12.7.2019

Hyvää hulluutta


Viime syksynä loukutimme kylmäkellaristamme hiiriä, ja oli selvää että elukat olivat tehneet pesän jonnekin seinän sisään. Hiiriliikenne lakkasi kellarissa kun mies korjasi ulko-oven kynnyksen, mutta hiirenpissan haju jäi.

Mies otti juhannuksen jälkeen projektikseen kellarin remontoinnin, ja heilui hulluna hetken aikaa. Hän repi irti vanhat paneloinnit ja eristeet, jotka sitten kiikutimme jäteasemalle. Löytyi sieltä se hiiren pesäkin paneloinnin takaa, ulkonurkasta lattianrajasta. Tässä näkyy hiukan riisutun kellaritilan seiniä:




Säilytämme kellarissa perunoita, mehuja, oluita, tyhjiä kukkaruukkuja, pieniä puutarhavälineitä, tuhkaämpäriä ja muuta pientä, mikä ei vaadi lämmintä tilaa vaan pärjää tai jopa viihtyy viileässä. Aivan kovimmilla pakkasilla olemme pitäneet pientä sähköpatteria kellarissa että lämpö pysyy muutaman asteen plussan puolella. Kellarin läpi myös kuljetaan saunasta jäähylle pihalle.

Emme nähneet tarpeelliseksi ruveta tasoittamaan seiniä tai paneloimaan niitä uudestaan umpeen (siinä olisi taas tehty vain oivallinen piilopaikka mahdollisille kuokkavieraille), mutta hiukan halusimme raikastaa pientä tilaa. Päätimme että perinteinen maakellareista ja navetoista tuttu kalkitseminen on oikea ratkaisu. Seinät mies siis käsitteli kolmeen kertaan litkulla, joka oli sekoitettu sammutetusta kalkista ja vedestä. Katon mies maalasi keittiöremontista jäljelle jääneellä maalilla.

Ja kyllähän nyt näyttääkin paljon paremmalta! On se hyvä että ukko sai tuollaisen hulluuskohtauksen.




10.7.2019

Käyrä


Keli on ollut viileä, eikä oikein mikään tunnu kasvavan. Paitsi kesäkurpitsat, ne näköjään selviävät vähän koleassakin kelissä. Hienot, eikö vaan!


28.6.2019

Erittäin vihreitä kuvia


Vaikka ilkivaltaääliöt eivät kävisi sabotoimassa kasvatuksia, niin eihän nämä minun puutarhahommat aina ihan täysin putkeen mene. En ota tätä puuhastelua niin kovin tosissani, enkä aina jaksa kaikkia kasveja niin hyvin hoitaa kuin ehkä pitäisi. Joskus onnistuu, joskus ei. Aina voi kuitenkin oppia. Uskon että rohkeasti kokeilemalla voin tulla tutuksi kaikenlaisten kasvien kanssa, ja niin se kasvatuskin sitten onnistuu helpommin.

Alla olevaan laatikkoon kylvin hernettä. Aiempi kokemus siitä oli positiivinen, joten oletin että tämä on varma nakki (tai siis herne). No eipä ollutkaan. Ilmeisesti tänä vuonna linnut kävivät kaivamassa ylös jokaisen herneen, joka kehtasi versota mullasta ylöspäin. Ei siis herneitä meille tällä kertaa. Laitoin laatikkoon kaksi kesäkurpitsan tainta, ja ne ovatkin viihtyneet tuossa oikein mukavasti.


Alla olevan pitäisi olla keräkaali. Näyttää kyllä joltain ihan muulta. Tämä naurattaa joka kerta kun näen sen kasvihuoneessa. Ja siinä saattaakin olla virheeni: ehkä kaali kasvaisi avomaalla enemmän keräksi ja vähemmän suipoksi. Noh, ensi vuonna kokeillaan uudestaan.


Peruna näyttää viihtyvän perunamaalla, mutta näköjään sitä kasvaa myös lehtikompostissa, jonne sitä ei tietääkseni ole istutettu. Jännittävä yllätys.


Tajuan, että pihassamme on jotain tuhoeläimiä (veikkaan etanoita), mutta en ole tehnyt niiden hävittämiseksi mitään. Niinpä voimme todeta että jollekin on maistunut basilika...


...ja kesäkurpitsan lehti...


...ja retiisin lehti.


Noh, riittää tuota syötävää vielä meillekin. Salaattia kasvaa taas niin julmetusti ettemme saa niitä kaikkia syötyäkään. Ja näyttäähän nuo laatikot ainakin kauempaa katsottuina hyvinkin hauskoilta, vaikka sisältö ei olekaan ehkä ihan sitä mitä olin suunnitellut.


10.6.2019

Punaposket


Minä työkaverille: "Saatiin puutarhasta satoa: retiisejä!"
Työkaveri: "Syödäänkö teillä retiisiä?"
Minä: "No nyt syödään."


Yleensä meillä ei ole syöty retiisiä. Kahden käden sormet riittävät laskemaan ne kerrat kun olen retiisejä ostanut. Mutta kun niitä tulee omasta pihasta, niin kyllä niitä nyt syödään. Olen tosin laittanut niitä kasvamaan hyvin maltillisia määriä, eli lähinnä maistiaiset saadaan. Mutta vaikuttaa helpolta ja hauskalta kasvilta, joten antanen jatkossa retiisille enemmän tilaa.

30.5.2019

Painokelvotonta


Kasvihuoneessamme on viime yönä käynyt varkaita. Basilikan jättivät, mutta kaksi kirsikkatomaatin tainta on kiskottu irti juurineen ja tukikeppeineen. Jäljellä on vain kolmas taimi ja kuoppia:


Toisesta laatikosta oli revitty irti mieheni rakkaudella vaalima chili. Se oli katkennut ja jätetty lojumaan kaalintaimien päälle. Oreganot oli myös kiskottu irti, mutta nekin oli jätetty laatikkoon.


Tämä ei ole mitään eläinten tekosia, sillä kasvihuoneen oven metallinen kahva oli väännetty rujosti vinkuraksi. Se ei ihan helpolla väänny, joten asialla on ollut kyllä ihan voimakas kädellinen.

Tuhoja näkyi vain kasvihuoneessa, ja viereinen ulkovarasto näytti koskemattomalta. Polkupyörämme ja työkalumme eivät ole varkaille kelvanneet, vaan saaliiksi on nyt sitten lähtenyt kaksi kirsikkatomaatin tainta. Rahalliset tappiot ovat siis pienet, mutta harmi on suuri.

Terveiset siis sinulle, kasvihuoneemme turmellut saatanan sekasikiö ja keskenkasvuinen kakkahousu! Toivottavasti pitkäkyntiset sormesi mädäntyvät ja vesikauhuiset lepakot raatelevat silmät saastaisesta päästäsi.

23.5.2019

Viholainen


Katajan lisäksi nappasin Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjasta nokkosen tiedot kirjoitusharjoitukseksi. Tällä kertaa kirjoittamiseen meni "vain" reilu tunti, kun katajaa kirjoittaessa meni kaksi. Nyt molemmat tekstit ovat kuvitusta vailla. Täytyy hiukan tutkailla vanhoja kuvituksia ja hakea ideoita.


Nyt on juuri oikea aika kerätä nokkosta ja muutenkin hortoilla luonnossa. Nokkonen on hieno ja monipuolinen kasvi, yksi suosikeistani. 1400-luvulla sillä hoidettiin muun muassa pahoja haavoja, haiman pöhötystä, keltakuumetta ja kivespussien paiseita. Vaikka nokkonen onkin villivihanneksistamme ravintoarvoltaan ylivertainen, ei se ehkä ole suositeltavin hoito paiseisiin (olivat ne sitten kivespusseissa tai muualla).

19.5.2019

Satunnainen fakta


Menin kihloihin 11.11.11.
Ensimmäinen maailmansota päättyi 11.11. kello 11.

Edit: Menin naimisiin 28.7.2014. Ensimmäinen maailmansota alkoi tasan sata vuotta aiemmin 28.7.1914. This is getting creepy.

17.5.2019

Viherpesulla puhdas omatunto?


Kun minä olin kakara, en muista olleeni erityisen huolissani ympäristön tilasta. En muista että maapallon tulevaisuus olisi ahdistanut minua tai että oikeastaan mikään yhteiskunnallisesti merkittävä asia olisi koskettanut minua lapsena. Muistan ainoastaan olleeni kovin kiinnostunut Estonian uppoamisesta ja ebolaviruksesta, mutta en minä niistäkään mitenkään erityisesti huolestunut ollut.

Maailma on muuttunut aika paljon 80-luvusta. Energiayhtiö Vattenfall teetti vuonna 2018 tutkimuksen, jonka mukaan yli puolet suomalaislapsista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Aika iso asia pienen ihmisen ymmärtää ja miettiä!

Nykyajan lapset ovat ehkä huolestuneita, mutta myös todella kekseliäitä, neuvokkaita, aktiivisia ja rohkeita. He oppivat jo aikaisin sen, että heidän teoillaan on vaikutusta. Kaikki nuoret eivät tietenkään ole ruotsalaisen Greta Thunbergin kaltaisia maailmanlaajuisesti tunnettuja ilmastoaktiiveja, mutta uutisia lukiessa näkee silti sen että pienetkin haluavat kantaa kortensa kekoon maapallon auttamiseksi. Jo päiväkoti-ikäiset oppivat ilmastoasioita ja tekevät ympäristötekoja.

Ilahdun aina kun kuulen jostain ekoteosta, oli se sitten pieni tai suuri. Yritysmaailma on muuttunut samalla tapaa kuin lasten maailma. Mahtaakohan nykyään olla ainuttakaan isoa yritystä, jolla ei olisi mietittynä ja julkaistuna jonkinlaisia ympäristö-, vastuullisuus- tai eettisyysperiaatteita? Olipa kyse sitten lastenvaatteista tai huonekaluista, yrityksillä on usein näkyvästi esillä kestävän kehityksen, elinkaariajattelun ja ympäristönsuojelun strategioita, sitoumuksia ja kehityssuunnitelmia.

Minusta tuntuu että entistä useammin silmiini osuu myös uutisia ja mainoksia yritysten uusista ekologisista innovaatioista ja teoista. Ilmastonmuutos ja ekologinen ajattelu saa vanhat yritykset muuttamaan toimintojaan, ja se saa jotkut kehittämään kokonaan uusia yritysideoita. Ovatko tällaiset teot ja uutiset vain viherpesua, pelkkää yrityksen imagon parantamista vailla todellista vaikutusta? Onko sillä väliä? Kukaan meistä ei ole täysin syytön, jos etsitään syyllisiä ympäristökatastrofeihin ja maapallon nykytilaan. Mutta epätoivoon vaipuminen tai sormella syyttävästi osoitteleminen ei auta.

Minusta on tärkeintä että tehdään jotain. Tarvitsemme varmasti suuria ja rankkoja linjanvetoja esimerkiksi jätepolitiikassa, mutta ei pidä missään nimessä väheksyä pienten tekojen merkitystä. Minusta on hyvin lohdullista, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa.

Ja niitä mahdollisuuksia on monia! Jos aktiivinen ja sitoutuva tyyli ei ole sinun juttusi, löytyy varmasti myös helppoja ja passiivisia vaikutuskeinoja. Olen selkeästi nyt liian iltaväsynyt kirjoittaakseni mitään tämän järkevämpää, joten parempi viskaista pallo lukijoille: kertokaa mitä ekotekoja olette itse tehneet tai ilmiantakaa jonkun muun mainio idea. Älkääkä sanoko että ette tee mitään ympäristön hyväksi; melkein uskaltaisin väittää että keksin jokaiselle ainakin yhden jutun, jossa ko. henkilö toimii ilmasto- ja ympäristöystävällisesti. Haaste on heitetty!

13.5.2019

Kirjoitusharjoitusta


Luin aiemmin keväällä Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjaa (tai tarkkaan ottaen sen suomennosta), ja sain siitä oudon idean harjoitella kovin vähälle treenaamiselle jäänyttä kalligrafiaa. Ja kun tehdään niin tehdään sitten kunnolla (tai ainakin yritetään tosissaan).

Konsultoin hyvää ja erittäin taitavaa ystävääni asiassa ja ostin häneltä kaksi arkkia pergamenataa (ei siis nahasta valmistettua pergamenttia vaan kasvipohjaista korviketta). Muut kirjoitusvälineet minulla jo olikin omasta takaa.

Kuvassa vasemmalla on katajaa koskevat muistiinpanoni kirjasta (on meillä skannerikin, eli olisin voinut ottaa kirjasta kopion, mutta näköjään valitsin taas kynän ja paperin mieluummin). Oikeassa laidassa on kirjainharjoituksiani eräältä kalligrafiakurssilta. Niiden avulla sain sitten kirjoitettua keskellä olevan tekstin.


Olen sen verran kokematon tämän tyylin kirjoittaja, että minulla meni kaksi tuntia tuota tekstiä tehdessä. Kaksi tuntia! Kuulostaa paljolta ja niinhän se onkin. Mutta kun jokaista kirjainta piti miettiä ja piirtää huolella. Enkä osannut kirjoittaa rennolla otteella, joten nyt minulla on kyynärpää (?!) kipeä.


Olen ottanut tässä melkoisia taiteellisia vapauksia. Ensinnäkin fontti on väärä; Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja on kirjoitettu 1400-luvulla jollain muulla kuin unsiaalilla, jonka valitsin fontikseni. Alkuperäisteksti on muinaisruotsia, minä kirjoitin suomennoksen. Tavuviivojen, ääkkösten pisteiden ja välimerkkien käyttö ei myöskään ole historiallisesti katsoen kohdallaan.

Tulen tekemään lisää sekä tietoisia että tiedostamattomia virheitä kun lisään teokseeni kuvituksen eli illuminaation. Onneksi tarkoituksena ei olekaan tehdä tarkkaa kopiota, vaan oma versio.

12.5.2019

Kierrätysaskarointeja


Blogissa on ollut hiljaista. Se johtuu ehkä siitä että muuten on ollut niin kiirusta. Pihatöitä olen tehnyt ahkerasti säiden salliessa ja huonommalla kelillä on sitten askarreltu sisällä. Läiskäisen tähän nyt muutamia heikkolaatuisia kuvia viimeisimmistä askaroinneista. Nämä ovat taas sarjaa "ei voi roskiin heittää, tätä voisi käyttää vielä jossain" ja "ai mikä suunnitelma, I'm just gonna wing it as I go along".

Kun muutimme tähän taloon 2015, löysin pihavarastosta 60-luvun sanomalehtiä. Leikkasin niistä hauskimman näköisiä mainoksia talteen ja nyt jo melkein neljä vuotta myöhemmin tein mainoksista kolme taulua. Sain kelvollisen kuvan vain tästä yhdestä, toisissa lasi heijasti niin pahasti etten jaksanut kikkailla. Mainosten taustalla on kirjastosta ilmaiseksi noudetun vanhan kirjan sivuja ja väriä tuomassa on vanhoja tapetin palasia (myöskin ilmaiseksi saatuja kappaleita).


Mies osti itselleen jonkun merkillisen luksusmakkaran, joka oli pakattu jämäkkään pahvilieriöön. Minä näin siinä puikkokotelon. Peitin tuotekuvat ja -tekstit ensin valkoisella akryylimaalilla ja sitten vielä kukkakuvioidulla lautasliinalla decoupage-tekniikkaa käyttäen. Alaosa oli muuten sopivasti valmiiksi musta, mutta siinä luki jotain tyyliin "makkara viskin kaveriksi" joten pistin tekstin peittoon jemmasta löytyneellä violetilla nauhalla.


Putkilo on kuin tehty lyhyitä puikkoja ja virkkuukoukkuja varten! Ne ovatkin minulla aiemmin pyörineet ikävästi milloin missäkin, joten tällaiselle säilytysjutulle oli oikeastikin tarvetta. Pyöröpuikot eivät tähän mahdu, mutta niille onkin jo olemassa pieni ystäväni tekemä kangaspussi.


Kestän hirveän huonosti hyvien materiaalien ja raaka-aineiden tuhlausta. Niinpä olin taas innokkaana haaskalla, kun työpaikallani heitettiin paperinkeräykseen suuria, täysin käyttämättömiä kirjekuoria (niissä oli vanha logo ja vanhat yhteystiedot eikä niitä siksi haluttu käyttää postitukseen). Pari kuorta säästin ihan postitustarkoitukseen, mutta muut leikkelin pienemmäksi.

Tein kuorista kolme isoa nippua ja kaksi pienempää, jotka koristelin vanhoilla postikorteilla (toinen joululta ja toinen syntymäpäivältä säästöön jäänyt) sekä pienillä silkkinauhanpätkillä (nämä on niitä puseroiden ripustuslenkkejä, jotka olen leikannut irti vaatteesta).


Näillä nyt ei ole mitään sen kummempaa tai ylevää funktiota, ovat todellakin vain puhdasta paperia, joka oli menossa roskiin. Ajattelin antaa nämä työkaverilleni, jolla on pieniä piirtämisestä innostuneita tyttölapsia. Kelpaavat varmasti sinne taiteiluihin ja muistiinpanoihin käytettäväksi.