesäkkeen kanssa, vaan imurointi on nyt paljon aiempaa siedettävämpää. Ja koska sitä kuitenkin tulee joka viikko tehtyä, on tärkeää että se sujuu ilman tarpeetonta verenpaineen nousua.

1.1.2018

Kop kop!


No mutta mikäs tuonne eteisen portaikkoon on ilmestynyt?


Pieni ovi! Mitenkä en ole sitä aiemmin huomannut?


Sen täytyy olla kotitontun uksi. Vanhalta se näyttää, ja vähän on vino niin kuin talo muutenkin.


Meillä asuu myös saunatonttu, mutta kellarissa en ole ovea vielä nähnyt...

Migreeni 2017


Olen jo vuosien ajan merkinnyt kalenteriini ne päivät, jolloin joudun ottamaan särkylääkettä päänsäryn vuoksi. Data on hyödykästä kun haen särkyihini apua, eli tämä tieto on kiinnostanut yleislääkäriä, neurologia, vyöhyketerapeuttia, homeopaattia, ravintoterapeuttia, psykiatria, akupunktiohoitajaa, osteopaattia, hierojaa, kiropraktikkoa ja ketä vielä. Mitään varsinaista hyötyä tiedosta ei ole ehkä ollut (siis niin että sen avulla olisi keksitty joku poppakonsti kipujen vähentämiseksi), mutta kiinnostanut se on kuitenkin.

Ja kiinnostaahan se toki itseäkin. Tällaisen kipukirjanpidon avulla yritän (vuodesta toiseen siinä kuitenkaan onnistumatta) löytää jonkin kivuille yhteisen tekijän elämäntavoissani tai tähtien asennossa. Jos näkisin jonkin toistuvan kaavan tai havaitsisin edes jonkin tekemäni muutoksen aiheuttavan selvän vaikutuksen kipuihini, saattaisin pystyä luotsaamaan elämääni vähemmän kivuliaaseen suuntaan.

Ikävä kyllä keräämäni data ei myöskään vuodelta 2017 anna minulle mitään työkaluja oloni parantamiseen. Tilasto on vain masentavaa luettavaa: vuonna 2017 minulla oli särkylääkettä vaatineita päänsärkypäiviä yhteensä 110. Pisin yhtäjaksoinen särytön jakso kesti 16 päivää. Voin sanoa että se oli melkoista juhlaa. (Vuoden 2016 vastaavat lukemat ovat 101 ja 13.)

Viimeisin liikkeeni taistelussa migreeniä vastaan on ollut ruutuajan radikaali vähentäminen lokakuussa. Toistaiseksi en ole havainnut sillä mitään vaikutusta kipuihini. Saan kyllä enemmän muita juttuja tehtyä, kun illat eivät mene television ääressä, mutta päätä särkee samaan tapaan kuin ennenkin.

Hopeareunuksena tässä synkkyydessä näen sen, että migreenini ei ole täysin invalidisoivaa sorttia. Vuonna 2017 muistan lähteneeni vain kerran töistä aiottua aikaisemmin päänsäryn vuoksi. Se kertoo siitä että kipuni on siedettävää, tai sitten siitä että olen vain oppinut toimimaan sen kanssa. Ei siitä mitään tulisikaan, jos melkein kolmasosan vuodesta olisin täysin toimintakyvytön (nyt olen yleensä vain melko hyödytön, tehoton, unelias, veltto, apaattinen, itkuinen ja äreä).

Tämä on kroonista. Jatkuvaa, toistuvaa, ja henkisesti helvetin raskasta. On masentavaa, kun minulla ei ole keinoja estää, vaan osani tuntuu olevan vain kestää. Olisi ehkä jotenkin helpompi kestää, jos voisin aidosti uskoa siihen että vuosi 2018 on parempi. Juuri nyt on vaikeaa kaivaa itsestä sellaista optimismia.

Mutta kai se jotenkin teoriassa on mahdollista. Kai se on mahdollista, että koko elämäni kestäneet päänsäryt maagisesti lakkaisivat juuri tänä armon vuonna 2018. Aina voi toivoa.

22.12.2017

Joulutervehdykset


Marraskuussa oli perinteinen joulukorttiaskartelupäivä, ja silloin sainkin valmiiksi kaikki tämän vuoden kortit. Tällä kertaa teemana oli selkeästi joulukuusi, ja sattuipa mukaan sitten porokin.



Kauneimmat joululaulut on käyty laulamassa, taatelikakku on leivottu, lahjat on paketoitu ja neljän päivän vapaa edessä. Nam!

Toivotan mitä parhainta juhlan aikaa juuri sinulle!